Tuolta se tuli ja tonne se meni. Projekti kesäloma kakskakkonen on nyt saatu kunnialla päätökseen. Ja kuten minkä tahansa vakavasti otettavan projektin kohdalla, myös kakskakkosen kohdalla on syytä tehdä kattava reflektointi, itsearviointi ja tulosten laajamittainen tarkastelu.
Loma startattiin mökkeilemällä. Yyhooäippä (jankutus maximus), neljävee (puheripulitus koittamus) ja pari ystävää vietimme kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa Juuassa. Kuten Suomen suveen kuuluu, elohopeamittari hipoi pariin otteeseen kymppiä, mutta pysyi suurimman osan ajasta visusti sen alapuolella. Silti oli ihanaa. Siellä lätkimme hyttysiä (initys unitus), grillasimme makkaraa (sydän- ja verisuonitautimus varmistus), paransimme maailmaa (krapulatus hankitus) ja löimme löylyä (gaude amus alalaudemus).
Mökillä on kyllä mukavaa, mutta on siinä varjopuolensakin. Täytyy sanoa, että kun kaksi viikkoa luukutti radio novaa ettereistä menemään pelkän metsän keskellä, niin tuli aika tutuksi taas kaikki tämän hetken kuumimmat renkutukset ja itkuvirret. Se on kumma, että ihminen on käynyt kuussa kuusysi, mutta sen vaaran taakse ei vieläkään yletä minkään järkevän kanavat radiotaajuus. Kahden viikon jälkeen rupesi sen verran repimään se jatkuva rakkaudenkaipuu, että sivistykseen paluu tuntui jo ihan fiksulta ajatukselta. ”En voi elää ilman sinua”. No hyvä. Kuole pois.
Lomaa jatkoin Kreikassa purjehtien. Ah, mikä vapaus, kun istuu jossain turkoosin meren ympäröivänä purkkarin kannella ja antaa elämän viedä. Olin jotenkin niin huumaantunut tuosta vapaudesta (ja ajoittain keskivertoa kehnommasta, mutta edullisesta talonviinistä), että saatoin tabula rasa-ilmeeni ja paikalla mutten läsnä – olemukseni kanssa vaikuttaa siltä, että olisin pentuna vetäny vähän liian lujaa pulkalla puuhun. Mutta se viikko sai vapaana laineilla lilluvan yyhoomutsin vain sellaiseen transsiin, jota ei millään mömmöillä voi saavuttaa!
Loman viimeinen etappi vietettiin muuan miesoletetun kanssa Jurmalassa. Oli muuten kiva paikka (ja vielä kivempi oli matkaseura). Sellainen simppeli (Jurmala, ei se mies). Käytiin syömässä, juomassa, vesipuistossa, kokeiltiin suppailua ja vuokrattiin hotellilta sellaiset niin romut, vaihteettomat rotiskot, ettei niitä aina hyvällä tahdollakaan voinut polkupyöriksi kutsua. Mutta nimellinen oli hintakin: sen kun otat, ja noh, ehkä palautat. Eivät varmaan huomaisi, vaikka oltaisi viety ne ongelmajätteet mukanamme.
Mysteerimies on muuten osoittanut olevansa 6/5. Viimeistään siinä vaiheessa, kun sairastellessani pyysin häneltä kaupasta vanukasta, ja hän kantoi JOKAISTA jacky makupalan makuvaihtoehtoa kaksi kappaletta jääkaappiin, niin tiesin, että this one is a keeper. Kyllä. Jok. Ikistä. Makua. Kausimakuakin.
Haettuani vähän lisälomapäiviä nenästä kaivetulla kahdella viivalla, oli tänään taas aika palata töihin. Kyllä sitä tuolla aamulla liikennevaloissa mietti, että on tämä elämä yks hiton pieni talo preerialla. Arkisia herätyksiä, valloitettavia Mount Pyykkejä ja arki-iltoja Netflixiläisen korkeakulttuurin parissa. Niin ja sitä elämän kuivinta peruskauraa arjessa alati pyörivän kysymysen ympärillä: mitä tänään syötäisiin?
Mutta vaikka lomat on nyt kakskakkosen kohdalla taputeltu, niin onneksi on viikonloput. Ruhtinaallisten veronpalautusten jälkeen rahaa on tilillä sen verran, että näillä ysivitosen hinnoilla perhelomalle voi lähteä tohon Lahdentien varteen. Nelosetapilla Korson kupeessa pikaiset pullakahvit ja kotio.
