Arki on äidin parasta (ja pahinta) aikaa!

Suomen kieli on siitä vänkyrä, että aina kun suomalainen ei ole töissä, on hän lomalla. Joko kesälomalla, talvilomalla, sairaslomalla, äitiyslomalla, isyyslomalla, hermolomalla... Loma on sanana kadottanut kauniin merkityksen mielessäni. Ennen loma oli aikaa, kun istutin pikkasen liian leviän persukseni halpalentoyhtiön pikkusen liian kapiaan penkkiin, tilasin emolta punkkua ja lensin jonnekin, missä meri on kirkas ja rinksuissa on sateenvarjoja ja ananaksenpaloja. Join aamuauringon noustua italialaista lattea, vaeltelin päivän tarkastellen nähtävyyksiä ja nautin illallisen jossain tunnelmallisessa ravintolassa, jossa oli kankaiset liinat ja silti mäkkärin hinnat.

Nyt olen äitiyslomalla. Perseeni on entistäkin leveämpi, mutta halpalentoyhtiön ylikapean penkin sijaan saankin sovitella takapuoltani kaikkiin niihin farkkuihini, jotka hiljaa vinkuvat kuin viulun ylipingoittuneet kielet, kun yritän saada nappia kiinni. Ainut sateenvarjo löytyy eteistä, ei drinkistä. Ja jos jossain vaiheessa ehdin jotain muuta kuin vettä juomaan, ja sieltä löytyy joku sattuma, niin se ei todellakaan ole mikään raikas ananaksenpala, vaan mitä luultavimmin yöksi pöydälle unohtuneen kauramaidon tuotos. Milon kanssa vaeltelemme nykyään nähtävyyksien sijaan markettien käytävillä metsästäen parhaita tarjouksia pamperseista ja smoothiepusseista. Tiedän. Ajattelette, että liioittelen. Vaippatarjoukset ovat niin cliche. Mutta tarjouslentojen seuraaminen on tosiaan vaihtunut vaippatarjousten metsästykseen. (Ps. Tällä hetkellä halvimmat saa cittarista. )

Toisaalta sanotaan, että arki on ihmisten parasta aikaa. Tai niin se pitäisi olla. Olen samaa mieltä. Pitäisi saada arjen keskelle juhlaa. Omia hetkiä, mukavia hengähdystaukoja ja hiukan luksusta. Jos ei muuta, niin vie vaikka omat kangasliinat sinne mäkkäriin, tilaa jonkun vähän elähtäneen salaatin kurkkudipillä ja kertoo kaikille syövänsä tyylikkäässä loft-ravintolassa kanaa salaattipedillä, kauden kasviksilla ja pohjoismaisen eksoottisella kastikkeella (vai mitä Tytti ;) )

Äidit ovat mielestäni ehdottomasti maailman parhaita etsimään sitä juhlaa arjesta. Olen itsekin kunnostaunut tässä ilon ja onnen etsinnässä sieltä, missä sitä ei ennen ollut.  Pääsin kakalle yksin. JEI! Sain juoda kuumaa kahvia! Pääsin kampaajalle. Tai kauppaan yksin. Löydän arjen molekyylitasoisen pienistä asioista yllättäviä iloja, joita lapsettomat ihmiset eivät aina ymmärrä. Tai edes sellaiset, joiden vauvavuodesta on jo tovi. Onni löytyy niistä pikkusista hetkistä, kun kaunarit tulee televisiosta ja vauva juuri silloin viihtyy keskenään leikkien jollain lelulla, joka ei vilku ja soi laisinkaan. Uudenmallisesta metrosta, jossa pääsee vaunujenkin kanssa istumaan (ne vanhat vaunut suunnitteli kyllä joku urpå!). Kokonaisista öistä puhumattakaan. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olemme mammaporukalla kadehtineet kaikkia niitä ihmisiä, jotka saavat nukkua putkeen yönsä. Tekisi mieli käydä välillä ravistelemassa ihmisiä kadulla, että "etkö sä tajua, kuinka onnekas sä oot". En onneksi ole tehnyt näin. Vielä.

Vauvavuosi pysäyttää tarkastelemaan omaa arkea ja elämää. Se nimenomaan pysäyttää, sillä sen aikaa, kun äiti seuraa vauvansa kehittyvän ja kasvavan, ei äidille tapahdu juuri mitään. Ajan kulku pysähtyy, vain painovoima vetää silmäluomia ja tissejä alaspäin. Muuten elämä on pausella. Olen kuullut useammankin äidin pelkäävän vauvavuotensa alussa sitä, että oma elämä on nyt tätä, eikä ikinä enää pääse minnekään tai saa olla oma itsensä. Muut etenevät urillaan, valloittavat maailmaa, saavat erivärisiä vöitä taisteluharrastuksissaan ja palkintoja kakkukilpailuissa. Äiti postaa facebookkiin lähinnä jälkikasvunsa kuvia ja testituloksia siitä, mikä hedelmä sä oot. Muut postaavat kuvia passeistaan ja lentolipuistaan, että nyt mennään. Ainut käyttämäni passi viimeisen vuoden sisään on k-marketin salaattipassi: kymmenes salaatti puoleen hintaan! Muut käyvät ulkona, pynttäytyvät ja ravaavat deitseillä. Itsestäni voin todeta vain, että seksi on kivaa, mutta joulu tulee useammin.

