Taaperon kanssa junalla - parhaat vinkit veeärrälle

Yyhoomutsin kantapään kautta opitut vinkit veeärrälle. Nämä kokemusasiantuntijan kommellukset ja vinkki vitoset perustuvat omaan seikkailuumme. Matkustimme itse vähän päälle vuoden vanhan maantiekiitäjän kanssa ensin Helsingistä Joensuuhun ja sieltä taajamajunalla Nurmekseen.

- Leikkivaunu- ah, tuo pitkien kilometrien pelastus. Leikkivaunun kehittäjälle pitäisi myöntää Nobelin rauhanpalkinto. Mikään järjettömän suuri kompleksi ei ole kyseessä, ei se mikään hoploppi ole. Mutta hyvän mielikuvituksensa avulla lapset saavat kyllä riittävästi iloa siitä yhdestä puisesta junasta, kirjoista ja liukumäestä, joka kiihtyy muuten nollasta sataan niin vikkelään, että paljaspyllyiset saavat mäessä palovammoja. Kirjavalikoima on yllättävän kattava.

- Jos matkustat vaunujen kanssa, valitse paikka vaunujensäilytystilan vierestä. Ei leikkivaunusta. Nettisivuilta varattaessa valitse "normipaikka", ei leikkivaunupaikkaa. Muuten ohjelma ampaisee persauksesi yläkertaan, ja siinä tapauksessa, etteivät leikit enää maistu ja uni pukkaa silmään, et välttämättä saa itse istumapaikkaa vaunujen läheltä, jos paikat ovat jo täysiä. Siinä tapauksessa saattaa olla, että vietät päikkärien mittaisen tovin vaunujen vierellä seisten. Leikkivaunussa sen sijaan on istumapaikkoja aina, koska lapsen ääniä pelkäävät, sielultaan mustat suomalaiset harvoin haluavat matkustaa elämän ääniä kuullen. Niinpä sinne mahtuu sekaan, vaikkei paikkaa olisikaan varannut.

- Kun olet varannut istumapaikkasi vaunutilan vierestä, niin olet varannut paikkasi myös juuri sen vessan pielestä, jossa sijaitsee hoitotilat. Jei. Vessan automaattinen ovi aukeaa nappia painamalla niin hitaasti, että ehdit painamaan nappulaa ja hakemaan ravintelivaunusta kahvit, ennen kuin mahdut oviaukosta ja rupeat taas odottelemaan, että ovi sulkeutuu.

- Hoitoveskissä kannattaa huomioida se, että hoitopöytä sijaitsee pöntön päällä. Joku miesinsinööri kehitti tämän systeemin. Joku miesinsinööri, jolla ei ole vaimoa. Ei ole eikä tule. Sen nimi on varmaan Jorma, tai joku muu tosi nolo nimi, joka saa jokaisen swaippaamaan välittömästi vasemmalle. Insnööri-Jorma. Ei jatkoon.
Ellet halua siis laskea tavaroitasi junan, kröhöm, no sanotaan, että semilikaiselle lattialle, niin saat kantaa sekä taaperoa että hoitolaukkua kainalossasi, kun itse pissit. Kannattaa siis hoitaa vaipanvaihto ja oma nenänpuuterointi eri käyntikerroille, silläkin uhalla, että puoli junamatkaa kuluu vessan oven sulkeutumista ja avautumista odotellessa. Kannattaa myös taaperon vaihtovaatteiden lisäksi kantaa aika helposti saatavilla omaa vaatekertaa. Siinä vaiheessa, kun taapero seisoo hoitopöydällä ja pitää äidinn olkapäistä kiinni äidin pyyhkiessä waipseilla pientä peppua, niin ei, se lämmin tunne vatsalla ei ole rakkautta ja lämpöä vaikka kuinka toivoisit. Varsinkin poikalasten äidit tietävät tämän. Oma vaihtokerrasto siis myös lähellä.

