Tekniikan ihmelapsi - no, ehkä seuraava polvi

Joskus pentuna aina naureskelin äidilleni, joka ei ymmärtänyt tekniikasta sitten yhtikäs mitään. Jonain epätoivoisena sunnuntaina opetin häntä käyttämään wordia, jotta hän voisi työpaikallaan päiväkodissa tulostaa pääsiäistervehdykset ikkunaan. Siinä kohdassa, kun sanoin, että paina Enteriä, ja äitini kysyi, että mikä se on, valtasi minut pieni panique. Eihän tästä tule mitään! Jatkoimme kuitenkin harjoituksia ja saimme lisättyä jonkun kivan kuvankin paperille. Tyytyväisenä äiti sitten töissä printtasi ensin tekstin, sitten kuvan erikseen erilliselle paperille, ja leikkasi ja liimasi pienen tipun pääsiäistervehdykseen. 

Viime päivinä olen kuitenkin huomannut, että se sama pikku hiljaa jälkeen jättäytynyt kelkka jolla äitini istuu, on alkanut saavuttaa minua. Olen välillä niin totaalisen pihalla kaiken maailman somehommista ja tekniikan ihmeistä, että hävettää. Onhan minullakin instagram tili- muttei siellä kyllä kuvia ole. Facebookkia osaan just ja just käyttää, mutta jos Exceliin pitäisi tarttua, niin ikkunasta äkkiä läppäri pihalle ja vessaan itkemään! 

Kun Milo kasvaa, hän oppii jo koulussa koodaamaan. On pakko myöntää, ettei allekirjoittaneella ole mitään hajua, mitä koko koodaus tarkoittaa. Pikkumiehellä tulee olemaan joku Samnsung S sata, jolla saunan saa päälle sohvalla istuksien, robotti-imuri käynnistyy nappia painamalla ja mikrosta tulee teleportti, jonka toisessa päässä Gordon Ramsay kokkaa. Itse rämpytän siinä vaiheessa vanhaa luuriani ja muistelen kaiholla niitä puhelimia, joissa oli vanhat kunnon ympyränumerot. Muistatteko, ne joihin laitettiin sormi ja vedettiin nollalla koko täysi ympyrä ja odotettiin, että muoviläpyskä kelautuu takaisin paikoilleen. (Faijalle soittaminen vei muuten ikuisuuden... 0400-...) Niissä puhelimissa oli myös se raivostuttava johto, joka oli sillä tavalla kivasti makkaralla, että aina piti sormia pyöritellä sinne väliin, kun puhui puhelimeen. Ja sitten kun siihen makkaraan tuli virhe, kun johto meni sillä tavalla väärään suuntaan. #raivo!

Tekniikka on nyt kuitenkin menossa kovaa vauhtia ohi. Koko nuoruus on menossa. Tunnen jo eläkekassan kutsun ja olen huomannut innostuvani bingoilloista entistä enemmän (laivalla mennään muuten aina bingoon, ja kerran voitin 25 euroa, että en mä nyt ihan turha muija ole!). 

Deittailukin on siirtynyt interwebin ihmeelliseen maailmaan. Siis sen lisäksi, että on tinderit ja kaiken maailman sinkkuryhmät, niin Ruotsissa homma on viety jo askelta pidemmälle. Ruotsissahan koko #metoo kamppanja lähti kuulemma aivan lapasesta. Harva mies uskaltaa enää edes baarissa leidille höpistä, kun heti tullaan hästäägäämään, minämyös! Nyt on otettu sitten seuraava askel. Tukholmassa asuva ystäväni Anna kertoi, että rapakon takana on jopa julkaistu nyt sovellus, jolla annetaan lupa käydä kiinni kankkuun. Siis apsi, johon kirjaudutaan omilla pankkitunnuksilla, sekä sinä itse, että joku sopivan hehkeä ja humalainen uros, jonka narikasta sattui nappaamaan. Molemmat antavat toisilensa todistuksen, että pian harrastettava aikuiseten iloinen akti tapahtuu molemminpuolisesta vapaasta tahdosta. Ja ei muuta kuin pökköä pesään ja porkkanaa pataan. Ihan luvan kanssa! #notyoutoo

Islantilaiset ovat ottaneet tekniikasta myös kopin. Pienen saaren asukasluku on verrattain pieni, eikä varsinkaan vähän pienemmilä paikkakunnilla ole millään tavalla kummallista, että lähdet baariin ja siellä on parikymmentä serkkuasi. Niinpä kekseliäät islantilaiset ovat kehittäneet sovelluksen, jolla voi tarkistaa, ovatko kaksi ihmistä toisilleen sukua, ja jos ovat, niin kuinkä läheistä. Jos siis tapaa ihanan uroon siellä narikassa, ja se uros ei olekaan edes kauhean humalassa, ja sillä on himassa kuulemma vinkkupullo ja hyvä pylly, niin ensin voi tarkistaa, että onko se pylly itselle sukua. Jos on, niin ei mitään, kerro enolle terkkuja ja yläfemmat. Jos taas sukulaissuhdetta ei vielä ole, niin ei muuta kuin taksi alle ja tekemään sellaista. 

Olen muuten 54. Tai ainakin kielenkäyttöni on. Kata lähetti minulle jonkun iltapäivälehden testin, jossa sai testata, kuinka nuorelta tai vanhalta kuulostaa noin niinkuin sanavalintojen perusteella. Sain 54!! Päätin kostaa tytöille ja kirjoittaa kunnon nuorisoslangilla heille jonkun viestin. Mutta kun tuo nuorisoslangi nyt ei ihan jokapäiväiseen kielenkäytöön kuulu, niin päätin googlettaa. Kirjoitin googleen: nuorisokielen sanat. Hetken päästä tuijotin kännykkäni näyttöä, tajusin miten mummolta hakuni kuulostaa ja totesin, jep, kyllä mä oon 54! 

Mutta mun maksa on nuori. Mutta ei niin nuori, kuin h&m-muovikasseihin sporassa oksentelevilla teineillä. Voin juoda tosi paljon viiniä ilman, että tarvitsee todeta, että "kukaan ei rakasta mua" tai "vittumäoonjurris". Tai vaihtoehtoisesti "Tiina mä rakastan sua niin paljon ei ikin vittu erota sä oot niin rakas muiskis ei anneta miesten tulla ikin meijän väliin mul on Tiina hirvee pissahätä". Mä juon kuin 54 vee. Sillä tavalla sivistyneesti, you know. (Ainakin suurimmaksi osaksi. Tai ekan viiden lasin ajan.) Eli minäpä olen oikeasti aika SWÄG ja te ootte ihan JONNEI. Nih!

#viini #buliswäg #54onuusi24 #Miloonparas #yhmutsirokkaa #yhmutsidokaa #Nih!

Uusia ja updeitattuja juhannustaikoja!

Se on kuulkaa tällä yh-äidillä tänään vastaanotto. Niin ne väittää, että jos ei heilaa helluntaina, niin jono juhannuksena. No, helluntaina oli tosiaan aika hiljaista, joten tänään jaetaan vuoronumeroita klo 12 alkaen kosioehdokkaille ja vispiläkauppiaille ovenpielessä. Tervetuloa!

Juhannustaikojen mukaan tänään pitäisi etsiä seitsemän kukkaa ja pistää yöksi tyynyn alle, niin voisi unessa nähdä tulevan miehensä. Kuvitelkaa, kun tekisi noin, ja näkisi unta vaikka Trumpista. Hyi. Minun vakaa uskomus on, että jos laittaa seitsemän kukkaa tyynyn alle, niin aamulla voi nähdä punkin ja hämähäkin. Sanotaan myös, että jos kiertää keskiyöllä kaivoa alasti, niin tyttö voi nähdä tulevan puolisonsa veden kuvajaisessa ja puskaan piiloutuneet pojat voivat nähdä alastoman tytön. Jos juhannuksena lähtee vesille, voi nähdä myös noutajan. Ei sitä kultaista.

Vanhojen taikojen mukaan alasti poikatalon edessä olevilla viljapelloilla kieristely toisi runsaasti lisää naimaonnea. En yhtään kyllä epäile! Paitsi jos anoppi näkee, jolloin se tuo naimaepäonnea. Aamulla saattavat myös alle osuneet nokkoset ja pienen pienet punkit vähän hankaloittaa aamutunnelman luomista, mutta mitä nyt ei rakkauden vuoksi tekisi. Kyllä minäkin painelisin vaikka nokkonen persiissä, pienessä tuiskeessa pidemmänkin aikaa, jos sillä tavoin joku mies minuun hurahtaisi. Varmaan kyllä hurahtaisikin. Mutta ei kyllä sellainen mies, jolla ihan joka inkkari istuisi kanootissa! Tai näin juhannuksen kulmilla jokainen kalamies veneessä.

Karjalassa myös uskottiin, että kun tyttö juoksee alasti saunasta ruisvainioiden ojia pitkin, niin yhdeksännessä ojassa tulee vastaan tuleva sulho. Hei tosi kiva. Yhdeksänteen ojaan sammunut juoppo on sitten sun. Nivalassa, kun tyttö halusi tietää onko hänen tuleva miehensä poikamies vai kenties leskimies, niin hänen oli juhannussaunasta lähdettävä paljain persein takaperin kävelemään halkopinoa kohti katselematta olkansa yli. Se halko joka pyllyyn pökkäisi, kertoi onko tuleva mies kumpaa sorttia. Jos halko oli halkaistu, oli mies leski, ja jos pyöreä, niin poikamies. Jos joku siis baarissa tänään sopivassa tuiterissa ehdottaa, että mennäänkös laittamaan halkoa neidin persiiseen, niin kyseessä ei ole seksuaalinen ehdotus, vaan yksinkertaisesti juhannuksen taianomaisuus.