Jotkut sanovat, että vauvavuosi on niin lyhyt, siitä pitää nauttia. Lyhyt? Vitut on. Sanoppa jollekin, että bussi tulee vuoden päästä. Niin, eipä ole lyhyt aika enää ei. Toisaalta se on mahtavaa aikaa muuttua, tarkastella itseään ja elämäänsä ja löytää niitä iloja vaikka siitä pesukoneesta, joka antoi ulos tasaparin sukkia. Äitivuonna voi hyvin konmarittaa kaiken schaiban pois omasta elämästään ja oppia arvostamaan niitä asioita, jotka itselle ovat oikeasti tärkeitä. En tarkoita vain sitä arkea vaippapyllyn kanssa. Kukaan muu ei saa niin paljon henkisiä orgasmeja kuumasta kahvista, kuin arkea satakymppi lasissa pyörittävä äidinraato.

Minä nautin arjesta. Onhan tämä välillä puurtamista, mutta on tässä ihan hyviäkin puolia. Oma elämä on kyllä viimeisen vuoden aikana aika tehokkaasti pistetty remonttiin, ja ihan tyytyväinen olen lopputulokseen. Ainut, mistä en niin piittaa on tuo uimarenkula tuossa keskivartalon paikkeilla, mutta siitäkin pikkuhiljaa pistelen niin sanotusti ilmoja pihalle. Eilen puntari näytti taas kilon vähemmän, kuin viime viikolla. Hiljaa hyvä tulee. 

Vauvavuoden Äitihoroskooppi

Äitihoroskooppi

Kauris: 23.12-20.1

Kaurisäiti on äärimmäisen ahkera ahertaja. Hän hoitaa aina asialliset hommat ennen huveja, jonka takia hän on äärimmäisen tehokas, mutta jumalattoman tylsä. Kaurisäiti rakensi vauvallen pinnasängyn omasta metsästä hampailla jyrsien kaadetuista koivuista ja otti synnytyksen yhtenä hommana alati kasvavalla task-listillään. Kaurisäiti rakastaa lakeja ja sääntöjä, etenkin neuvolan suosituksia. Raskausaikana hän seurasi niin raadollisen tarkasti ruokavaliotaan, ettei suostunut syömään kalaa laisinkaan, koska ei tiennyt, oliko lohella ollut elinaikanaan riittävän tasapainoinen tunne-elämä. Ottaessaan jonkun projektin hallintaansa, ei kaurisäiti näe eikä kuule mitään muuta, jonka takia kaurisvaimojen miehet saavat elää yleensä varsin villiä elämää jälkikasvun kanssa. Kaurisäiti ei välttämättä huomaa perheen lähteneen Espanjan lomalle ennen kuin he tulevat takaisin, ja projeti pyykkivuori alkaa.
Motto: "ain laulain työtäs tee"
Onnenkapistus: omat kädet

Vesimies: 21.1-19.2

Vesimiesäiti on kapinallinen, omien polkujen kulkija. Koska neuvola tuputtaa syöttämään vauvalle sitä fucking perunaa, ei vesimiesäidin pöydästä löydy pottumuusia koskaan. Sen sijaan hän kasvattaa puutarhassaan riisiä, ei sadokkuuden, vaan vittumaisuutensa vuoksi. Vesimiesäiti on mammapiireissä pidetty mölymaha, joka kapinoi kovaäänisesti Hoplopin henkilökunnalle itseään tai kenen tahansa muun pallomeressä kokemaa vääryttä vastaan. Vesimiesäiti ei myönnä itse tuntevansa minkään näköisiä tunteita, vaikka suorastaan herskyy niitä. Vesimiesäidin lapset usein nauravat äidilleen hyväntuulisesti, paitsi jos äiti suuttuu, jolloin lapset pakenevat Siperiaan. Vesimiesäiti on todella tietoinen vallalla olevista muotivirtauksista ja suosituksista, mutta vain, jotta voisi olla noudattamatta niitä ja kulkea omia polkujaan.
Motto: "my way high way"
Onnenkapistus: joku, mitä muilla ei oo

Kalat: 20.2-20.3

Kalatäiti on unelmoija ja haaveilija. Hän romantisoi kaiken ja näkee paskavaipoissakin vain kasan rakkauden jätettä. Kalatäidin silmille on painettu niin penteleen tiukkaan söpöt, sydämen muotoiset, vaaleanpunaiset lasit, että nenällä on elinikäinen painauma. Kalatäidin mielestä se painauma on söpö, koska se on ehkä vähän sydämen muotoinen, kun oikeasta alaviistosta katsoo. Noiden lasien läpi kalatäiti katsoo kaikkea äitiydessä rakastavasti ja herkästi. Kritiikkiä kalatäiti ei osaa ottaa vastaan laisinkaan, ja hän ratkaiseekin riidat yksinkeratisesti itkemällä. Joskus kalatäiti äityy haaveilemaan niin paljon, ettei muista hoitaa äitiyden velvollisuuksiaan, ja on ihan nemoa (ja todellisuudentajua) etsimässä. Kalatäiti rakastuu kaikkeen ja kaikkiin, ja voi herkästi tuhlata asuntolainan käsirahan newbien nallehousuihin. Pankit myöntävät kalatäideille harvoin visakortteja.
Motto: "IHANA!!!"
Onnenkapistus: kaikki vauvan helyt

