Nyt saatan sohaista sellaista isomman kokoista ampparipesää tai jotain pms-oireista kärsivää, nukkuvaa naaraskarhua tällä kirjoituksella. Tai heittää sitä itseään vauhkona viuhuvaan tuulettimeen. Saatin kuitenkin yh-mammojen kanssa tänään sellainen keskustelu aiheesta, että oli pakko purkaa nämä ajatukset.
Some. Ihana kamala some. Ja kaikki ne äidit, jotka äitiys"lomallaan" viettävät pitkiä hetkiä facebookin ihmeellisessä maailmassa, eksyvät milloin mihinkin ryhmiin ja rupeavat riehumaan. Jep.
Tämä on niin tuttua. Liian tuttua. Joku, sanotaan vaikka Maija, postaa kysymyksen, sanotaan nyt vaikka unikoulusta. Tassutusta on kokeiltu, ja nyt on ajateltu siirtyä pistäytymisunikouluun. Miten toimin?
Ensimmäisenä huudeille ennättää Liisa. Liisa kehoittaa jatkamaan tassuttelua, koska sellainen huudatus on kyllä väärin. Seuraavana kantaa ottaa Satu, joka kertoo, että heidän seitsemän veljestä on ainakin saatu tassuttelemalla nukkumaan, että yritystä vaan. Hanna tulee pistämään oman lusikkansa soppaan, ja sanoo, että perhepeti on luonnollisin paikka lapsen nukkua. Maija kommentoi tähän, ettei voi nukkua, kun vauva pyörii. Hanna sanoo, että voipas, ota melatoniini. Takavasemmalta keskusteluun hyökkäävät Tupu, Hupu ja Lupu, jotka passiivisaggressiviisesti toteavat, että "voihan sitä unikouluttaa, mutta minä ainakin välitän lapsestani sen verran, että jaksan valvoa". Tiina lisää keskusteluun sen gif:in, jossa Thrillerin musiikkivideolla vielä semimusta Michael Jackson syö poppareita. Johanna lisää ensimmäisen kommentin, joka vastaa Maijan alkuperäiseen kysymykseen. Hanna vetää siitä täysin asiattomasti kattilallisen hernerokkaa nokkaan, ja kiukkuisena toteaa, että "sä et tunne mua yhtään pälä pälä läpä läpä älä tuu arvostelee". Joku elämän_koulun kansallissankari tulee siihen vielä vinkumaan kaveriksi, että Maijasta pitäs tehdä lasu.
Maija poistaa koko keskustelun, josta joku kantelee jumalasta seuraavalle, yypeelle, joka poistaa Maijan ryhmästä, koska keskutelujen poistaminen on kielletty.
Onpa siis jännä, ettei kukaan enää uskalla avata sanaista arkkuaan somemaailmassa. Yhtenä päivänä kommentoin yhteen näistä enemmän kohua aiheuttaneista ketjuista. Kyseessä oli suosittu, useita tuhansia käyttäjiä sisältävä ryhmä facebookissa. Ystäväni näki kommenttini omassa fiidissään ja hän laittoi minulle ihan viestiä, että KUINKA SÄ USKALSIT KOMMENTOIDA SIELLÄ? Kyseessä on ryhmä, jossa lähes satasaletisti pienimmästäkin kannanotosta ottaa jollain tapaa turpaansa. Tällain Carrie Bradshaw - tyyppisesti on pakko kysyä: missä vaiheessa sodat siirtyivät someen?
Vauvaryhmissä on sillä tavalla jännä ilmapiiri, että jotkut asiat ovat pyhiä. Imetystä ei saa kommentoida negatiiviseen sävyyn koskaan (vaikka imettäisit kymmenvuotiasta), perhepetiin ei kajota, ja jokaisen äidin tulee saada viettää jokainen päivän hetki lapsensa kanssa. Jollain tapaa erityistä ihailua nauttivat ne äidit, jotka eivät edes haluaisi ottaa omaa aikaa, tai jotka toteuttavat lapsentahtisuutta sen kaikessa monipuolisuudessaan kaikilla elämän osa-alueilla. Eikä siinä mitään. Monet näistä ovat ihania periaatteita ja tuen esimerkiksi imetyksen sallimista ihan jokaisessa maailman kolkassa. Mutta olepa eri mieltä. Se ei sovikaan. Usko pois. Jos googlettaa "en halua imettää", saa jo ensimmäisissä linkeissä isommat vihat päälleen, kuin Hitler juutalaisessa homobaarissa. Tai jos iskee vauvaryhmään linkin koskien pilttien ravintokoostumusta, tulee kolmensadan sormiruokaa hypettävän kommentin lisäksi joku jääkaappipakastimen kokoinen korsto illalla kotiovelle ja tekee sinusta iltapalaa.