Alasti saunasta heitetty saunavasta (tai vihta, kumpi sinun suuhun nyt paremmin sopii) näyttää ilmansuunnan, josta tuleva sulho tepastelee. Siitä suunnasta vastaan saapuva ensimmäinen kaksilahkeinen on tuleva sulho. Postelijooneilla on näin paljon vientiä, sillä hesari tulee yleensä ensimmäisenä.

Miehet voivat nähdä tulevan puolinsonsa, jos heittävät 9 silmänneulaa juhannusyönä lähteeseen tai suonsilmään kultaisen sormuksen läpi. Lähteen pinnalla voi silloin nähdä tulevan morsmaikkunsa. Ei ihme, etteivät miehet jaksa tulevia ennustella. Näin kaupunkilaisena lähteen löytäminen ei ole mikään pikku homma, ja vielä pitäisi onnistua olympiatason urheilusuoritukseen: heitä yhdeksän neulaa kultasormuksesta läpi. Useimmiten vielä armottomassa jurrissa. Pitäkööt eukkonsa. Missä kossu?

Alan olla vakuuttunut, että juhannustaiat ovat miesten keksimiä hömpötyksiä. Miksi muuten jokaisessa taiassa naisten pitäisi aina olla aataminasussa. Miksei voi olla sellaisia siveyssopivia t-paita ja housut - taikoja. Poliisisetäkin olisi varmaan kovin tyytyväinen, jos virkavallan resurssit eivät kuluisi siihen, että pitkin Töölönlahtea otetaan kiinni puolipäissään alasti kirmaavia miehenmetsästäjiä.

Mitähän nykyajan juhannustaiat olisivat, jos niitä nyt keksittäisi. Jos menet ladymooniin ja juot seitsemän jallua, niin voit nähdä tulevan miehesi tupakkakopissa? Jos kirmaat pitkin kerrostalojen pihoja alasti, niin seitsemäs poliisi saa sinut kiinni. Ja putkaan seitsemäntenä jälkeesi saapuva mies on puolisosi (tuleva tai nykyinen, jos hänkin on kirmaillut alasti, muttta ollut hippasen nopeampi). Ehkä taikoja vain updeitattaisi. Jos kiertää kaivoa seitsemän kertaa, voi nähdä tulevan miehen - tai vaimon! Jos kerää seitsemän kukkaa tyynyn alle, voi nähdä, onko allerginen. Jos avaat tinderin ja swaippaat kuusi kertaa vasemmalle, niin seitsemät on sun puoliso?

Avasin aamulla television, kun aloin syöttämään Milolle avokado-banskupuuroa (menee muuten kuin kuumille kiville!). Töllöstä tuli juhannuksen astral-jakso. Teille onnekkaille, jotka ette tiedä, niin kyseessä on suurin schaisse, jota televisiosta on koskaan tullut. Ostostv on prime time kamaa tähän verrattuna. Kaiken maailman ennustajat, selvännäkijät, taivaanrannan maalarit ja hullut lukevat siellä soittajille korttejaan huokeaan yli kolmen euron minuuttihintaan, ja ennustavat höpöhöpöjä. Satuin avaamaan television kohtaan, jossa ennustajasetä käski jotain Pihtiputaan Marjattaa nousemaan mökkikallioille ja puhumaan tuolle kalliolle suoraan. Just näin sitä jengiä hukkuu, kun pylly pystyssä liukkailla rantakallioilla painellaan korvaa maahan ja rimputellaan kiville! Lopuksi se kaveri soitti valtavalla vanupuikolla sellaista tiimarista (rip) ostetun näköistä rumpuaan, johon joku alipalkattu kesätyöntekijä oli maalaillut shamaanimerkkejä. Tai jotain töhrinyt kuitenkin. Jos tähän meininkiin vertaa, niin kyllä se kukkien poimiminen ja pelloilla kirmailu on ihan kiva juhannusjuttu. Harvemmin sitä saa ihan näin luvan kanssa tuolla pylly paljaana juoksennellakaan.

Ihanaa juhannusta! Pysytään pinnalla!

Yh-mutsin sininen uni - remix

I slept like a baby. Hah? Eli nukuit kasista kymppiin, imit tissiä, nukuit vähän lisää, yhden aikaan hiffasit, että sinulla on herranjesta varpaat, imit niitä, nukuit taas pari tuntia, itkit ja imit tissiä ja heräsit viideltä syömään lakananreunaa. Koska näinhän se menee.

Nukkuminen on top kolmosessa äitien puheenaiheista. Toinen on ruoka menossa vauvaan sisään ja kolmas se, kun se ruoka tulee ulos. Mutta uni jaksaa puhututtaa. Minuakin. Siitä puhe mistä puute!

Kävin yksi päivä tässä ihan raivon partaalla, kun pläräilin facebookkia ja kiikuttelin vauvaa vaunuissaan päikkäreille kolmatta varttia. Ystäväni lisäsi minut vastikää johonkin sormiruokaa käsittelevään ryhmään. Eteeni osui jonkun epätoivoinen tilitys vauvan yösyömisistä. Hänen vauvansa heräsi parin tunnin välein ja äiti oli luonnollisesti ihan puhki poikki ja pinoon - kamaa heräilevän tissihirmunsa kanssa. Noh, suurin osa kommenteista oli kannustavia. Tämä on vain vaihe. Aikansa se kestää. Onko teillä unirätti? Kokeile maidotonta, kahvitonta, viljatonta, sokeritonta ja ilotonta ruokavaliota. Muutama kommentti siitä, kuinka pystyi samaistumaan. Koomasta haaveilua. Ja sitten se urpå, jonka piti tulla siihen vinkumaan, että "kyllä viisikuisen vielä kuuluukin heräillä parin tunnin välein, sun kuule nyt vaan pitää jaksaa". Lyön toisesta perskankustani vetoa, että kyseisen kommentin kirjoitti joku, joka ei itse herää kuutta kertaa yön aikana lämmittelemään maitopulloja keittiössä! Ja korotan vielä toisella perskankulla ja lyön vetoa siitäkin, että keskustelun aloittanutta avunhuutelijaa ei paljon tuollainen vittuilu lämmittänyt!

Kesäkuun alussa juhlimme afterbabyshowereitamme Katan kanssa. Meillä oli pirun hyvää boolia, tonkka viiniä, shotteja ja kermavaahtotötsä (joka oli virhe antaa minun käsiini. Ei liity alkoholiin mitenkään, kunhan vain mainitsin, että lälälllälällääää). Olin kaukaa viisas ja lopettelin alkoholin juomisen jo ajoissa, mutta neljän jälkeen vasta kömmin nukkumaan, ja silloinkin vielä Katan kanssa vaihdoimme ihan just niin viisaita ajatuksia, kuin vain kaksi väsynyttä äitiä voi viideltä aamuyöllä vaihtaa. Ajattelin, että aamulla varmaan kuolisin väsymykseen. Mutta sainkin yllättyä! Ihan perus aamu. Normi päivä. Nukuin viisi tuntia putkeen, joka oli itse asiassa ihan kivasti. Ainut miessuhteeni tällä hetkellä, Nukku-Matti, oli sinä yönä oikein antelias unihiekoissaan ja nukuin kuin TUKKI, en niin kuin vauva! Olinhan minä ihan kuoleman väsynyt ja tunsin kuinka kuolema hieroi väsyneitä hartioitani ja kutsui luokseen. Silmät pyörivät päässä kuin Esson täyspotti lounastauolla ja aivotoiminta muistutti lähinnä länsimetron rakennustöitä - helevetin epävarmaa. Haistatin kuitenki pitkät viikatemiehelle ja menin aamupalalle.

Mutta siis tällainen on olotilani lähes aina. Darraväsy ilman sitä yötä yökerhossa, saunassa tai pieruverkkareissa. Koko ajan väsyttää! Koko ajan on ihan pihalla. Edes pitkät unet saatuani olo ei parantunut. Välillä mietin, että palaanko koskaan entiselleni. Järki sanoo toki, että tietysti palaan. Jaksan vielä ajatella, löydän sudokuun ratkaisut ja muistan asioita (kuten lapseni nimen), enkä enää roudaile tavaroita yöllä ympäri kämppää ja etsi niitä hädissäni aamulla. Mutta silti pelottaa ja jännittää. Mitä, jos ei vaan jaksa? Jos univelalla ei olekaan euribor-korkoja, vaan joku koronkiskuri uni-Jukka tulee ja vie perikatoon? Millä laina-ajalla näitä ehtii maksella, kun töihinkin pitäisi lopulta jaksaa ja muitakin velvollisuuksia hoidella?

Yleensä Milo herää kahdesti yössä. Se ei edes ole paha, monilla asiat on paljon huonommin. Ensimmäinen herätys on aina paha. Viime viikolla muistan yösyötön jälkeen, kun peittelin Milon nätisti muumilakanoihin ja istuin sängyllä. Ajatuksen raksutellessa ihan noin niinku pikkusen hitaalla päätin sitten, että nukkuisin hetken istualtani, koska en yksinkertaisesti jaksanut nähdä sitä vaivaa, että olisin liikkunut ja asetellut raskaan pääni tyynyyn. Piti kerätä voimia. Yöllä se tuntui ihan kuningasidealta, kunnes joitain hetkiä (minuutteja, tunteja, who knows) myöhemmin heräsin miettimään niskaani pidellen, että mikähän ideoitten kuningas tämäkin taas tosiaan oli.

Olo on niin zombie, että jos minulta katkoisi pään, niin alakroppa varmasti jatkaisi omaa elämäänsä. Haaveilen olevani muumipeikko ja nukkuvani talviunta. Tai edes joku Kuusamon karhu. Muumipeikko vaan saa joka päivä pannukakkuja, että sillä tavalla se on kyllä näistä kahdesta voitolla.