- Ravintolavaunu. Remontoidusta ulkomuodosta viis, vaunu näyttää väkisinkin vähän joltain Aki Kaurismäen elokuvalta. Jos jossain pöydässä sattuu vielä istumaan pari Juice Leskisen näköistä kaveria bissellä, niin tunnelma on taattu. Hinnat ovat juuri sitä mitä sopii odottaa. Helpommalla pääsee, kun pakkaa mukaansa kotona tehdyt, kunnon herkkuvoikkuleivät ja vähän pillimehua. Toki ruokalistaa tutkiskeltuani täytyy todeta, että semmoiseta ikea-tasoista apetta oli tarjolla. Eipä kukaan mene ikeaankaan kulinarististen elämysten takia, mutta kyllä se paremman puutteessa maistuu. Muutaman euron enempi joutuu pulittamaan lihapullistaan ikeaan verrattuna, mutta ovatpahan paremmat maisemat. Taaperoikäiselle tarjolla ei toki ollut yhtään mitään, mutta aikuisempaan makuun löytyi yhtä sun toista apetta.

- Taajamajunat. Siinä vasta onkin kuulkaa insinöörien taidonnäyte. Ihminen kävi kuussakin jo vuonna kuusysi, mutta taajamajuna sen kun pitää pintansa portaidensa kanssa. Tarvitset siis apua päästäksesi junaan, ja sieltä pois. Jos käy hyvä tuuri, niin konduktööri on lupsakka pohjoiskarjalalainen setämies, joka jeesaa ylä- ja alamäissä, mutta jos konnariksi sattuu joku kusiset aamumurot vetänyt kaveri, niin kannattaa nykiä kanssamatkustajia hihasta jo laiturilla. Ja junaan kannattaa nostaa vaunut aina tanko edellä. Sain tämän vinkin facebookissa, ja joo, kun siinä laiturilla asettelin vaunuja ojoon, niin tajusin heti, miksei sinne kannata suunnata nokka ensin.

- Kaikki on sallittua sodassa, rakkaudessa ja taajamajunassa. Muista tabletti mukaan. Lataa jo kotona läjäpäin ilmapallopelejä ja kaiken maailman hömpötyksiä. Junissa (jopa tässä neuvostoliittolaisjunan oloisessa taajamakapistuksessa) on wifi, joten youtuben lastenrallatukset vievät myös pari kilsaa. Ja jos joku kanssamatkustaja uskaltaa valittaa, niin otat reteästi tabletin pois ja annat taaperosi aloittaa komian huutokonserton. Eiköhän se tabletti ja metrolla mummolaan- renkutus ala muidenkin mielestä tuntua ihan kivalta idealta.

- Kitupiikin vinkki vitonen: vaunujen kanssa pääsee kuulemma myös Helsingistä Tampereelle ilmaiseksi. Jos kaipaa mammakaverin kanssa kesäpäiviin täytettä, niin käppäilyreissu keski-Suomessa saattaa olla kivaa vaihtelua. Ja Tampereen muumimuseo <3

Vanhasta kunnon toimii kuin junan vessa - sanonnasta on tavallaan kadonnut pohja, kun uudet junat tulivat raiteille säiliöineen. Muistan vielä, kun 15-kesäsenä kuljin samaa reittiä serkkujen luokse, ja vessan vetäessä pystyi katsomaan alla kiitäviä raiteita. Seinällä oli kyltti, joka kehotti välttämään vessan käyttö asemilla, ymmärrettävästä syystä. Näistä ajoista täytyy sanoa, että oli meininki vähän muuttunut. Junalla matkustus oli ihan mukava kokemus. Olivathan ne kilsat pitkiä, mutta oikealla asenteella ja eväsarsenaalilla lapsen kanssa paljon autoa mukavampi tapa mennä.

Se on saapunut!

Sanotaan, että kevät on uusien alkujen aikaa. Kun uudet, vihreät hiirenkorvat pilkahtavat kuin tyhjästä värittämään kaupunkien harmaita katuja. Uudet, sesongin muotiväreissä leiskuvat ja jalkaan täydellisesti istuvat lenkkarit löytävät tiensä kaappeihin. Viimeiset lupaukset rantakunnosta, pääsiäinen suklaamunineen ja jokavuotinen, Miedon Juhan kuvalla varusteltu "kiitos mämmeistä, seiska" artikkeli suositun viikkolehden keskiaukeamalla. Maija Mehiläisistäkin isommat ja ilkikurisemmat, Faija Mehiläiset, ovat valloittaneet katukuvan ja uhkaavat pistää kaikkia, jotka asettuvat heidän tielleen.