Oinas: 21.3-20.4

Oinasäiti on aikaansaava aloitteellisuutensa vuoksi. Hän on perustanut paikallisen odottajien klubin, jonka jälkeen mammakerhon, ja kaavailee taaperotiimin aloittamista ja Mannerheimin lastensuojeluliiton kaappaamista valtaansa. Oinasäiti ei vain bloggaa äitiydestä, vaan kirjoittaa siitä kirjoja ja ohjaa omaan elämäänsä perustuvia elokuvia. Hänellä on oma äitiysvaatesarja ja talk-show. Oinasäiti on itsenäinen eikä hän luota muihin, jonka takia hän synnyttikin kotona yksinään, etteivät kätilöt turhaan häiritsisi suoritusta. Oinasäidin lapset yökyläilevät ensimmäisen kerran mummolassa parikymppisinä, sillä oinasäiti ei voi luottaa muiden hoitavan äidin roolia yhtä hyvin kuin hän itse sen tekee. Oinasäidin pinna on lyhyt kuin juhannusyö, eikä häntä kannata turhaan suututtaa. Oinasäiti rakastaa haasteita, jonka takia hänellä on mitä luultavimmin helevetin hankala mies ja vähintään viisi lasta, kolme työpaikkaa, rescuekoira ja varaosista rakennettu perheauto.
Motto: "minä ite"
Onnenkapistus: aloitelaatikon avain

Härkä: 21.4-20.5

Härkä-äiti on nautiskelija. Hän rakastaa aistinautintoja ja nauttii hemmottelusta. Tästä syystä härkä-äideille tuppaa kertymään muita herkemmin raskauskiloja, ja ne tarraavat vyötärölle kuin toffee takahampaisiin. Härkä-äiti mitä luultavimmin omistaa salikortin, muttei koskaan käy siellä, paitsi ehkä solariumissa. Ja saunassa. Härkä-äidin elämää määrittää mukavuus, ja hän suorittaa äitiyttä täysin fiilispohjalta tehden sitä, mikä hyvältä milloinkin tuntuu. Raskausaika oli härkä-äidin elämän juhlaa: hän kävi raskaushieronnassa, Tallinnassa spassa, kampaajalla ja laittoi vielä miehensä hieromaan hartioita ja sipsuttamaan selkää koko toisen ja kolmannen kolmanneksen. Synnytyksestä härkä-äiti ajatteli etukäteen, että ihana päästä hierottavaksi sinne ammeeseen. Härkä-äidit rakastavat turvallisuutta ja kärsivät herkästi sisäisestä muutosvastarinnasta, jonka takia he säännöllisesti valittavat facebookissa, etteivät kestä sitä, kun vauvat kasvavat. Härkä-äideille on maailman helpoin ostaa äitienpäivälahja: mikä vain lahjakortti mihin vain, jossa hipsutellaan ja hierotaan.
Motto: "Ah"
Onnenkapistus: hieromasau... eiku hierontasauva

Kaksoset 21.5-21.6

Kaksosäiti on puhelias ja valpas höpöttäjä. Hän tuntee kaikki oman asuinalueensa lapsiperheet ja hekeutuu aktiivisesti kaltaistensa seuraan. Kaksosäiti etsii aina perimmäistä totuutta ja jakaa mielellään tietoa muille, jonka takia hän on helvetin ärsyttävä, mutta silti tiukan paikan tullen kaikki soittavat juuri kaksosäidille. Mitä tietoon tulee, on kaksosäiti kävelevää sanakirjaakin kattavampi teos tiukkaa faktaa ja empiirisiä tutkimuksia. Kaksosäidistä on tämän sosiaalisuuden ja iloisuuden vuoksi helppo pitää, ainakin silloin, kun on itse yhtä hyvällä tuulella, tai tukevassa nousuhumalassa. Kaksosäiti aloittaa mielellään prokkiksia, mutta ei jaksa saattaa niitä päätökseen, jonka takia hänellä on jokaisesta maailmaan tuomastaan lapsesta olemassa puoliksi täytetty vauvakirja.
Motto: "luin WHO:n tuoreimmasta julkaisusta, että..."
Onnenkapistus: älykännykkä supernetillä

Rapu 22.6-22.7

Rapuäiti on koti-ihminen henkeen ja vereen. Hänellä on tarkkaan harkittu ja rakkaudella valittu lapsiturvallinen sisustustakka, pentikin pitsimatto ja iittalan astiasto (jossa hän vaalii niitä pieniä punaisia tarroja, ja suuttuu, jos joku kehtaa sen irrottaa!). Hän on nallekarhu, jonka ainut ja tärkein elämäntehtävä on huolehtia perheestään ja läheisistään. Rapuäidit eivät välttämättä tapaa muita äitejä, elleivät muut äidit tule ravun täydellisen taaperoturvalliseen kotiin. Rapuäiti ei vain laita pistorasaisuojia, vaan hän on koeajanut ne koittamalla kaivaa itse tulppia pihalle haarukoilla. Kaikki kasvatus on rapuäidin mieleen. Rapuäiti rakastaa lastenkasvatusta, ja hänellä on mitä luultavimmin myös todella hyvinvoiva puutarha. Hän kasvattaa myös jotain lapsiystävällistä koirarotua ja pitkää tukkaa. Rapuäiti rakastaa pysyvyyttä, jonka takia hän on äärimmäisen uskollinen puoliso. Samasta syystä hän myös pitää kauniista ja rohkeista, sillä se on ainut sarja, joka on pyörinyt telkkarissa koko hänen elämänsä ajan.
Motto: "Home sweet home"
Onnenkapistus: Kulmasuoja