Ja sitten joku urpå kehtaa interwebin ihmeellisessä maailmassa todeta, että ihan normaalia. Normaalia my ass (josta löin vetoakin!). Normaalia on se, kun menee illalla nukkumaan, ja aamulla herää. Suuren raivon vallassa kirosin tuon kommentin kirjoittaneen äidin jonnekin helvettiäkin alemmas. Linnanmäelle ilman ranneketta. Tai Siljan buffaan täydellä vatsalla. Lempiartistin konserttiin kuurona. Uimahalliin nakupellenä. Harrastelijateatterin Hamlet-esitykseen. Kaikkiin näihin. Tämän jälkeen suurin ja dramaattisin elkein erosin sormiruokaryhmästä. Tunsin sairaalloista hyvyyttä itsestäni siinä näkkileipää mutustellessani, joka oli tietysti täysin valheellista  (siis se fiilis, se näkkileipä oli ihan aito koulunäkki!). Luulin olevani jotenkin korkeammalla ja viisaamassa asemassa, leijuin suorastaan omahyvyydessäni, vaikka minähän se vedin unenpuutteissani koko hernemaissipaprikan ylähengitysteihini ihan mitättömän pienestä jutusta. Mutta unenpuute. Se ajaa ihmeellisiin tekoihin ja ennen kaikkea ruuvinkieroihin ajatuksiin.

Tsemppiä kaikille univelkojen kanssa painiville! We can do it!!!

Yh-mutsin sininen uni-remix

Joka ilta kun vauva sammuu, 

ja saapuu surkea yö. 

Niin nukku-Matti nousee, 

ja äitiä turpaan lyö. 

On sillä unihiekka loppu, 

sen sai jo joku muu. 

Se hyppää sitten kaapin taa, 

ja alkaa reivaamaan. 

On äitillä sekainen tukka

se on sekainen ja likainen juu.  

Ja jotain einesruokaa

se likaisilla hampailla syö. 

On naapurilla sininen prätkä, 

ja se prätkä surraa näin. 

Surrur surrur ja herää, 

vauva lyhyiltä uniltaan näin. 

Ja pieni vauva itkee,

unirytmi on kallellaan. 

Ja pientä unilelua, 

vauva pitää kainalossaan. 

Ja äiti tarjoo maidon,

ja lapsi sen ottaa näin. 

Muikis tuiskis ja lähtee, 

vauva uusia uniaan päin. 

Ja siellä on kultainen uni, 

ja kultainen vauvani juu. 

Siellä unien omassa maassa, 

äitikin rauhoittuu. 

Mutta huomenna äiti lupaa,

vähän laatikoitaan kauhoa, 

jos löytyisi vaikka ruuvari, 

voisi prätkänkumit puhkoa. 

Yh-äiti Helsingin yössä

Eilen oli se ilta, kun yh-äiti suunnisti ensimmäistä kertaa yli vuoteen Helsingin yöhön. Riinan synttärihippaloista otimme kurssin kohti keskustaa. Koska taksiin mahtui vain rajattu määrä porukkaa, niin minä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi ja kipitin juna-asemalle ja otin P-junan rautikselle. Näin metroradan varrella asuvalle junamatkustus olisi ollut lähes jännää, jos seuraavassa penkkirivissä istunut idioottilauma ei olisi tehnyt matkasta niin raastavaa. Voitte vain kuvitella, että kun sellaisille yhdeksäntoistakesäisille pojanklopeille antaa vähän liikaa kaljaa, lyö vielä kylkeen jonkun halvan shottipullon ja yhden pissiksen, niin volyymit nousee äkkiä kovemmalle kuin Tuska-festareilla! Siinä pojat kännissä kiistelivät siitä, onko muumimuki hyvä sijoitus vai ei. En ole ihan varma mihin lopputulemaan he päätyivät. Mitä luultavimmin kuitenkin kannattavampaa heidän mielestä olisi juoda rahat. Tallinnasta kun hakee, niin saa hyvän hinta-laatu-suhteen.

Suuntana oli yökerho Kampin kattojen yllä, Maxine. Olen ollut paikan päällä kerran. Kokemus oli... Noh. Sanotaan vain, että kokemus. Kyseessä on sellainen pintaliitoyökerho, jossa alkuillasta seuraa hakee joukko todella nättejä tyttöjä ja muutama niin sliipattu mies, että Barbien Ken-nukke näyttää suorastaan homssuiselta. Siinä missä alkuillasta viisi tuntia peilin edessä viihtyneet nukkeystävämme näyttivät älyöttämän hyviltä, niin loppuillasta kaikki alkavat näyttää siltä Barbie-nukelta, jonka joku osti kirpparilta joskus markalla. Hikinorot ovat maalanneet pakkelin vuoraamiin kasvoihin nättejä tiikeriraitoja, sukkahousun pako on kynsilakkauksesta huolimatta nyt kolmekymmensenttinen hole ja tukka muistuttaa sinin siivousvälineitä. Mitä enempi kello lyö tunteja, sitä epätoivoisempia ja sekavampia ovat myös iskuyritykset. Tulee mieleen avara luonto ja kaiken maailman komiat linnut soidinmenoillaan. Aika lailla sen näköistä on tanssilattialla kolmen jälkeen. Neljän jälkeen meininki on sama, mutta ryhti huonompi, ilme kierompi ja toinen korkokenkä kateissa.

Kaksi ihmettelyn asiaa. Ensinnäkin! Jos et jaksa kävellä ja tanssia kolmentoista sentin piikkikoroissa, niin älä hyvä ihminen lähde baariin niissä. En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että lähdetään sellaisissa norsulauman tappojalkineissa matkaan, ja sitten 3.25 tanssilattialla viidentoista paukun jälkeen otetaan ne pois ja jatketaan aataminjaloin twerkkausta. Ei näin!! Tuohon aikaan tanssilattia on näet jo sellainen miinakenttä, että täytyy olla harvinaislaatuisen tyhmä, että haluaa paljain varpain tanssia lasinsirujen, pullojen, hien, syljen ja muiden ruumiin nesteiden seassa ja luulla vielä selviävänsä ilman haavoja tai hepatiittia tai jotain muuta ikävää. Halloota! Jos et jaksa kävellä piikkareissa, niin lähde lenkkareissa tai vaikka aamutossuissa jos huvittaa, kunhan jalkine pysyy jalassa!

Toinen ihmettelyn aiheeni. Missä vaiheessa siitä tuli ok, että lähtee rintsikoissa baariin? Kyllä mun isä antais mulle turpaan, kun tulisin kaupungilla vastaan tissiliiveissäni. Ämmät valittaa, kun hyviä ja kuuliaisia poikaystäviä on niin vaikea löytää, ja sitten painellaan pitkin pääkaupungin yötä alusvaattesillaan. Newsflash; ne hyvät ja kuuliaiset miehet tykkää naisista, jotka ei unohda vaatteita himaan. Ennen sanottiin, että "leggings are not pants", mutta tuon voisi jo vaihtaa sanontaan "panties are not pants". Pätee muuten myös miehiin. Ja oikeasti se paidattomuus sopii rannalle, ei yöbussiin. Kuulostan ehkä nyt hippasen mummoltani, joka minua ehkä pikkusen häiristee, mutta pukekaa nyt hyvät ihmiset edes jotain lumppua päälle, kun ihmisten ilmoille lähdette! (Siis oikeasti, tämän sanominen ääneen kasvatti henkistä ikääni vähintään joku satakahdeksankymmentä vuotta!!! Kuulen jo kolottavat jäseneni ja bingohuoneen kutsun! Jahvat tulloo ja helemat paukkuu)

Tanssin menemään miltei koko illan. Ei tällä kunnolla uskoisi, mutta niin vain löytyi jostain boolin buustaamista lihaksista virtaa ja sheikkasin menemään. Vähän heikompirakenteinen lattia, niin tämä plussapaillo olisi sheikannut elopainollaan itsensä siitä läpi. Pysyin kuitenkin kattokerroksessa, enkä ottanut tosiaan kenkiä tai vaatteita pois. Siveyspisteet meitsille. En antanut edes sen häiritä, että tanssilattia oli aika täynnä, ja välillä meno muistutti enempi kuivakuviokelluntaharjoituksia kuin tanssia. Silloin tällöin joku mittarimato päätti mennä kyykkyyn ylös kyykkyyn ylös. Joskus joku meni vain kyykkyyn, muttei päässytkään ylös. Ähä, tolla on vielä paskempi kunto kuin mulla! Toisinan joku umppa lumppa tuli hinkuttamaan siihen reittä, mutta sellaiset useimmiten häviää jämäkällä, murhanhimoisella vilkaisulla.

Baari-ilta oli kaiken kaikkiaan onnistunut, vaikka yökerho ei sinänsä ollut se minun teekuppini. Yöbussi sen sijaan oli ihan yhtä kauhea, kuin aina ennenkin. Tuntui, että koko keskusta muistutti sellaista sekalaista karnevaalipoppoota. Jopa katusoittajat olivat kännissä. Yöbussi tuli pysäkille poikkeuksellisesti ajosissa, joka oli ehkä jo jonkin sortin ihme. Lähtö tosin tapahtui viisi minuuttia myöhässä, ei ihme. Odottelin bussin notkahtava liikkeelle ja tiirailin ikkunasta porukkaa. En tiedä kumpia oli rautatientorilla enemmän, känniääliöitä vai lokkeja. Molemmat kuitenkin vetivät snägärisafkoja joka nurkalla, kääniääliöt aloitti ja lokit viimeistelivät. Viereisellä laiturilla seisoi henkeen ja vereen hevimies pitkässä, mustassa nahkatakissaan, vaikka lämmintä oli varmaan kakskymppiä mittarissa. Hevimiestä lähetyi pieni jengi jotain teinijonneja, jotka halusivat ostaa hevimieheltä tupakkia. Tämä tarjosi kaikille pojille savukkeet, ja joku kolikkokin vaihtoi omistajaa. Siinä se sekalainen sakki sitten veteli punaisia malboroita. Ilmassa oli niin paljon rakkautta, kuin voi vain teinipoikien ja hevimiehen välillä olla ilman, että se on homoa.