Ja se tunne, kun kadulta on talven jäljeltä poistettu hiekoituskivet ja tuntee uudenkarheiden lenkkarien alla sileän asfaltin. Ah.

Meidän perheessä uusi juttu on ollut uhma. Salakavalasti takavasemmalta hiipinyt raivokiukku, kun tahtoaan ei saa läpi. Ja tahtoa, sitä riittää. Milo tahtoo laittaa kulhoja päähän, tahtoo hakata eteisen peiliä nyrkillä, tahtoo rakentaa lumppulinnoituksen äidin vaatteista. Pienellä, hädin tuskin sen sammutusvälineenä ja pituusmittana toimivan vaahtosammuttimen kokoisella miehellä on alati päällä läpi vaikka harmaan kiven - habitus, ja taistelutahtoa löytyy enemmän, kuin pienellä gallialaisella kylällä. Uhma alkaa katseesta. Naperon silmissä on sellainen kiilto, että pelkään pikkumiehen taivuttelevan lusikoita pelkällä katseellaan. Tämän jälkeen nousevat kyyneleet silmiin. Huuli alkaa väpättää, joskin lähinnä teatraalisesti. Tämän jälkeen pieni palosireeni vetää keuhkonsa pullolleen ilmaa ja kajauttaa ilmoille niin komean huudon, että se peittää alleen jopa palovaroittimen patterinvaihtopiippauksen. Tähän komean volyymin ja kostuneiden silmien yhtälöön liitetään viimeiseksi suurieleinen liikehdintä, jonka ainut tarkoitus on tehdä taaperon fyysisestä taltutuksesta mahdollisimman hankalaa. Pidäppä siinä hellästi sylissä jotain, joka potkii 23-kokoista jalkaansa korvantaukseen samaan aikaan äidin harvenneista hiuksista repien.

Uhmaikä on monen mielestä vanhemmuuden vaikeampia aikoja. Täytyy myöntää, että kun eilen taas lämmittelin Milolle ruoat, katoin ja laitoin pöytään, ja Milo ei edes maistanut, vaan heitti komeassa kaaressa lautasen pastoineen päivineen pois pyödästä, niin rasahtihan siinä vähän allekirjoittaneen rusinat ja v-käyrä nousi kohtuullisen korkeaksi. Onnistuin kuitenkin löytämään sisäisen zenini, nostin tyynen rauhallisesti pojan pois syötiksestä, korjasin pastat parketilta ja hengitin niin syvään, että keukot rutisivat. Vaikka hermot ovatkin välillä kuin viulun kielet, niin yleensä kestän iskuja paremmin, kuin vanha kunnon Nokian 3310. Eli mitä vain. Mitä nyt yhden kerran lähdin ovet paukkuen sateeseen, seisoin rapun edessä ja vollasin. Naapurit tykkäsivät varmaan hyvää, kun yks kaks joku vähän elämään pettynyt yyhoo potkii kenkäräkkiä ja kiroilee.

Uusi alku oli myös raskauskilot VEKS - dieettini uusi tuleminen (tällä hetkellä saldona on säälittävät -4kg). Katselin yhtenä päivänä, kun hiton timmissä kunnossa oleva, muutamaa vuotta minua nuorempi äiti työnsi kevätarskassa suunnilleen saman ikäistä taaperoaan vaunulenkkeillen. Hänellä oli tiukat jumppatrikoot, joku tekninen uber-hieno urheilupusero ja kolmipyöräiset vaunut, joita oli hyvä työnnellä menemään. Iho oli hikinen, mutta terveen urheilullisella tavalla, posket punakat kuin puolukat.