Kuulun itse useampiin vauvaryhmiin facebookissa, ja sieltä ne yyhooäipätkin löysin, joiden kanssa nyt whatsappaillaan joka päivä. Olen saanut sieltä mahtavaa vertaistukea, ihania tsemppauksia tammimammojen laihtariposselta, mielenkiintoisia linkkejä ja lukenut sadoittain mahtavia keskusteluja. Mutta olen kohdannut myös someraivoa, vinkumista ja monkumista, oman äitiyteni lyttäämistä. Asiaa ei tietysti helpota se, että olen tällainen ihminen, joka lätkäisee aika surutta oman elämänsä interwebbiin ihmisten luettavaksi. Olen kuitenkin valmis ottamaan vastaan rakentavaa keskustelua. Mutta en minäkään omia kokemuksiani siellä jaa ihan vain sen takia, että joku pirkkoirmeli voisi käydä viisastelemassa ja nakkelemassa paskaa tuulettimeen.
Kyselin muutamilta äideiltä, ja vallitseva kanta oli se, ettei someen uskalla postata mitään, koska pelkää, mitä sieltä tulee takaisin. En tarkoita rajoittaa ihmisten sananvapautta, mutta onhan tässä nyt jotain mätää. Someen syydetään ties mitä schaibaa, josta kasvokkain emme uskaltaisi sanoa prosenttiakaan. Vai osaatteko kuvitella tuon Maijan, Liisan, Hannan ja kumppaneiden keskustelun johonkin keskustan tuntumassa sijaitsevan bussikatoksen alle? Tupu, Hupu ja Lupu sinne vähän nyrkkiä ja helistintä heristelemään. Tiina vetelemään poppareita siihen viekkuun.
Itse toivoisin, että myös somekeskusteluissa sanottaisi vain niitä asioita, joita kehtaisi täräyttää päin naamataulua siellä viiskasin pysäkilläkin. Monet äidit (allekirjoittanut mukaan lukien) ovat saaneet ryhmistä suurta tukea, tavanneet vertaisiaan, ystävystyneet ja vähintäänkin viihtyneet. Mutta luulen, ettei ole yksi eikä kaksi äitiä, jotka ovat pettyneet ja itkeneet, tunteneet turhaa huonommuutta. Äärimielipiteet on ihan kivoja, mutta ei niitä tarvitse aina kaiuttimiin kailottaa. CAPS LOCKILLA! Ehkä peräänkuulutan ymmärrystä, sillä meitä on ihan hiton moneen junaan, kaikille asemille ja aika moni menee vielä dösällä. Fiteimmät juoksee.
Peeäs... Siirsin yleisön pyynnöstä meidän kuvasaasteet instaan. Halukkaat voi seurata yyhoomutsin ja apinan kommelluksia sieltä: voivmitap.
Some. Ihana kamala some. Ja kaikki ne äidit, jotka äitiys"lomallaan" viettävät pitkiä hetkiä facebookin ihmeellisessä maailmassa, eksyvät milloin mihinkin ryhmiin ja rupeavat riehumaan. Jep.
Tämä on niin tuttua. Liian tuttua. Joku, sanotaan vaikka Maija, postaa kysymyksen, sanotaan nyt vaikka unikoulusta. Tassutusta on kokeiltu, ja nyt on ajateltu siirtyä pistäytymisunikouluun. Miten toimin?
Ensimmäisenä huudeille ennättää Liisa. Liisa kehoittaa jatkamaan tassuttelua, koska sellainen huudatus on kyllä väärin. Seuraavana kantaa ottaa Satu, joka kertoo, että heidän seitsemän veljestä on ainakin saatu tassuttelemalla nukkumaan, että yritystä vaan. Hanna tulee pistämään oman lusikkansa soppaan, ja sanoo, että perhepeti on luonnollisin paikka lapsen nukkua. Maija kommentoi tähän, ettei voi nukkua, kun vauva pyörii. Hanna sanoo, että voipas, ota melatoniini. Takavasemmalta keskusteluun hyökkäävät Tupu, Hupu ja Lupu, jotka passiivisaggressiviisesti toteavat, että "voihan sitä unikouluttaa, mutta minä ainakin välitän lapsestani sen verran, että jaksan valvoa". Tiina lisää keskusteluun sen gif:in, jossa Thrillerin musiikkivideolla vielä semimusta Michael Jackson syö poppareita. Johanna lisää ensimmäisen kommentin, joka vastaa Maijan alkuperäiseen kysymykseen. Hanna vetää siitä täysin asiattomasti kattilallisen hernerokkaa nokkaan, ja kiukkuisena toteaa, että "sä et tunne mua yhtään pälä pälä läpä läpä älä tuu arvostelee". Joku elämän_koulun kansallissankari tulee siihen vielä vinkumaan kaveriksi, että Maijasta pitäs tehdä lasu.