Lopulta bussi nytkähti liikkeelle ja vei minut hitaasti kohti itä-Helsinkiä. Vastapäätä istuva kiinalaismies jauhoi samalla lailla purkkaa kuin kameli syö, sillä tavalla leukoja venytellen. Ärsytti, mutten viitsinyt alkaa vittuilemaan. Yöbussissa kannattaa olla hiljaa, sen tiedän. Vieressäni istuva mimmi otti pysäkeillä kiinni pokemoneja. Hän sai jonkun harvinaisemman otuksen ja oli asiasta silmin nähden jipoissaan vaikkei sanaakaan hiiskunut. Joku äijä yritti vielä saada joltain blondilta pesää, kuuluisat viimeiset yritykset yöbussissa. Mutta ainut nappula, jota se mies pääsi painamaan, oli bussin stoppinappi. Aina ei käy flaksi. Yleensä ei.

Aamulla heräsin ilman kankkusen juhaa. Vähän väsytti, ja nälkä oli kuin karhulla keväällä, mutta muuten olo oli ihan ok. Käytin hyväksi ne muutamat tunnit, jotka ehdin vielä viettää ilman jälkikasvua. Urheilin: kuvioimurointia, luuttujudoa ja pyykkikorikiipeilyä.

Ja kun Milo-mies saapui kotiin, niin olihan se nyt taas poikkeuksellisen söpö. Äitin karhunpoika <3 Tulee sellainen hetkellinen, valheellinen kuva, että on tää maailman parasta olla yh-äiti. Oikeasti olisi maailman parasta olla laiskiainen ja tai koala. Mutta kuten todettu, aina ei käy flaksi. Yleensä ei.

Näkymätön letunsyöjä

Mikäs se olikaan muumeissa sen näkymättömän mimmin nimi? Se kaiffari, jonka kengissä jotkut kellot vain kilisivät, kun se näkymättömänä kirmasi menemään. (--> pikainen googletus). NINNI!! Näkymätön Ninni. Se on mun uusi sieluneläin. Musta on näet tullut näkymätön!

Kaikki tietävät sen fiiliksen, kun kampaajan jälkeen menee kotiin tai töihin tai kouluun tai ihan mihin vain ja ihmiset huomauttavat, että "hei, sä oot käynyt kampaajalla". Tämä on aina vähän sellainen epäselvä tilanne. Ai kappas, en hitto huomannut. Vai mitä siihen pitäisi sanoa? Kiitti? Onko se kohteliaisuus? No, minun ei tarvinnut miettiä. Vaihdoin tukkavärini punaisesta tummanruskeaksi. Pidän punaisesta, mutta punaisen värin nättinä pitäminen vaatii niin paljon enemmän kuin yh kykenee aikaansa antamaan. Värjäilen päätäni yrttiväreillä ja nesteenä käytin tällä kertaa espressoa - because I can. Huppu päähän ja odottelemaan. Värjäyksen aikana pidin päässä vanhoja silmälaseja. Mietin, että kuinka olen ikinä valinnut juuri nuo ikkunaruudut? Peilistä tuijotti Herin sijaan joku kaksvitonen, kokista imevä ja cs:ää pelaava oman elämän rasvatukka. Ja tuo reunahan on koko ajan näkökentässä. Siis eihän näillä edes näe selvästi. Huomasin katselvani asioita joko leuka pystyssä tai sitten Dumbledoremaisesti lasieni yli. Omg.

Väristä tuli mielestäni kiva! Odottelinkin niitä kommentteja uudesta karvoituksestani, ja ehkä mummoltani pientä slaagia. Näin veljeni, mummoni, ukkini, äitini... Ja KUKAAN ei huomannut muutosta. Espressopavut ja hennamömmösekoite ei ollut vain muuttanut hiusteni väriä, vaan tehnyt minusta yksinkertaisesti näkymättömän. Harkitsin välittömästi jonkun pankin ryöstämistä, mutta eipä niissä taida paljoakaan käteistä nykyään olla. Eikä viitsisi ottaa riskiä jonkun valmiiksi postimaksettujen kirjekuorien takia, sillä ne varmaan olisivat olleet ainut saaliini.

Ilkivallan sijaan valitsin lainkuuliaisen elämän ja letut (nyt puhun siis niistä lättänistä paistoksista, en vaihtanut leiriä ja ruvennut sellaisen letun tytöksi). Ensin kurvasimme veljeni kanssa Sipooseen mummon notkuvien pöytien ääreen. Sain jopa ottaa vartin pienet torkut, joka näin superväsyneen yh-äidin elämässä vastaa sellasta keskisuurta lottovoittoa, kuusi oikein ja ehkä vielä pienemmän potin viikkoina se lisänumero. Pistimme myös kastemadot koukkuun (älkää kysykö millä pyhällä hengellä se ukki on tässä peräpohjolan saharassa onnistunut jostain matoja löytämään!!) ja ei muuta kuin apetta onkimaan. Itsehän en syö kalaa, enkä mielellään kyllä koske niihin matoihinkaan, mutta sen takia on pikkuveljet. Saalis olikin suorastaan hurja. Mutta reissun parasta antia olivat mummin rakkaudella paistetut herkut. Lettuja ja mummin tekemää vattuhilloa. Give me amen!

Tulikin letuista mieleen muuten hulvaton tarina. Ystäväni (joka jää nyt nimettömäksi syystä, jonka ymmärrätte tämän kappaleen luettuanne!) oli joskus laivalla. No, halvan kaljan ja huonon musiikin luvatussa maassa yksi jos toinenkin on kokenut yllättäen yltyvää rakkaudennälkää, ja päätynyt kansikerroksen diskoteekkiin soidinmenoihin. Tämä ystäväni oli sitten löytänyt jonkun Lapin pojan sieltä ja raahasi tämän rakkaudenmenoihin hyttiinsä. Siellä yläsängyssä oltiin pesäpallotermein ykköspesällä, kun ystävääni alkokin tämä poromiesseikkailu vähän epäilyttämään. Kesken kaiken hän vähän jarrutteli ja mietiskeli ääneen, että pitäskö sittenkään. Lapista etelään asti pimpin ja vodkamäyräköirien perässä tullut sankarimme päätti ottaa sanalliset keinot käyttöön, kun ei kerta hellä kosketus toiminut. Miehisellä äänellä hän kuulutti, että "nyt lettu levälleen". Ei muuten jäänyt niille kesteille se poromies.

Ja koska letuista ei voi koskaan saada liikaa, otimme tänään kakkoskierroksen. Lauran ja muksujen kanssa pistimme nokan kohti Askolaa, jossa Kata väänsi meille muurikkalettuja. Ei huono. Minä tarjosin ruotsalaiset mansikat (iso rasia 3,49e) ja Kata saatanan kalliit vadelmat, (pari vattua 5,95). Milo pääsi kokeilemaan pomppukeinua, jonka käyttö tutkimuksien mukaan hidastaa kävelyn oppimista. Itsehän pompin hyppykeinussa ja kävelin yhdeksänkuisena, että repikääs siitä! Mutta jos Milo ei eskariin mennessä vielä osaa omilla jaloillaan seistä, niin syytetään sitten tota keinukyytiä.

Tässä sitä nyt ollaan. Olen vetänyt pariin päivään ihan överiannoksen lättyjä ja jussiviikonlopulle ehdin jo sopia seuraavat kestit. Mutta ottaen huomioon, että olen näkymätön, niin ei kai sillä niin väliä ole, että mahtuuko vanhoihin vaatteisiin, kun voi vaikka painella peppu paljaana eikä kukaan huomaa. Onhan tässä kropassa enemmän työmaata kuin Kalasatamassa, mutta syssymmällä sitten. Nyt nautin kesästä!

Äidiksi tulemiseen littyvät myytit

Aion nyt oikoa pari myyttiä, jotka liittyvät äidiksi tulemiseen ja vauvavuoteen. Nämä tuntuvat olevan näet niin samperin pinttyneitä, että helpommin irtoaa kolme vuotta vanha punaviinitahra valkoisesta lakanasta kuin nämä myytit ihmisten mielistä.

1. Synnytys on luonnollista. Kaikki osaavat synnyttää.
Eivät osaa. Synnytys on siitä jännä juttu, että se on vähän kuin pikkunen kirahvivauva. Ennen synnytystä ei kukaan osaa synnyttää. Voi toki lukea artikkeleita, käydä valmennuksissa ja kuivaharjoitella asentoja kotinsa rauhassa (tai voi niitä vaikka Esplanadin puistossakin harjotella, what ever rocks your boat!), mutta ennen tositoimia ei vielä osaa. Samalla tavalla kirahvivauva äippänsä mahassa miettii, että mitenhän ne jalat sitten oikein asettuvat. Sitten h-hetki koittaa. Kirahvivauva tupsahtaa tonttiin, tarkastelee hetken neljää monoaan ja lähtee pian dallailemaan mutsikirahvin kanssa. Samalla tavalla synnytyksessä nainen kyllä oppii ja osaa, kun tilanne on päällä.