Itse istuin Nissanissani, hiki persposkilla valuen, sillä olin unohtanut penkinlämmittimen päälle, ja tajusin tämän vasta, kun kotiin oli jotakuinkin sata metriä ajomatkaa. Kasvojeni väritys muistutti lähinnä harmaan viittäkymmentä eri sävyä, eivätkä päälläni olleet, polvesta rikkinäiset trikoohousunikaan imarrelleet vartaloni epäjumalaisia muotoja. Tuo kadulla jumppatrikoissa painellut nainen oli kuin äitiyden bränikkä hybriditoyota, vakaa ja hyvännäköinen. Itse muistutin lähinnä jotain vanhaa rättisitikkaa, jonka katossa on reikä ja kolmosvaihdekin paskana.

No, nyt minulla on uusi vaihde päällä. Uusi, terveellisempi vaihde, jonka Anne yritti heti pilata tuomalla töihin puolukkapiirakka (puolukka on jostain syystä ollut oman kevään henkilökohtainen uusi musta). Mutta olin vahva *kuvittele tähän se haba-emoji, se sopisi tähän*. Dieetti pysyi. No okei, kyseessä on dieetti, ei mikään kiinalainen kidutusruokavalio. Maistoin siis puolukkapiirakkaa, mutta vain kahden teelusikallisen verran, ihan vain maistamismielessä, en enempää.

Terveellisempään elämääni kuuluvat isona osana erilaiset salaatit. Olenkin kunnostautunut tällä saralla, ja töissä eväänä on nähty jos jonkinmoista gourmetpöperöä ikean muovirasioihin pakattuna. Sanotaan, että terveellinen ruoka on värikästä, ja tämän voin allekirjoittaa. Ostin yhtenä päivänä salaattiini sekaan jopa mansikoita. Eiväthän ne Epsanjan puoliraa'at mansikat heinäkuisia polkkia hakkaa, mutta noin niinkuin lisukkeena ihan kiva lisä. Ja taapero tykkäsi kanssa, saihan hän popsia rasiasta puolet parempiin suihinsa. Suosittelen kokeilemaan salaatin kanssa sitruunaoliiviöljyssä paistettuja halloumipaloja. Kaveriksi vähän viinirypälettä, kurkkua ja rukolaa. Omnomnom.

Yhtenä uhman täyteisenä päivänä soitin äidilleni sellaisen hajoamispuhelun ja lähdimme yhdessä tuulettamaan hermojamme Lanternaan. Siinä sitten aika hetken mielijohteesta ostin sohvan. Oli kyllä jo korkea aika suorittaa se ostos. Edellinen sohva oli niin huonossa kunnossa, ettei sille istuessa aina voinut olla ihan satavarma, pääsisikö ylipäätään koskaan enää ylös, vai lävistäisikö joku elähtänyt jousiparka persauksen. Käsinojalla oli kahvia, ja jotain muuta, ehkä Milon aamubanaania. Rikkinäinen divaanin kangas ja ulostulevat täytteet kruunasivat kokonaisuuden. Ja se rahi, divaanin alla oleva pieni, vittumainen neliö. Ikinä en enää osta sohvaa, jossa on käännettävä divaaniosa. Ei tarvinnut kuin varpaalla hipaista, niin rahiosa oli poissa paikaltaan ja divaaniosa roikkui kiusallisesti puoliksi tyhjän päällä, kuin Paavo Väyrysen vaalikampanja.

Kevät toi kotiin siis uuden sohvan. Jämäkän, kolmen istuttavan sohvan, jossa EI ole divaania. Rakkautta ensi silmäyksellä.

Kevät toi myös game of thronesin, ja vihdoinkin sain korkata Riinan ostaman got-vinkkupullon, joka oli tarkoitus juoda tietysti asianmukaisesta pikarista. Mutta vituiksi meni kuin jeesuksen pääsiäinen. Korkki oli vinkkupullossa niin tiukasti kiinni, etten sitä saanut millään maallisilla voimilla auki. Joten todettakoon, että vaikka monet asiat keväällä ovat uutta, niin sama tuttu pikkuviini jäi koristamaan pöytääni ja odottamaan, että löydän jonkun tarpeaksi vahvan miehen ja saan houkuteltua hänet kotiini kylään.

Sitä odotellessa. Hyvää kevättä!