Leijona 23-7-22.8

Leijonaäiti on vahva johtajatyyppi. Hän on perheensä pää, joka johtaa ja suojelee ansiokkaasti omaa laumaansa. Isä tuntee pelonsekaista kunnioitusta leijonaäitiä kohtaan. Leijonaäiti on suorapuheinen ja karsimaattinen viidakon ja vauvakerhon kuningas, joka päättää, mitä kahvilaatua muut äidit saavat yhteiskahviksi tuoda. Leijonaäidin märkä päiväuni on koulun vanhempainkerhon puheenjohtajuus, johon pestiin hänet karismaattisuutensa vuoksi myös aikanaan valitaan. Leijonaäidin lapset oppivat jo ennen kuuden kuukauden ikää, että äidille voi kiukutella, muttei se mitään auta, joten he käyttäyvyät aina poikkeuksellisen hyvin.  Leijonaäiti arvostaa estetiikkaa. Hän aloitti raskauskilojen tiputuksen jo hyvissä ajoin ennen synnytystä, ja olikin vanhoissa, tutuissa ihannemitoissaan jo kolme tuntia synnytyksen jälkeen. Leijonaäiti on se vihattu ja ihailtu tyyppi, josta kaikki kysyvät, että kuinka ihmeessä tolla voi olla noin monta lasta ja silti näyttää noin hyvältä.
Motto: "Olen päättänyt, että..."
Onnenkapistus: kahvikuppi, jota voi kilistää, jotta saa puheenvuoron

Neitsyt 23-8-22.9

Neitsyt on äärimmäisen pikkutarkka, järjestelmällinen ja kriittinen äiti. Neitsytäiti kokkaa itse kaikki vauvansa ruoat. Hän ei vain paista ja keitä, vaan kasvattaa raaka-aineet itse pienessä, täydellisessä järjestyksessä olevassa kasvihuoneessaan, jossa on koneellisesti kontrolloitu ilmanvaihto ja turvakamerat. Neitsytäidin lapset puetaan aina mätsääviin vaatteisiin sukkia myöten, jotka neitsytäiti on itse kutonut laatutarkkailun läpipäässesitä lankakeristä. Tarkimmat valitsevat myös vaipan kuosin sen mukaan, minkä väriseeen haalariin mukula tänään pujahtaa. Neitsytäidin lapset syntyvät äidin päättämällä aikataululla silkalla tahdonvoimalla. Ehdottomasti suurin osa yksinhuoltajista on neitsytäitejä, sillä harva mies kestää tällaista pelleilyä pitkään. Neitsytäiti kritisoi herkästi ennen kaikkea omaa äitiyttään ja pyrkii aina täydellisyyteen. Neitysäiti on äärimmäisen älykäs ja hänellä on norsun muisti, jonka takia hän voi vielä 20 vuoden päästä riidan ilmetessä käyttää taisteluaseinaan niitä suusta päässeitä sammakoita, joita mies sanoi synnytyssalissa. Neitsytäidit ovat myös siitä poikkeuksellisia, että he muistavat oman syntymänsä.
Motto: "riviin järjesty"
Onnenkapistus: Avioehto

Vaaka 23.9-23.10

Vaakaäiti on punnitseva pohdiskelija. Hän ei kysyttäessä voinut päättää, tahtoisiko mieluummin tytön vai pojan, ja varmuuden vuoksi tekeekin varmaan lapsia niin kauan, että saa molemmat. Vaakaäiti on yksi parhaita kuuntelijoita ja uskollisimpia mammaystäviä. Hänellä on vahva oikeellisuudentaju, jota hän harvemmin kuitenkaan tuo esiin, sillä ei halua aiheuttaa sen kummempaa haloota itsestään. Vaakaäiti ei purematta niele mitään ohjeita ja vinkkejä, vaan pohtii kaikkea viikkotolkulla omassa rauhassaan, kunnes asia ei ole edes enää ajankohtainen. Vaakaäiti mitä luultavimmin ei laita lastaan tarhaan, sillä hän ei yksinkertaisesti kykene päättämään päiväkodin ja perhepäivähoidon välillä. Vaakaäiti on mahtava vaimoa, sillä hän ei ikinä nalkuta tai tappele kaukosäätimestä, sillä kaikilta kanavilta tulee varmaan ihan yhtä hyvää ohjelmaa. Riitatilanteissa ja facebookin vauvaryhmissä vaakaäiti on niitä diplomaattisia riita poikki ja voita väliin-typpejä, jotka kutsuvat yypeen paikalle.
Motto: "pitää vielä miettiä!
Onnenkapistus: luotettava talousvaaka

Skorpioni 24.10-22.11

Skorpioniäiti on leiskuva, vihainen ja vaarallinen tulisielu. Hän on äärimmäisen intohimoinen eikä pelkää näyttää sitä. Poikkeuksetta juuri skorppioniäideille on suotu normaalia kovempi ääni, jossa on ajoittain ripaus huutamisesta aiheututta käheyttä. Skorpioniäiti on jotain mieltä, ja pysyy perkele siinä mielipiteessään, vaikka maailma kaatuisi. Hän on tulisielu, jonka ääni kaikuu vanhempainilloissa yli salien, ja jonka kaikki tuntevat, hyvässä ja pahassa. Skorpioniäiti ihailee kreikan jumalhahmoja ja etäisesti muistuttaa mahtipontisuudessaan näitä, varsinkin muiden äitien seurassa ja kirjakerhon asiakaspalveluun soittaessaan, koska kaikkihan me tiedetään, ettei sieltä ikinä kukaan vastaa. Skorpioniäidin kanssa ei yleensä voi keskustella mistään, sillä hän on niin järkkymätön mielipiteissään, että eripuraa kohdatessaan hän syö toisen keskustelijan.
Motto: "mä näytän sulle"
Onnenkapistus: sammutuspeite