Mutta mitään luonnollista siinä ei kyllä ole! Keholle synnytys on äärimmäinen kriisitila, jossa aivot ja muut elimet väsäävät hormonicocktaileja, ja jakavat niitä ympäri kehoa kuin Toijalan Tokmanni ilmaisia ämpäreitä avajaispäivänään. Nivelet venyvät kuin hubbabubba. Suomalaiset keihäänheittäjät jäävät karjuntakisoissa keposesti kakkoseksi ketä tahansa huutaen ponnistavaa äitiä vastaan. Siinä ei ole mitään normaalia, kun mehupillin kokoisesta reiästä tulee hitonkokonen rakkaudenhedelmä läpi. Jos siinä vaiheessa haluaa käyttää kaikki mahdolliset kivunlievityskeinot, niin antaa palaa. Ja jos haluaa synnyttää ammeessa ja kuunnella valaan ulinaa tai jonkun muun kalan kitinää, niin hei, go for it!

2. Kyllä maitoa tulee kun imettää vaan
Ei välttämättä kuulkaas tule. Rinnoilla on toki kysynnän ja tarjonnan laki, totta. Monille tämä pitää paikkaansa. Mutta ei tosiaan kaikille. Kaikilla maito ei nouse, vaikka kuinka yrittäisi. Jos äiti haluaa imettää, hän tekee kyllä kaikkensa sen eteen, että imetys onnistuisi. Hän on jo lukenut imetyksen tukisivut läpi, on selannut kuumimpana käyvät keskustelupalstat, kysellyt äidiltään, serkultaan ja neuvolatädiltään. Niin jos joku onnellisesti mukula tississä roikkuva kehtaa siinä vaiheessa töräyttää päin pannua, että "imetät kato vaan, ni kyl se sit siitä", niin on kyllä harvinaislaatuisen tyhjäpönttöinen yksilö. Monilla toimii osittainen imetys myös hyvin, jos ei nyt koko buffaa pysty tarjoamaan omista kupeistaan. Ja osa ei imetä ollenkaan. Eikä sitä kannata sen koommin päivitellä.

Imetys ei myöskään mitenkään taianomaisesti palauta ketään heti omiin mittoihinsa, eikä aikanaan Heidi Klumin mittoihin, vaikka lypsäisi koko kylälle mölöt (tuli jotenkin ällöttävästi mieleen Wiskarin Arttu kahvimaitoineen. Hyi! Siinä teille mielikuvat, olkaa hyvät. Koska kaikkihan näkevät nyt sielunsa silmin Artun aamukahvilla! Buahahahahah. Pas*asta naurua!).

3. Raskaus on ihaninta aikaa, nainen suorastaan hehkuu.
Ehkä hehkuinkin. Sillai samalla tavalla, kun joku räjähdyspisteessä oleva asia hehkuu punaisuuttaan juuri ennen kuin poksahtaa. Alkuraskaudesta olin jumalattoman väsynyt, ja sen vuoksi äärettömän kärttyinen. Myöhemmin tuli rakko-ongelmat, joiden kanssa taistelin loppuun asti. K O K O ajan oli pissahätä. Joka kerta kun nousi, kumartui, pyllisti tai istahti, niin tuli pissahätä. Välillä tuli myös yllärikakkahätä. Sellainen ääni kilahti ja kelloon ilmestyi kymmenen sekuntia, jonka aikana oli ehdittävä vessaan tai pyykättävä. Lonkkiin särki aluksi öisin, lopulta oikeastaan ihan koko ajan. Olo oli iso, ällöttävä, kuvottava ja lähes koko ajan oli sellainen kankkusjano. Niin että hehkuppa nyt siinä sitten ihan itte!

4. Kun saat lapsen, niin et enää edes halua käydä ulkona
Tämä oikeasti pätee osaan porukasta. Mutta ei todellakaan kaikkiin! Milo oli kuukauden vanha, kun pistin auton nokan kohti kylpylää ja menin kummin kanssa sinne porealtaaseen leikkimään rusinaa pariksi tunniksi. Istuimme erilaisten saunojen lauteilla ja latasimme akut. Eikä kyllä yhtään ollut sellainen olo, että olipas turha reissu! Olen myös ollut ulkona, siis ihan baarissa enkä missään metsässä, ja ihan mielelläni olen siellä käynyt. Olen muutamaltakin ihmiseltä kuullut, että ulkona käyminen lapsen saatua tuntuu turhalta, ikään kuin pinnalliselta. Että kotona on jotain niin arvokasta, ettei mikään vedä sille vertoja. No kyllä vetää. Westonsin vintage siiperi ilman jäitä vetää milloin vain vertoja niskapaskoille. Eikä se, jos yhden illan kuukaudessa vähän päästelen höyryjä, tee minusta mitään äitiyspakolaista. Hyvä äiti saa nauttia myös vapaa-ajastaan!

Mutta se oletus, ettei se kuitenkaan halua tulla, se sattuu. Olen kuullut tarinoita siitä, kuinka luvataan kahvitella ja lähteä piknikille ja sen sellaista, ja synnytyksen jälkeen tuleekin totaalinen radiohiljaisuus. Ei ristin sielua missään. Kutsuja ei enää muisteta lähettää, tai viitsitä, kun "eihän se kuitenkaan pääse". Tämä on väärin!  Muistakaa kutsua myös äipät. Äideilläkin on oikeus bailata kuin Antti Tuisku! (Mä tulin tänne bailaa, mä tulin tänne bailaa. Peto Äiti on irti!)

5. Rakkaus omaan lapseen syntyy heti
Tämä myytti on ihan tieteellisestikin todistettu myytiksi. Joku energisempi voi kaivella tarkat prosentit, mutta yli puolet äideistä ei tunne välittömästi suurta rakkautta saadessaan lapsensa ensi kertaa rinnalleen. Rakkaus kehittyy kyllä ajan kanssa, kun vain hoivaa ja oppii tuntemaan pienen. Ja se mitä synnytyksistä sanotaan, että kaikki kauhut unohtuvat kun vain saa lapsen siihen viereen. Joo, en minä niin tarkkaan tiedä, itselle kun tehtiin sektio. Mutta kyllä sitä siinäkin kiusallisen tarkasti tiedosti, että tuolla se lääkäri nyt uudelleenorganisoi meitsin elimiä. Tuli huono olo ja oksetti välillä. Milo oli ihana ja olihan sitä ihana siinä ihastella, mutta ei se kaikki kauhu nyt ihan täysin kadonnut. Olen myös kuullut, että kyllä se hetken kantaa, mutta viimeistään, kun joku harkkari asettuu haaraväliin neulan ja langan kanssa ja rupeaa tikkaamaan pimperoa, niin kyllä sitä taas tärähtää aika äkisti todellisuuteen.

Tähän loppuun haluan vielä muistuttaa, että Arttu Wiskari. Buahahahahahaha...

"Onxul joku ongelma?"

Löin tänään yhden iskun ja sain kaksi kärpästä. Samalla kytkimennostolla kaksi kohdetta. Nokka kohti Vuosaarta! Menin ensin mummolle syömään. Hän asuu palvelutalon naapurissa, ja käymme yhdessä tuumin usein lounaalla palvelutalon alakerran Fazer-ravintelissa. Safka on kohtalaisen hyvää, salaattipöytä runsas ja tietysti tärkein: aina on joku naminaa jälkkäri. Milo on viime aikoina tosin varastanut shown, kun pikkumies on hymyillen flirttaillut jos jonkinmoiselle satavuotiaalle mummukalle ja papparaiselle meidän koittaessa saada ruokailua kunnialla päätökseen. Vanhukset ovat niin haltioissaan pikkumiehen hymyistä, että olisivat varmaankin valmiita lahjoittamaan pienen omaisuuden vain nähdäkseen vielä yhden pilkahduksen tuosta naantalin auringosta. Mutta koska olen perusperiaatteilta hyvä ihminen, niin en ryöstä heitä. Se ei olis kauheen reilua. Mummoni kertoi, että hän ei uskalla enää nostaa rahaa, kun on kuullut huhuja, että mummoja on ryöstetty automaateilla asioidessaan. Kyllä kismittää. Tekisin joulukuusen koristeen siitä kaverista, joka kehtaisi mun mummon ryöstää. Ripustaisin persposkista kuusen nokkaan ja pitäisin itsenäisyyspäivästä loppiaisen yli siellä.

Menin  mummulasta suoraan Lidliin. Vein rekka-auton verran tilaa käytävillä, kun hiihdin menemään vaunujen ja vedettävän korin kanssa. Ja niitä pirun hedelmäpusseja tietysti oli vain yhdessä kohtaa koko pitkää käytävää, joten tosiaankin hiihtelin ees taas vihanneksia valikoidessani. Ei muuta ku monoa menemään, mummoa kumoon kärryn kanssa ja kohti kukkakaaleja! 

Päätin tehdä Milolle hedelmä-avocadomössöä ja jatkaa sitä kauramaidolla, jotta itse saisin smoothietyyppisen juoman välipalaksi. Mars suksea toisen eteen ja maitohyllylle. Päästyäni sinne sain huomata, että kauramaidon kohdalla oli vain ammottava aukko. Nada. Ei ole. Kiukku nousi korviin ja tunsin, kuinka aivoni höyrystyivät hiljaa korvista pihalle. Tönäisin vaunuja eteenpäin jolloin vedettävän korini sanka tipahti ja kiilasi jonkun pissiksen eteen. Pissis tuhahti, katsoi minua kulmien ja kahden euron tekoripsiparinsa alta ja jatkoi matkaa ylimielisenä. Kaverilleen hän tokaisi ääneen, et "olix tol joku vitu ongelma". Teki mieli räjähtää atomeiksi. Joku ongelma? Nukuin viimeksi kahdeksan tuntia putkeen joskus vuosi sitten heinäkuussa, jos enää silloinkaan. Olen niin väsynyt, että unohdin eilen oman lapsen nimen, siis oikeasti!  Väsymyksessä hävittelin avainnippuni, jossa on äitini, isäni ja mummoni avaimet. Lihakseni ovat karanneet kehosta nopeammin kuin se kuuluisa kuppa Töölöstä, naaman tilalle on ilmestynyt jonkin sortin linnun peräreikä ja mulla on pissahätä. Että on mulla joku ongelma, senkin spagettijalkainen, keskenkasvuinen, olevinaan aikuista esittävä ihmisrääpäle. Teen sustakin joulukuusen koristeen - ja kerään koristeet kaappiin vasta juhannuksena!

