Hei vaan Heli Vaaranen. Pistit tovi sitten lusikkasi sinäkin tähän soppaan kirjoittamalla kolumnin yksinhuoltajien timanttisuudesta. Osui aika pahasti tuulettimeen se soppa, eikö osunutkin? Halusin ihan muutaman pikkujutun tuoda ilmi.
Jos joku ei ole lukenut alkuperäistä pätkää, niin se löytyy täältä:
“Kirjoitan sinulle, joka huollat lastasi yksin. Sinulle, joka elätät lastasi yhdellä palkalla.
Kunta maksaa sinulle elatustukea, joka hädin tuskin riittää kenkäpariin. “
En tiedä mistä teikäläinen mononsa ostaa, mutta ihan hyvin on suksittu vähän edullisemmillakin kengillä menemään. Kelan, ei kunnan, maksama elatustuki on nättiin tasasummaan pyöristettynä 150 euroa. Tuolla summalla saisi itse asiassa molemmille jo omat laatuparinsa tossuja. Tai kymmenet siitä monien varsinkin kesällä suosimasta “nätit ja halvat” valikoimasta.
“Kokemuksesi ainoana vanhempana ovat olleet kovia, mutta ne ovat vain vahvistaneet parhaita ominaisuuksiasi. “
No enpä tiedä. Jos joku on tässä vanhemmuuden myötä korostunut, niin notkoselkä ja tuo varsin epäkäytännöllinen, sisään integroitu pelastusrengas tuossa vyötäisillä.
Valvomiset, synnytyksen jälkeinen masennus, epävarmuus ja lukuisat unikoulut eivät ole vahvistaneet minua tipan tippaa. Mitä ominaisuuksiini tulee, niin korostuneita ovat edellä mainittujen vuoksi lähinnä väsymys, v-käyrä, jenkkakauha-vyötärö-indeksi.
“Kun lapsi tarvitsee jotakin, mitä kaverilla on, selität ettei ole rahaa, mutta sanot sen samaan sävyyn kuin että “tänään sataa”, jotta lapsi ei huolestuisi.”
Jos lapseni tarvitsee jotain, ostan sen hänelle.
“Kun menet ostoksille, rahattomuus näkyy sinussa. Myyjän katse pyyhkäisee sormuksetonta kättäsi ja hän vie sinut halpojen tavaroiden hyllylle. Häpeät, valikoit mitä voit ja lähdet.”
Ensinnäkin. Yhden yhtä ainotta Prisman kassaa ei ole koko päälle kolmekymmenvuotisen elinaikani aika kiinnostanut hevon veetä, mitä meikäläisen hihnalla liikkuu. Näen tässä nyt potentiaalisen paikan pahoittaa mieleni. Enkö minä ole kiinnostava? Lisäksi kyllä tosiaan mietityttää, että mikä tämä “halpojen tavaroiden hylly” on? Voisiko joku elintarvikealan ammattilainen vinkata? Varsin pihi, lapseton veljeni olisi varmastikin kovin kiitollinen tiedosta.
“Teet parhaasi, vaikka tiedät ettei se riitä. “
Oletko pöllinyt tämä sloganin nyt jostain hoitoalan julkaisusta? Vanhempana olen näet varsin riittävä.
“Yksinhuoltaja, olet timantti ja lapsi rinnallasi on toinen, kasvava timantti. Koet onnen tunteita ja ihailet lastasi, jonka taloudellinen asema on todennäköisesti muita heikompi. Tuet hänen taipumuksiaan minkä pystyt, vaikka koko maailma hokisi, miten surkeassa tilanteessa lapsesi elää. “
Öö?? Nyt Heli hyvä kannattaa pistää kaverit vaihtoon. Meidän piireissä ei näet ole ollut tapana hokea ihmisille, että “onpas sun lapsi niin surkeassa asemassa”. Eikä sitä ole hokenut minulle maailmakaan. Ei ainakaan tässä lintukodossa, jota saamme kutsua kotimaaksemme. Niin kuin me monet tiedämme, parhaat muistot syntyvät yhteisestä ajasta ja koetusta rakkaudesta, ei kultaisesta kauhasta housun persauksissa. Se on näet ihan sama kuinka kimmeltävää soppakauhaa sinne takalistoon asentaa, sillä ei onnea ammenneta.
“Saatat olla yksinäinen, sillä sinulla ei ole seuraa toisesta aikuisesta, mutta työnnät yksinäisyyden taka-alalle. Sinun on kestettävä vaikeuksia ja hyväksyttävä se tosiasia, että toista auttavaa käsiparia tai lompakkoa ei ole. Vaikeissa tilanteissa olette keskenänne. Ei ole muita.”
Tähän väliin tahtoisin kiittää niitä ihmisiä, jotka ovat olleet jollain tapana tukenamme vähintään viikottain: äitini, isäni, molemmat veljeni, lapseni kummit, mummit, ystäväni, synnytyspelkoryhmäni, yksinhuoltajapoppoomme, työkaverini ja satunnaiset tuntemattomat ihanuudet, jotka osuvat elämäämme. Kuten sosiaaliohjaaja, joka auttaa meitä nyt unikoulussa. Tai joku turkkilainen Mehmet, joka kantoi meille tänään pizzan himaan. Oli muuten ihan kuus kautta viis.
“Kun sinua vastaan kävelee väsynyt yksinhuoltaja, älä tuomitse häntä. Koeta nähdä hänet ihmisenä, eikä vain yksinhuoltajana. “
Kehotan sinua seuraamaan omia sanojasi. Älä tuomitse yksinhuoltajaa köyhäksi ja yksinäiseksi. Näe hänet ihmisenä, älä sosiaalisena ongelmana.
“Timantti tarvitsee vain hitusen valoa, vain muutaman säteen, ja se loistaa taas. “
Yksinhuoltaja ei kaipaile sinun jonninjoutavia valonsäteitäsi. Niistä ei ammenneta apetta pöytään. Mitä yksinhuoltaja kaipaa, on näiden pölyttyneiden, Dannyn kultaisina vuosina jo vanhaksi jääneiden asenteiden päivitystä tälle vuosituhannelle. Yksinhuoltaja kaipaa konkreettista apua, ihmisiä ympärilleen, yhteiskunnan tukea jaksamiselle ja oman ajan mahdolistamiselle. Ei lamppuja. Niitä saa tokmannilta.
Ystävällisin terveisin:
Eräs yksinhuoltaja.
PS: Niin ja tosiaan, jos voitaisi tehdä tärskyt sinne halpojen tavaroiden osastolle, ni olisi jees.
No comments:
Post a Comment