Jousimies 23.11-22.12

Jousimiesäiti on maaiman kansalainen. Hän on spontaani matkustelija, joka on aina menossa. Hän matkustaa niin kirjaimellisesti kuin mielikuvituksessaankin. Jousimiesäiti innostuu herkästi lastensa leikeistä ja lähtee niihin välillä turhankin innokkaasti mukaan, joka myöhemmällä iällä aiheuttaa lapsissa häpeää, kun äiti vielä yläasteella ehdottaa hippaleikkejä välkällä. (Se, mitä äiti tekee koululla, sitä ei kukaan tiedä.) Ei ole ihan varmaa, uskooko jousimiesäiti vieläkin joulupukkiin, vai esittääkö hän vaan. Jousimiesäiti on nopeasti syttyvä ja impulsiivinen, jonka takia hän lähtee usein päätä pahkaa mukaan mitä typerimpiin ideoihin. Hänellä on porttari hoploppiin ja paikallisen huolto-aseman leikkinurkkaukseen. Jousimiesäidin voi olla vaikea sitoutua rutiineihin, sillä hän kyllästyy helposti, jonka takia heillä on lasten kanssa joka viikko uusi harrastus ja pahimmassa tapauksessa uusi isä. 
Motto: "jee, mennään!"
Onnenkapistus: kaappi narniaan

Moderni morsiussauna

Perinteinen morsiussauna on monen morsmaikun arvostama perinne. Mutta kun kaveriporukassa on ollut yhdet jos toisekin häät, niin on kiva välillä rikkoa vähän kaavaa. Näin mekin teimme, kun ystäväni Henna meni naimisiin. Sillä kyseessä oli avioliittoon karkaaminen, pidettiin polttaritkin ns. after-meiningeillä.

Perinteisesti morsiussaunassa pidetään paljon meteliä. Vanhaan aikaan kalisuteltiin kattiloita ja hakattiin saunan seiniä. Tällä oli tarkoitus karkoittaa pahat henget ja ilkeät ajatukset ja muut vitsaukset (kuten naapurit). Me emme ruvenneet astioita pistämään paskaksi, vuokramökillä kun oltiin. Sen sijaan lauloimme Hennalle niin kovaa, kuin vain lähti, ja koitimme voimakkailla keuhkoillamme karkoittaa nämä pahat henget. Sävel oli kaikille tuttu, sanat vähän muunneltu.

Jälleen lähtee tytöt juomaan
syöksyy jengi karkeloimaan
Nyt on Hennan afterpolttariiiit
Tänne tultiin hauskaa pitää
Huomenna ei muista mitää
Mutta kaikki laulakaa nyt vaan

Daa daa daada daada
Hennan täytyi mies nyt saada
Irakista löysi Henna nyt sen sen seeeeeen

Daa daa daada daada
Lisää juomaa lasiin kaada
Henna on nyt rouvanainen...

Tauko pieni kohta koittaa
vielä pitää dokaa ja soittaa
kaikki mukaan daadadaddadaaa
Rouvaksi on Henna luotu,
onnea rakkauteen on suotu
Jokainen nyt maljaa nostaa saa...

Daa daa daada daada...

Morsiussaunassa on perinteisesti ketkuteltu ilkosillaan, mutta me tahdoimme pukea Hennan kunnon böönaksi. Biksujen alaosan kanssa puimme Hennalle seksikkään sukkanauhan, sekä nännien päälle burleskitanssista tutut tasselit. Perinteisen bride to be - nauhan tuunasimme vetämällä tussilla to be - sanat ylitse, sillä häät oli jo tanssittu.

Perinteisessä saunassa morsian pestään päästä varpaisiin. Ennen taidettin pestä rajummin, suunnilleen tuoreilla nokkosilla. Nykyään suositaan hemmottelevampia pesumuotoja. Tarkoitus on kuitenkin pestä vanhat, pahat asiat pois ja uudistaa morsmaikku avioliittoa varten. Me toteutimme tietysti tämänkin modernisti. Meillä oli kaksi tussia. Musta permanenttitussi ja sininen ei-permanentti. Permanenttitussilla kirjoitimme Hennan kroppaan (sovituille alueille, jotta kehtaa maanantaina mennä töihin) asioita, joita haluamme heidän liitossaan olevan. Sinisellä tussilla taas kirjoitimme niitä asioita, joita emme liittoon halua. Oli muuten aika veikeän näköinen morsian.

Savusaunan lauteilla rentouduimme kaikki kilpaa. Ihana savun tuoksu ja lämpöiset löylyt saivat kaikkien naamalle naantalin arskan. Perineisesti morsiamen paikalla saunassa on ollut havuja, sillä avioliitto ei ole aina helppoa, vaan välillä elämä pistelee ikävästi. Me pistelimme vähän toisella tapaa. Kata oli tuonut arkistojen aarteista ruoskan, joka on selvinnyt kaiken maailman känni-illoista jo yli vuosikymmenen ajan ja oli kuin olikin edelleen tallella. Saunatauolla jokainen sai vuorollaan sivaista piiskalla pikkusen ja toivottaa vielä liittoon jotain hyvää. Ruoska ajoi myös saunavastan asiaa, joka on morsissaunassa pitänyt perinteisesti pintansa. Lokakuisista koivuista tehty vasta olisi ollut ehkä hiukan raju, joten päädyimme pelkkään piiskaan. Eipähän tarvinnut kelataisia lehtiä korjata saunan seinistä seuraavana aamuna.