Väsymys saa pienentkin asiat tuntumaan ihan super raivostuttavilta. Voin pitkän tutkimuksen (eli spontaanin ajatuksen ja juuri kehittelemäni mielipiteen) pohjalta sanoa, että sata prosenttia tuoreista äidistä voi allekirjoittaa tämän. Kun ei ole nukkunut miesmuistiin kunnolla ja pienikin asia menee päin mäntyä, honkia ja muita puita, niin verisuonet poksuvat päässä kuin popparit mikrossa ja kiukkuprosentit kohoavat välittömästi nollasta tonttuun.

Jo pienen pieni vastoinkäyminen voi laukaista lääketieteessä vitutus maximukseksi kutsutun tilan. Ottaa niin paljon aivoon, että pelkästään ajatuksen voimalla kykenee vääntelemän ajan kuluksi valurautapannuja kaksin kerroin. Ja kun pinna palaa, niin sitä oikoo mutkia. Ei pese hampaita ihan sitä kahta minuuttia, kun niin paljon väsyttää, että silmissä heittää. Pesee valkoset, värilliset, mustat ja punaiset kaikki samassa koneellisessa jollain jeesuspitkällä ohjelmalla, jolloin olevinaan saa enemmän armonaikaa, ennen kuin pyykit on laitettava narulle (kuivausrummun omistajat nyt hys hys!). Ja jos sellaiseen halpaan, yksittäispakattuun hedelmätoffeeseen jää vähän sitä paperia, eikä sitä kynnellä saa pois, niin ihan sama, sen karkin syö sitten papereineen. Ja koska aivot ovat ihan narikassa koko ajan, niin astianpesukone pyörii ilman pesuainetta (check), avainippu löytyy alusvaatelaatikosta (check) ja kahvin sekaan lorahtaa varmaan kolme vuotta vanhaa maitoa (check) joka on jo niin käynyttä, että sen kanssa voi aamukahvin lomassa jutella.

Sitten vielä lääkäri soitti. Kävin selän röntgenissä jokin aika sitten. Ei mitään löytynyt, joten tutkimuksia jatketaan. Näissä kuvissa ilmeni kuulemma vain "iän tuomaa normaalia kulumaa". Iän tuomaa? MÄ OON JUMALAUTA KOLMEKYMMENTÄ! Tästäkö se alamäki alkaa? Vaivoja alkaa tulla kuin finnejä teini-iässä ja kehityksen pyörä rullaa kuin onnenpyörä! Rosvosektori - menetät kaikki nuoruutesi ilot. Vokaalilla ostetaan A, kirjain jonka lääkäri sanoo, kun tarkastaa kossuvissybasson kähentämää kurkkua. En voi enää laulaa pikku G:n kanssa, että me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus. Keikkojen sijaan alan käydä lavatansseissa, jossa joku Erkki hönkii munkkipossun sokereita huuliltaan mun kukkakoltulle ja puhutaan nivelvaivoista ja säästä. Vaihdan siiperit konjakkiin ja satunnaiset herkut jokapäiväisiin vitamiiniannoksiin, joita jaan omaan pikku dosettiini, johon joku on tulostanut dymolla nimeni. Synttärilahjaksi kaverit ostavat mulle porukalla bränikän lonkan.

Jos tämä olisi sellainen pehmoinen ja lämpöinen blogi, niin iskisin tähän väliin Milosta nyt jonkun todella lutuisen kuvan, ja toteaisin, että mitkään maailman ongelmat eivät vedä vertoja tälle suurelle rakkaudelle ja jada jada jada. Mutta tää ei ole sellainen blogi. Kerronpa kuitenkin, että nyt istun sohvalla ja uskokaa tai älkää, Milo katsoo kiinnostuneena Breaking Badia. Jep. Mun nelikuinen ei jaksa kiinnostua pipsapossuista, mutta huumejännärit kelpaavat. Äitiinsä tullut <3 Veli laittoi viestiä, että tulee käymään. Ja huomenna on mummin ravintelissa pinaattilättyjä, joten mennään uudemman kerran syömään. Kyllä tämä tästä. Enkä ehkä vielä niin vanhakaan ole. Mulla on leuassa finni ja suussa oma kalusto. Sitä paitsi varhaisultrassa mukava lääkärisetä totesi, että mulla on kakskymppisen kohtu. Että repikääpäs siitä iän tuomat vaivat!

No "onxmul joku ongelma". On. Deal with it!

Voimia kaikille kanssasiskoille. Te ootte puhdasta rautaa ja rakkautta! 

Kun viimeinenkin aivosolu otti ja poksahti!

Muutama päivä takaperin lähdin isäni kanssa hakemaan Nissania huollosta. Istuin auton takapenkillä ja hän katsoi minua peruutuspeilistä höpötellessämme. Isäni totesi, että näytätpä väsyneeltä. Mä olen väsynyt!!! Huomaan, että aivoni ovat ottaneet ihan oman kurssinsa ja ajatukset sinkoilevat kuin kompassin neula b-luokan seikkailuelokuvissa. Mitään kovin järkevää ei suustani ole päässyt lähiaikoina. Ystäväni Anna oli meillä juuri poikansa kanssa kylässä muutaman yön, ja tuona aikana havahduin muutaman kerran itse kesken oman puheeni ajattelemaan, että mitä hittoa minä tässä höpisen? Siis ihan kesken lauseen rupesin ajattelemaan, että nyt on niin tylsät jutut mulla, että Anna ei varmaan edes oikeasti kuuntele, kunhan nyökyttelee hyväksyvästi. Onneksi hänelläkin on lapsi. Ja 24/7 väsymys. Ehkä Anna ymmärsi. Molempien vauvavuoden sumentamat aivot taitavat toiminnaltaan vastata jonkun särkikalan ajatuksenjuoksua. Onneksi oli Anna, eikä vaikka treffit jonkun kuuman Sami Kurosen kanssa. Olisi siinäkin kaverilla kerrottavaa poikien saunaillassa. "Tapasin sellasen mimmin, joka puhu puol tuntia paistokasarien kokkausominaisuuksista." Onneksi ei oo deittisivuja mulla, ei tindereitä tai muutakaan. Mitä sinnekin kirjoittaisi. Hei sinä (Sami Kuronen), täällä viettelyksiäsi odottaa vajaa satakilonen leijonanaaras ja vaunuissa paraikaa kolmen vartin päikkäreitä vetävä pikku-Simba. Olethan savuton, aivoton, munaton. Yksärillä lisää. Muiskis!

Eilen aivottomuuteni ilmeni sohvalla. Anna lähti, ja sain hiukan omaa aikaa, ekaa kertaa moneen viikkoon, uskokaa tai älkää. Milo nukuskeli eteisessä vaunuissa kauppareissun päätteeksi, josta mukaan tarttui porkkanoiden ja syöntikypsän mangon lisäksi ben ja jerryn half baked. Siinä lusikoin sitä menemään ja katselin ex-onnellisten ekaa tuokkaria, kun yhtäkkiä lusikka kopsahti pohjaan. Vedin koko jäätelön yhdeltä istumalta!!! Siis siinä on joku satatuhatta kaloria. Ei ihme, että vaaka itkee, kun sille astuu. Niin olin ajatuksissani, jossain tv-transsissa, etten edes huomannut kuinka aika humahti ohi ja jäätelö katosi kitusiin. Tästä kauhistuneena lähdin äidilleni iltakahville (jota emme tosin edes juoneet). Katselin siinä kaikessa rauhassa vain elämää-ohjelmaa, kun tuli Arttu Wiskarin vuoro laulaa. Ja tsiisus. Katselin Wiskaria ja totesin ääneen, että onpas komia. Arttu Wiskari on seksikäs! Tunsin, kuinka viimeinenkin aivosoluni poksahti ja jätti jälkeensä vain kaikuvan tyhjyyden päässäni. Mun täytyy olla tosi pimeä tai vähintäänkin pehmoaivoinen. Maailma on pullollaan kuumia miehiä (Sami!) ja meitsi haaveilee Artusta. Hyh hyh. Kävelin kotiin ja uskottelin itseleni matkalla, että onnistuin polttamaan kaikki Benin ja Jerryn kalorit. Kyllähän puolen tunnin kävely nyt tonnin polttaa!