Maija poistaa koko keskustelun, josta joku kantelee jumalasta seuraavalle, yypeelle, joka poistaa Maijan ryhmästä, koska keskutelujen poistaminen on kielletty.
Onpa siis jännä, ettei kukaan enää uskalla avata sanaista arkkuaan somemaailmassa. Yhtenä päivänä kommentoin yhteen näistä enemmän kohua aiheuttaneista ketjuista. Kyseessä oli suosittu, useita tuhansia käyttäjiä sisältävä ryhmä facebookissa. Ystäväni näki kommenttini omassa fiidissään ja hän laittoi minulle ihan viestiä, että KUINKA SÄ USKALSIT KOMMENTOIDA SIELLÄ? Kyseessä on ryhmä, jossa lähes satasaletisti pienimmästäkin kannanotosta ottaa jollain tapaa turpaansa. Tällain Carrie Bradshaw - tyyppisesti on pakko kysyä: missä vaiheessa sodat siirtyivät someen?
Vauvaryhmissä on sillä tavalla jännä ilmapiiri, että jotkut asiat ovat pyhiä. Imetystä ei saa kommentoida negatiiviseen sävyyn koskaan (vaikka imettäisit kymmenvuotiasta), perhepetiin ei kajota, ja jokaisen äidin tulee saada viettää jokainen päivän hetki lapsensa kanssa. Jollain tapaa erityistä ihailua nauttivat ne äidit, jotka eivät edes haluaisi ottaa omaa aikaa, tai jotka toteuttavat lapsentahtisuutta sen kaikessa monipuolisuudessaan kaikilla elämän osa-alueilla. Eikä siinä mitään. Monet näistä ovat ihania periaatteita ja tuen esimerkiksi imetyksen sallimista ihan jokaisessa maailman kolkassa. Mutta olepa eri mieltä. Se ei sovikaan. Usko pois. Jos googlettaa "en halua imettää", saa jo ensimmäisissä linkeissä isommat vihat päälleen, kuin Hitler juutalaisessa homobaarissa. Tai jos iskee vauvaryhmään linkin koskien pilttien ravintokoostumusta, tulee kolmensadan sormiruokaa hypettävän kommentin lisäksi joku jääkaappipakastimen kokoinen korsto illalla kotiovelle ja tekee sinusta iltapalaa.
Kuulun itse useampiin vauvaryhmiin facebookissa, ja sieltä ne yyhooäipätkin löysin, joiden kanssa nyt whatsappaillaan joka päivä. Olen saanut sieltä mahtavaa vertaistukea, ihania tsemppauksia tammimammojen laihtariposselta, mielenkiintoisia linkkejä ja lukenut sadoittain mahtavia keskusteluja. Mutta olen kohdannut myös someraivoa, vinkumista ja monkumista, oman äitiyteni lyttäämistä. Asiaa ei tietysti helpota se, että olen tällainen ihminen, joka lätkäisee aika surutta oman elämänsä interwebbiin ihmisten luettavaksi. Olen kuitenkin valmis ottamaan vastaan rakentavaa keskustelua. Mutta en minäkään omia kokemuksiani siellä jaa ihan vain sen takia, että joku pirkkoirmeli voisi käydä viisastelemassa ja nakkelemassa paskaa tuulettimeen.
Kyselin muutamilta äideiltä, ja vallitseva kanta oli se, ettei someen uskalla postata mitään, koska pelkää, mitä sieltä tulee takaisin. En tarkoita rajoittaa ihmisten sananvapautta, mutta onhan tässä nyt jotain mätää. Someen syydetään ties mitä schaibaa, josta kasvokkain emme uskaltaisi sanoa prosenttiakaan. Vai osaatteko kuvitella tuon Maijan, Liisan, Hannan ja kumppaneiden keskustelun johonkin keskustan tuntumassa sijaitsevan bussikatoksen alle? Tupu, Hupu ja Lupu sinne vähän nyrkkiä ja helistintä heristelemään. Tiina vetelemään poppareita siihen viekkuun.
Itse toivoisin, että myös somekeskusteluissa sanottaisi vain niitä asioita, joita kehtaisi täräyttää päin naamataulua siellä viiskasin pysäkilläkin. Monet äidit (allekirjoittanut mukaan lukien) ovat saaneet ryhmistä suurta tukea, tavanneet vertaisiaan, ystävystyneet ja vähintäänkin viihtyneet. Mutta luulen, ettei ole yksi eikä kaksi äitiä, jotka ovat pettyneet ja itkeneet, tunteneet turhaa huonommuutta. Äärimielipiteet on ihan kivoja, mutta ei niitä tarvitse aina kaiuttimiin kailottaa. CAPS LOCKILLA! Ehkä peräänkuulutan ymmärrystä, sillä meitä on ihan hiton moneen junaan, kaikille asemille ja aika moni menee vielä dösällä. Fiteimmät juoksee.
No comments:
Post a Comment