Morsian on pesty perinteisesti kananmunalla, jauhoilla ja suolalla. Näiden on tarkoitus tuoda liittoon hedelmällisyyttä, rakkautta ja varallisuutta. Me tuunasimme tämänkin tälle aikakaudelle. Suolan sijaan pesimme selän sokerilla, sillä suolan saantisuositus on nykyään niin pieni. Päälle ripottelimme jauhoja, mutta jotain uberterveellisiä kokojyvägrahamversioita, koska valkoiset vehnäjauhot on höttöä ja lihottaa. Päähän nakkasimme vielä kananmunan, mutta vain valkuaisen, keltuaisen heitimme terveyssyistä jorpakkoon. Pestessään leivontatarvikkeet vartaloltaan, myös sinisellä tussilla kirjoitetut pahat asiat peseytyivät pois, ja Hennan vartalolle jäi vain ihania asioita, joita toivoimme liitolle.

Perinteisessä morsiussaunassa morsian on juossut saunan ympäri huudelleen exiensä nimiä ja tällä tavoin jättänyt ne taakseen. Me emme pistäneet Hennaa juoksemaan nakupellenä pusikoissa, vaan heitimme heipat exille catwalk-style. Hennan tehtävä oli kävellä tyylikkäästi lankkupolkua saunalta mökille ja takaisin suurten suosionosoitusten saattelemana. Toisessa päässä hän heitti hyvästit exille, vilkutti miehet mielessään männikköön ja palasi saunalle ilman menneisyyden haamuja.

Perinteisesti morsisussaunassa käännetään morsiamen vaatteet ympäri ja juhlavieraat seuraavat morsiamen reaktiota, kun hän kääntelee vänkyrällä olevia sukkiaan. Jos morsian turhautuu tai suuttuu, tulee hän liitossaan myös olemaan äkkipikainen. Jos morsian ei ole moksiskaan, tulee myös liitossa hänellä olemaan lehmän hermot ja pitkä piimä. No, muutamissa morsiussaunoissa juhlavieraana ollut, nyt itse alttarille astellut morsian voi jo odottaa vaatteiden kääntöä, joten me teimme omat temppumme. Emme kääntäneetkään vaatteita laisinkaan. Hennan nauttiessa boolia alakerrassa, hiivin parvelle ja Hennan laukulle ja varastin hänen pikkuhousunsa. Tilalle laitoin meidän varta vasten hankkimat "rouvain housut". 

Sellainen morsiussauna se. Tämän vuosisadan versio onnistui todella hyvin, joskin Henna löysi pikkuhousunsa ja nämä rouvainhousut päätyivät loppuillaksi seinälle koristeeksi.

Ps. Booli oli njamnjam.

Somemutsit ja tuulettimet

Nyt saatan sohaista sellaista isomman kokoista ampparipesää tai jotain pms-oireista kärsivää, nukkuvaa naaraskarhua tällä kirjoituksella. Tai heittää sitä itseään vauhkona viuhuvaan tuulettimeen. Saatin kuitenkin yh-mammojen kanssa tänään sellainen keskustelu aiheesta, että oli pakko purkaa nämä ajatukset.

Some. Ihana kamala some. Ja kaikki ne äidit, jotka äitiys"lomallaan" viettävät pitkiä hetkiä facebookin ihmeellisessä maailmassa, eksyvät milloin mihinkin ryhmiin ja rupeavat riehumaan. Jep.

Tämä on niin tuttua. Liian tuttua. Joku, sanotaan vaikka Maija, postaa kysymyksen, sanotaan nyt vaikka unikoulusta. Tassutusta on kokeiltu, ja nyt on ajateltu siirtyä pistäytymisunikouluun. Miten toimin?

Ensimmäisenä huudeille ennättää Liisa. Liisa kehoittaa jatkamaan tassuttelua, koska sellainen huudatus on kyllä väärin. Seuraavana kantaa ottaa Satu, joka kertoo, että heidän seitsemän veljestä on ainakin saatu tassuttelemalla nukkumaan, että yritystä vaan. Hanna tulee pistämään oman lusikkansa soppaan, ja sanoo, että perhepeti on luonnollisin paikka lapsen nukkua. Maija kommentoi tähän, ettei voi nukkua, kun vauva pyörii. Hanna sanoo, että voipas, ota melatoniini. Takavasemmalta keskusteluun hyökkäävät Tupu, Hupu ja Lupu, jotka passiivisaggressiviisesti toteavat, että "voihan sitä unikouluttaa, mutta minä ainakin välitän lapsestani sen verran, että jaksan valvoa". Tiina lisää keskusteluun sen gif:in, jossa Thrillerin musiikkivideolla vielä semimusta Michael Jackson syö poppareita. Johanna lisää ensimmäisen kommentin, joka vastaa Maijan alkuperäiseen kysymykseen. Hanna vetää siitä täysin asiattomasti kattilallisen hernerokkaa nokkaan, ja kiukkuisena toteaa, että "sä et tunne mua yhtään pälä pälä läpä läpä älä tuu arvostelee". Joku elämän_koulun kansallissankari tulee siihen vielä vinkumaan kaveriksi, että Maijasta pitäs tehdä lasu.

Maija poistaa koko keskustelun, josta joku kantelee jumalasta seuraavalle, yypeelle, joka poistaa Maijan ryhmästä, koska keskutelujen poistaminen on kielletty.

Onpa siis jännä, ettei kukaan enää uskalla avata sanaista arkkuaan somemaailmassa. Yhtenä päivänä kommentoin yhteen näistä enemmän kohua aiheuttaneista ketjuista. Kyseessä oli suosittu, useita tuhansia käyttäjiä sisältävä ryhmä facebookissa. Ystäväni näki kommenttini omassa fiidissään ja hän laittoi minulle ihan viestiä, että KUINKA SÄ USKALSIT KOMMENTOIDA SIELLÄ? Kyseessä on ryhmä, jossa lähes satasaletisti pienimmästäkin kannanotosta ottaa jollain tapaa turpaansa. Tällain Carrie Bradshaw - tyyppisesti on pakko kysyä: missä vaiheessa sodat siirtyivät someen?