Jatkuva meneminen ja tekeminen on polttanut ammottavan aukon myös pankkitiliini. Damn. Hyvin viikonlopun pärjää, mutta eipä tässä nyt suuria juhla-aterioita ennen maanantain elareita osteta. Miten se onkaan niin, että kun tili tulee, niin kuuluu vaan suhahdus ja joku setelinnurkka jossain viuhahtaa, ja taas on tilin summa varttia vaille nolla. Ja aina silloin kun palkka (eli äippälomarahat) tulevat, niin sitä miettii ja laskeskelee, että hyvin pärjää. Mielessään käy laskut ja vuokrat ja ruokamenot läpi ja tajuaa, että ylikin jää. Niinpä sitä ostaa miniatyyriponin loimia ja vaaleanpunaista kenkälankkia, koska niitähän mä olen aina halunnut. Päivänä 3 voi sitten halvinta margariinia leivän päälle lätkiessään miettiä, että miksi hitokssa se kenkälankki, eikä vaikka valion voita. Mietiskelin tuossa yksi päivä näillä tietokylläisillä aivoillani sitä yksin kotona Keviniä vähän tarkemmin. Kaverilla on sisaruksia varmaan yhtä paljon kun tusinassa on munia, ja he asuvat pienen hotellin kokoisessa lukaalissa. Ja sitten jouluksi lähdetään Pariisiin, koska why the hell not. Se suloinen perheenisä on pakko olla joku metamfetamiinikuningas, kun on noin paljon hilloa, että koko perheen voi raahata rakkauden pääkaupunkiin viettämään joulun pyhiä. Tai no. Ei ihan koko perhettä. Ymmärrän yksin kotona- elokuvien äitiä. En yhtään ihmettelisi, jos vain unohtaisin Milon jonnekin. Ja kun lapsia on se tusina, niin ihan väkisinkin joku joskus kyllä hukkuu! Mutta heillä sentään oli hilloa lettujensa päälle (lettu ei nyt sitten ollut se sellainen vertaus!).

Viime aikoina minulla ja Milo-miehellä on mennyt tosi lujaa. On ollut niin paljon ohjelmaa, että totesin, että välillä on hengähdettävä. Niksipirkkavessapaperini kehotti aamupissalla istuksiessani, että viinitöniköiden tyhjät metallin väriset pussit kannattaa puhtaltaa täyteen ilmaa, niistä saa käteviä linnunpelättimiä. Jos olisin vapaa kuin taivaan lintu, niin ottaisin tönikkäni ja parkkeeraisin nyt tuonne pihapihlajan alle ja joisin suoraan hanasta palaneella nurmikolla makoillen. Jos joku kysyisi, että mitä ihmettä siellä teen, niin vastaisin vain, että "linnunpelättimiä, nih, pjerkkejele". Se olisi ollut hurjaa. Nykyään hurjaa on se, kun syö pilttiä, jossa on LISÄTTYÄ sokeria. Living on the edge!

Mutta lujan menon painoksi päätettiin Milon kanssa pitää tänään vapaapäivä arjesta. Hengaillaan oloasuissa koko päivä, käydään kaupasta hakemassa makaronisalaattiainekset ja syödään itsemme onnellisiksi. Tillotellaan lempparisarjoja telkusta ja istutaan pihakiikussa ihan hiljaa katsellen ohi lipuvia naapureita ja pikkulintuja, joita kukaan ei viinipussiensa kanssa ole pelottelemassa pois. Simppeliä eloa ja oloa ja kaivattua äiti-poika laatuaikaa. Ja päikkärit! Etenkin ne päikkärit!

Afterbabyshowerit

Miksi miehet aina perinteisesti saavat pitää varpajaiset, vetää pään täyteen viinaa ja keuhkot täyteen kuubalaista? Me pistettiin Katan kanssa pakka sekasin ja kutsuttiin ystävät Lempivaaraan mökille juhlimaan naisten varpajaisia - afterbabyshowereita!

Aamulla kävimme porukalla brunssilla Vaaralan Fazerilla. Vedettiin napa täyteen salaatteja, croisantteja, levitteitä, pottuja, lihoja, kaloja, sitruunajuomaa, kaiken maailman kakkuja ja tietysti henkilökohtaisia lemppareitani: lettuja kermavaahdolla ja mansikkahillolla. Vedin varmaan viisi lettua. Enempi kuin salaatteja. Om nom. Mutta siellä ei oltu köyhiä, ei kipeitä, eikä ainakaan dieetillä!

Kaupan kautta suuntasimme kohti Lempivaaraa. Pistimme kamat kasaan, haimme vielä yhden matti myöhäisen juna-asemalta ja pistimme leikiksi! Jaoimme tiimit ja aloitimme simppelillä tietovisalla. Vanhimpana synnyttänyt nainen (70v), eniten lapsia saanut nainen (69), eniten lapsia saanut mies, (Tsingis Kaan vai miten sen nyt ikinä kirjoitetaankaan, 1000-2000) ja painavimpana syntynyt jössikkä (10,2kg).

Tietovisan jälkeen äitien tehtävänä oli laittaa vauvat yöpuulle. Äitien tuli sokkona (koska äitiys ei ole niin helppoa!) avata aikuisten vyövaippa, asetella se kuistilla makaavan mukelonsa alle ja pistää kiinni. Tämän jälkeen lapselle laitettiin ruokalappu ja tehtävänä oli syöttää mangopiltti mahdollisimman nopeasti. Ne tiimit, joissa oli kolme jäsentä, sisälsivät anopin, joka ei saanut osallistua tehtävään muuten, kuin nalkuttamalla, kuinka äiti tekee taas kaiken ihan väärin, ja kuinka vanhaan aikaan kaikki oli niin paljon paremmin.

Kolmas leikki oli pilttien tunnistus. Tällä kertaa pilttipurkkeihin oli kuitenkin eksynyt shotteja. Niistä piti tunnistaa, että mikä karkki on kyseessä. Homma ei ollut helppo. Ensimmäiseen oli sekoitettu kirpeitä pääkalloja, toiseen vaahtosieniä ja kolmanteen henkilökohtaista seksinkorvikettani, salmiakkiremmejä.

Neljännessä leikissä laitoimme kolmeen tuttipulloon jokaiseen 120ml karpalolonkeroa, joka piti sitten porukalla kumota mahdollisimman nopeasti. Lievästi sanottuna posket lommolla tytöt imivät lonkeroita. Jos luulet, että tehtävä on helppo, niin käyppä ihmeessä kokeilemassa. On suoranainen ihme, että pienet ihmiset kasvavat pullolla. Tuntuu, että kaikkia kasvojen lihaksia ja vähän reisilihaksiakin saa käyttää tukena, että pullosta mitään irtoaa!

Viimeisessä leikissä oli kyse sanaselityksestä. Sanat liittyivät luonnollisesti lapsiin, oli kaikkea unikoulusta ja vaipasta piltteihin ja niskapaskoihin. Jokaisen tuli ottaa viisi sanaa ja selittää ne joukkuetoverille. Tämän lisäksi kuitenkin otettiin vielä yhdestä pinosta lappu, joka kertoi sen, miten sana tuli selittää, mutta tätä ei tietenkään muille saanut paljastaa. Niinpä Riina selitti twerkaten, Miranda siansaksalla ja Heidi burleskia tanssien. Tässä vaiheessa, kun rakkauden ruusuboolia oli kumottu jo muutama muki, oli nauru kieltämättä jo aika herkässä!

Kun leikit oli leikitty, valtasimme saunan. Saunoimme ja uimme, kaikki muut paitsi minä. Minä paistattelin saunan jälkeen päivää kuistilla ja vannoin, että joko kymmenen astetta lisää tarvitaan veteen lämpöä tai kymmenen promillea mittariin, jotta minä menen tuohon veteen. Okei, I know! Kymmenen promillea, ja olisin kellunut enkeleiden kanssa taivasten valtakuntaan. Ehkei siis ihan kymmentä promillea. Mutta paljon, paljon boolia.

Jossain vaiheessa naapurimökin miesporukasta osa lyöttäytyi seuraamme. Kaverit olivat jonkin sortin urheilupäivää viettäneet, ja kruunasivat homman nyt saunomalla ja korkkaamalla pari keskiketterää. Joku heitti läpällä, että jos jotain saataisi toivoa, niin kitaristi olisi kiva, jotain livekeikan tyyppistä. Alasti tietysti. Ja arvatkaapa mitä. Sieltä saapui supisuomalainen, talven valkaisema nuori mies kitara sylissään ja esitti meille muutaman kappaleen ihan aatamin asussa. Olen kuullut kyllä strippareista polttareissa, mutta alastomista kitaristeista babyshowereilla en. Oli mies ja kitara. Kirjaimelliesti. Ei mitään muuta.

Siveyssyistä tässä kuva kitaristista, joka jossain vaiheessa jatkoi keikkaa farkkuhousuissaan. Ihan siveyssyistä nakupellekuvia ei nyt julkaista.

Jossain vaiheessa booli loppui. Oli muuten hyvää. Onneksi sain tytöiltä yllärilahjana afterbabykorin (koska vaippakakku jäi saamati), johon oli ostettu useampi pullo viintä. Grillasimme kodassa, väänsimme salaatit siihen kylkeen, nautimme toistemme seurasta ja läiskimme menemään arkkivihollisiamme, hyttysiä. Niitä oli muuten aika moinen armeija. Tämä joku ennätyvuosi kai sekä toukokuun helteiden että verenhimoisten vittupäähyötneisten osalta.

Ajattelin, että aamulla olisi odottanut vuosisadan darra. Olen kuullut manattavan, että raskauden jälkeen ensimmäiset kännit on pahimmat. Mutta aamulla heräsin, ja päällä oli ihan niin sanotusti normi fiilis. Kapusin alakertaan, vedin vähän porkkanasämpylää kitusiin ja tuhosin kahvikupin tai pari. Eikä vieläkään mitään. Olo oli täysin normaali. Kotimatkalla tajusin, että niin, ennen väsymys ryyppy-yön jälkeen oli raastavaa. Nykyään se on NORMI PÄIVÄ! Elää koko ajan sellaista oman elämän walking deadia, ettei pikku darrapäivä enää tuntunut missään. Pizzaa teki kyllä mieli.

Kotimatkalla saimme vielä aikaan pienen seikkailun, kun bemari teki meille hemmetin myöhäiset aprillipilat tai vähintäänkin helvetin ilkikuriset kepposet. Ajotietokone sanoi Range 35, eli sen verran oli vielä huuruja tankissa, että tuo matka pitäisi päästä. Mutta eipäs muuten päästykään. Pöt pöt ja vauhti hiljeni. Soitimme paniikissa Riinalle, joka vaihtoi kurssinsa ja suuntasi lähimmälle huoltsikalle. Tytöt työnsivät bemariparan seuraavalle bussipysäkille. Minä nauroin etupenkillä niin paljon, että miltei ajoin apostolin kyydillä kulkevan autoparan ojaan.

Kaiken kaikkiaan juhlat olivat ihan perkeleen onnistuneet, noin kauniisti ilmaistuna. Ihania ystäviä, hauskaa ohjelmaa, vatsalihakset vänkyrälle vääntävää naurua ja rakkauden boolia, jonka ohje on alla, ihan vain jos inspaa. Suosittelen tulenpalavan lämpöisesti muillekin, että unohdatte ne vaaleanpunaiset päiväkahvit jonain sunnuntaina, kun äiti on jo viittä vaille väsyneenä lähdössä synnyttämään. Aftermeinigit on paljon reteemmät!

Rakkauden ihmebooli (jonka toimi niin hyvin, että miltei kosin vesilintua lammella, mutta se pullasorsa olikin jo varattu, ja minä en ole sellainen tyyppi, joka lähtee perheitä rikkomaan!)

2 pulloa rose-kuoharia
1/2 putelia sour rhubarb- likööriä
2 tölkkiä Nokian panimon rose-soodaa
2 tölkkiä russiania
1/2 putelia ruusuvettä
koristeeksi sliceiksi vedetty verigreippi
keijupölyä, ystäviä ja ronski annos rakkautta

Pullamössömutsi

Monesti on mietitty, että kännykköihin pitäisi saada kännilukot. Joku pilli johon puhaltaa, jolloin kännissä ei voisi lähettää niitä oivalluksia eksille ja esimiehille. Samanlainen lukko pitäisi saada vauvavuoteen! Minulta juuri näet kysyttiin, että kuinka monta kertaa yössä Milo herää. Ja täytyy myöntää, että EI MITÄÄN hajua! Yöt menevät niin sumussa, etten huomaisi, vaikka norsulauma reivaisi meidän olohuoneessa. Viiden promillen humala on keposempi känni kuin mun aamupöhnä. Ja ne tekstiviestit aamulla. Yritin toissapäivänä kirjoittaa kaverille viestiä, jossa minun piti ilmaista, että nähdään vaan, mutta ei vielä, sillä vasta kapusin sängystä. Kirjoitin viestin, pyyhin typot ja kirjotin uudestaan. Lopulta hyväksiluin viestin, ei yhtään virhettä. Send.

"Sopiintoki. Mutveinihan vielö".

Tällainen kokoaikakänni käy kyllä välillä vähän raskaaksi. Sitä tekee ihan älyttömän huonoja päätöksiä, ajatuksenjuoksu on hidasta kuin vr talvella (vain joka toinen juna tulee ja joka viides ajatus juoksee!) ja varhaisen dementoitumisen kaikki merkit täyttyvät. Pelkään sitä, että jossain vaiheessa huomaan tulevani kotiin ilman vauvaa, koska olen vain yksinkertaisesti unohtanut Milon maitohyllyjen väliin. Klassisesti: hei, tuolla on joku turhanpäiväinen tarjous asiasta, jota en missään nimessä tarvitse, mutta tässä väsymystilassa ja näillä pullamössöaivoilla tuntuu ihan helvetin hyvältä idealta. Jätän nää vaunut vaan hetkeks tähän. Nih. Olen ihan varma, että Vesa Keksinen on pokannut kaikki naisensa tämänkaltaisessa väsymystilassa. Niiden naisparkojen mielestä tietyssä pöhnässä Keskisenkin näköinen kaveri on tuntunut tosi hyvältä idealta. Tai Frederik. Olen myös melko varma, että kun vaimoke Timo Soiniin rakastui, niin ihan kaikki inkkarit ei sen mamman kanootilla soudellut.

Minusta on tullut myös häpeilemättömän ärsyttävä. Tänään Itiksessä Milo onnistui vihdoin nukahtamaan turvaistuimeen. Kävin ruokakaupassa ja olin niin tyytyväinen, kun saisin nukkuvan pojan autoon, kotimatka sujuisi rauhallisen joutuisasti. Noh, hissiin kanssani tulla pärähti joku ulkomaalainen mies. Tässä vaiheessa kanssalaisuudella on väliä. Suomalainen mies näet puhuu puhelimeen hiljaa, mielellään käyttäen yhtä tai korkeintaan kahta eri sanaa kerrallaan. "Haloo. Oon. Itikses. Voin tuoda. Monelta. Joo. Okei. Joo. Mäki sua. Joo. Moi". Noin puhuu suomalainen mies. Entäpäs rempseä afrikkalaismies? "Heeeeeei, duuuuuuudeeee. Hey, WADDAP!!!!!!". Ihan niin kuin kaveri olisi yrittänyt huutaa niin kovaa, että ihminen luurin toisessa päässä kuulisi huudon ilman sitä teleyhteyttä. Ja minäkös siitä pillastuin?! Hiljainen kotimatkani oli vaarassa. Otin oikean etusormeni, toin  sen salamannopealla liikkeellä huulilleni ja päästin maailman kovimman suhinaäänen miestä kohti. Räkä lensi kaaressa ja minä suhisin sormeni takaa niin kovaa, että miehen tykka hulmusi. HYSSSSSSS!!!. Ja hiljaista tuli. Heri 1 - dude 0.

Nämä pullamössöaivot tekevät minusta myös äärimmäisen varovaisen. Jotenkin aina olen ihmetellyt, että miten noi äidit tolleen turhaa stressiä repii kaiken maailman hömpötyksistä, mutta nyt ymmärrän! Jokainen pomppu voi potentiaalisesti rikkoa luun, joten parempi pysyä hissukseen tasamaalla. Jos vahingossa liian pitkään valvoo, niin siitä voi tulla tapa. Jos unohtaa jonkun nimpparit, niin ai ai, parempi pitää seinällä jotain hevosen kokoista mainoskalenteria. Jos vääntää nenää possun näköiseksi, niin se voi jäädä silleen! Saippuasta saa varmaankin syövän, vähintäänkin jonkun intialaisen hyppykupan, jos ei ole Suomessa tuotettua tervasaippuaa. Mutta tervastakin saa syövän. Damn.

Muistelen, kuinka lähdin Etelä-Afrikkaan kolmeksi kuukaudeksi ihan vain koska olin nähnyt niitä maisemia telkkarissa, ja näytti kivalta. Siis maahan, joka on maailman ykkösenä raiskaus-, murha- ja AIDS-tilastoissa. Niin sinne siis oli päästävä. Ja hitto vielä kahdesti! Hyppäsin maailman korkeimman benjin ja juoksin karkuun punapyllypaviaaneja. Vilman kanssa Kambodzassa liftasimme vähintäänkin epäilyttävillä kyydeillä, ja siitäkin selvittiin hengissä. Olen pitänyt hauskaa ympäri maailmaa, nähnyt ja tehnyt ja rikkonut aina rajoja ja väritellyt tahallaankin viivojen ulkopuolelle. Olen lintsannut, polttanut tupakkia ja jättänyt läksyt tekemättä. Ja nyt? Nyt pahemman luokan toimintaa on se, kun tämän pikkuperheen äiti käyttää k-marketista saatua kärrypolettia s-ryhmän kaupassa. Mikä anarkisti!!!

Jossain vaiheessa raskaus ja vauvan saanti tekivät minusta - ei pullantuoksuisen, vaan pullamössöisen äidin. Näen jo sieluni silmin, kun huudan Milolle uimarannalla, että ole nyt varovasti, ettet huku siihen kolme senttiä syvään rantaveteen, ja Milo kiroaa samalla salaa kavereilleen, että "äiti on just tommonen ylivarovainen pelkuri". Ja kun Milo tahtoo mopokortin, niin ei. Mene pyörällä. Michelin-puvussa. Potta päässä. Ehkä vielä sillä pienimmällä vaihteella 21-vaihteisessa pyörässä, niin ei pääse liian lujaa. Alamäet talutetaan! Ja apparit otetaan pois kun täyttää 30. Ranne- ja polvisuojia ei koskaan!

Näin tänään itseni sieluni silmin kierrätyskeskuksessa katselemassa kukkamekkoja ja rehuja hattuun! Sen sijaan, että muuttuisin äidikseni, niin olen muuttumassa mummokseni. Ei ihme, jos deittirintamalla on hiljaista, kun meitsi näyttää plangenin mainokselta. Ja ei deittaillakaan viiti, eihän sitä tiedä, että mitä ne tyypit on miehiään, niillä voi olla vaikka harvinainen, tarttuva akne tai tapana jättää pöntön kansi ylös. Vähintäänkin joku käytöshäiriö pakko olla, kun yli kolmekymppisenä ovat sinkkuja. Tai joku maanisdepis hamsteri lemmikkinä ainakin.

Huomenna korjaan asian. Huomenna vietetään minun ja Katan afterbabyshowereita! Olen suunnitellut äärimmäisen laadukkaita (eli helvetin typeriä) seuraleikkejä ja täyttänyt oman ja Riinan jääkaapin boolitarvikkeilla. Huomenna siis vedän peput olalle ja sibalin sekaisin, ihan vain todistaakseni itselleni, että olen 30, en 130! Uin alasti leirintäalueen lammessa ja huutelen rivoja keskellä yötä killuessani siellä lätäkössä ja kuvittelen olevani joku hitonkin kuuma kuviokelluja. Heitän saunassa kossua kiukaalle, pukeudun johonkin hemaisevan seksikkääseen, kolme numeroa liian pieneen kesärättiin ja toivon, että joku pitää tarvittaessa tukasta kiinni!

Raskauttavaa kuvamateriaalia siis luvassa!