Vauvaryhmissä on sillä tavalla jännä ilmapiiri, että jotkut asiat ovat pyhiä. Imetystä ei saa kommentoida negatiiviseen sävyyn koskaan (vaikka imettäisit kymmenvuotiasta), perhepetiin ei kajota, ja jokaisen äidin tulee saada viettää jokainen päivän hetki lapsensa kanssa. Jollain tapaa erityistä ihailua nauttivat ne äidit, jotka eivät edes haluaisi ottaa omaa aikaa, tai jotka toteuttavat lapsentahtisuutta sen kaikessa monipuolisuudessaan kaikilla elämän osa-alueilla. Eikä siinä mitään. Monet näistä ovat ihania periaatteita ja tuen esimerkiksi imetyksen sallimista ihan jokaisessa maailman kolkassa. Mutta olepa eri mieltä. Se ei sovikaan. Usko pois. Jos googlettaa "en halua imettää", saa jo ensimmäisissä linkeissä isommat vihat päälleen, kuin Hitler juutalaisessa homobaarissa.  Tai jos iskee vauvaryhmään linkin koskien pilttien ravintokoostumusta, tulee kolmensadan sormiruokaa hypettävän kommentin lisäksi joku jääkaappipakastimen kokoinen korsto illalla kotiovelle ja tekee sinusta iltapalaa.

Kuulun itse useampiin vauvaryhmiin facebookissa, ja sieltä ne yyhooäipätkin löysin, joiden kanssa nyt whatsappaillaan joka päivä. Olen saanut sieltä mahtavaa vertaistukea, ihania tsemppauksia tammimammojen laihtariposselta, mielenkiintoisia linkkejä ja lukenut sadoittain mahtavia keskusteluja. Mutta olen kohdannut myös someraivoa, vinkumista ja monkumista, oman äitiyteni lyttäämistä. Asiaa ei tietysti helpota se, että olen tällainen ihminen, joka lätkäisee aika surutta oman elämänsä interwebbiin ihmisten luettavaksi. Olen kuitenkin valmis ottamaan vastaan rakentavaa keskustelua. Mutta en minäkään omia kokemuksiani siellä jaa ihan vain sen takia, että joku pirkkoirmeli voisi käydä viisastelemassa ja nakkelemassa paskaa tuulettimeen.

Kyselin muutamilta äideiltä, ja vallitseva kanta oli se, ettei someen uskalla postata mitään, koska pelkää, mitä sieltä tulee takaisin. En tarkoita rajoittaa ihmisten sananvapautta, mutta onhan tässä nyt jotain mätää. Someen syydetään ties mitä schaibaa, josta kasvokkain emme uskaltaisi sanoa prosenttiakaan. Vai osaatteko kuvitella tuon Maijan, Liisan, Hannan ja kumppaneiden keskustelun johonkin keskustan tuntumassa sijaitsevan bussikatoksen alle? Tupu, Hupu ja Lupu sinne vähän nyrkkiä ja helistintä heristelemään. Tiina vetelemään poppareita siihen viekkuun.

Itse toivoisin, että myös somekeskusteluissa sanottaisi vain niitä asioita, joita kehtaisi täräyttää päin naamataulua siellä viiskasin pysäkilläkin. Monet äidit (allekirjoittanut mukaan lukien) ovat saaneet ryhmistä suurta tukea, tavanneet vertaisiaan, ystävystyneet ja vähintäänkin viihtyneet. Mutta luulen, ettei ole yksi eikä kaksi äitiä, jotka ovat pettyneet ja itkeneet, tunteneet turhaa huonommuutta. Äärimielipiteet on ihan kivoja, mutta ei niitä tarvitse aina kaiuttimiin kailottaa. CAPS LOCKILLA! Ehkä peräänkuulutan ymmärrystä, sillä meitä on ihan hiton moneen junaan, kaikille asemille ja aika moni menee vielä dösällä. Fiteimmät juoksee.

Peeäs... Siirsin yleisön pyynnöstä meidän kuvasaasteet instaan. Halukkaat voi seurata yyhoomutsin ja apinan kommelluksia sieltä: voivmitap. 

Mihin niitä miehiä oikein tarvitaan?

Treffit pimeässä. Muistatteko sen ohjelman? Kaiffarit iskettiin pimeään huoneeseen, ja siellä sitten käsikopelolla kokeiltiin onnea. Minä voisin aloittaa treffit keittiössä samalla idealla. Meidän keittiö on pimeämpi kuin kaamosyö. Ensin sammui toinen lamppu. Ei se mitään, toinen jäljellä. Pari tuntia sen jälkeen pimeni toinenkin valo, oikein komeiden ääniefektien kera, POKS. Vaihdoin lampun, joka ei tepsinyt. Edelleenkin oli pimeää. Seuraavaksi hyökkäsin ukin työkalukaappiin (koska todellakin mulla on kokonainen kaappi täynnä työkaluja) ja löysin kuin löysinkin ukin ostamia sulakkeita. Made in West Germany luki kyljessä. Mainittakoon tähän väliin, että ukki on pällistellyt pilvenreunalla jo liki 30 vuotta. Mutta ennenvanhaan tavarat tehtiin kestämään. Niinpä sulake vaihtoon ja valoa päälle.

Ei. Ei toimi. Meidän keittiön valot on nyt irtisanoutuneet täysin. Saatoin havaita pienen kipinän lampussa rämpytellessäni valoja kuin teinipoika tyttöystäväänsä. Mutta valoja en saanut aikaiseksi. Tässä vaiheessa kirosin vähän sitä, ettei myöskään jääkaapissa ole valoa. Toisaalta tämä tukee hyvin laihtariani, sillä iltasyöpöttely on käytännössä hyvin hankala sokkona toteuttaa. Kaikista kodinkoneista meidän tiskikoneessa on toimiva valo, joten sen turvin olen nyt sitten iltateetä sotkenut keittiössä.

Jep. Teetä. Koska arvatkaa kenellä on joku fucking kurkkutulehdus. Olen kehitellyt uutta luonnonlakia. Jo lapsena toivon, että olisi sellainen luonnonlaki, että vettä voisi sataa vain yöllä. Ettei siis ikinä päivällä yksinkertaisesti voisi sataa jonkun vaikeasti ymmärrettävän, biologisen ja maantieteellisen syyn vuoksi. Nyt olen keksinyt toisen. Raskauden tulisi tuottaa sellainen itsepuolustusjärjestelmä kehoon, ettei edes pahin pöpö suoraan verenkiertoon istutettuna selviäisi siitä pöpöntapporynnäköstä. Biologinen kungfusupermaster. Näin vauvavuoden aikana äiti ei voisi sairastua. Koska onhan se nyt (anteeksi kielenkäyttöni) ihan hiton perseestä, että itse vaappuu jossain elämän ja kuoleman rajamailla, ja sitten pitäisi muka jaksaa lähteä leikkimään kukkuluuruuta ja vaihtamaan kakkavaippa (joita muuten tulee meillä päivittäin neljä. NELJÄ!!!) Tällä kertaa kehoni, tai no, kurkkuni otti valtaan jonkun sortin tulehdus, joka vei ääneni. Neljättä päivää kuulostan joltain saksalaiselta pornotähdeltä. Enkä puhu niistä naisista. Joku karvainen mies, jonka nimi on Max. Kuulostan Maxilta.

Joskus uhosin vanhalle työtoverille, että "mihin niitä miehiä oikein tarvitaan". Hän nauroi minulle, mutta pistin kaverin syömään sanansa, kun osasin ihan itse asentaa uuden vessanpöntön kannen. Sitä en tietenkään Jarpille kertonut, että ostin niitä pirun kansia varmaan neljä. Asensin ne joka kerta vituralleen, ja yhden pikkusen hätäisen istumisen jälkeen koko laitos rusahti paikoiltaan ja sain lampsia ostamaan uuden. No, neljäs kerta toden sanoi ja edelleenkin on se samainen neljäs rengas paikallaan.

Mutta tässä lamppuasiassa, tässä taidan olla oman maskuliinisen tieni päässä. Remonttireiska in me heitti hanskat narikkaan ja karkasi valon mukana. En ole ihan päättänyt, onko puolipimeä asunto romanttinen vai pelottava, mutta näin talouden ainoana aikuisena se romanttinen puoli on pahasti vajaa. Toisaalta voisin pian ehkä hurmata itseni, jos tilanne jatkuu yhtä surkeana. Jos sheivaan vain toisen sääreni, niin voin hieroa omia koipiani yhteen ja kuvitella olevani jonkun muun vieressä. Ja tällä seksilläällä Max-äänellä hurmaan äkkiä itseni muutamin, ylilipevin kommentein.

Jos jotain ikävää, niin jotain hyvääkin. Olen muuntunut täydelliseksi vaimomateriaaliksi. En näet nalkuta. En kykene. Puhuminen on jo kolmatta päivää ollut sen verran haastavaa, että on parempi olla vain hiljaa. Tänään olen sentään saanut sen sisäisen porno-Max:ini äänihuulistani, eilen pihisin kuin hellalle unohtunut teepannu. Yskä sen sijaan alkaa olla jo aika mahtipontinen. Salaa vähän jokaisella yskäisyllä pelkään, että tartutan Milon köhiessäni menemään ympäri asuntoa. Välillä yskin niin kovaa, että pelkään yskäiseväni vahingossa myös vasemman keuhkoni pihalle. Hupsista, keuhko olkkarin seinään. Siinä olisi selittämistä terkkarilla.

Milo ei ole onneksi kuitenkaan saanut köhää. Sen sijaan Milolla on korvatulehdus. Jei. Kipeä äiti JA poika. On kuulkaa sellainen kombo, että joku kiva pikku vaellus Saharan aavikon läpi tuntuu välillä houkuttelevan helpolta. Onneksi äitini päästi minut tänään piipahtamaan metsässä, jotta sain edes hetkeksi poistua näiden neljän seinän syleilystä. Ajelin autolla pöpelikön reunaan, häröilin sata metriä suuntaan ja takaisin ja keräsin siinä matkalla kahdeksan litraa suppiksia. Ei huono. Kevyttä kivaa, eikä tarvinnut jutella kellekään. Ja olihan siellä ihan nättiä. Välillä tekee hyvää pistää pää puskaan ja vähän hengitellä.

Että mihin niitä miehiä sitten tarvitaan? No sen perkeleen lampun korjaukseen ainakin. Ja joskus olisi vielä kiva, kun jääkaapissa olisi se valo.  Jos nyt tälle tielle lähdetään, niin kerrottakoon myös, että uunin valo on piemänä, ja saunankin lamppu palanut. Eli voidaanko sanoa, että tarvitsen miehen tuomaan valoa elämään? Vaikka sitten niin.

Että tämmöistä täällä. Ehkä tämä taas tästä. Köh köh.