Vitutuskyselyn kootut ketutukset

 Joku näitä valitusvirsiäni lukeva yksilö lähetti minulle eräänä päivänä vitutuskyselyn. Siis kirjaimellisesti kyselyn, jossa piti listata asioita, joiden ansiosta syksyn fallistisen muotoiset metsän antimet kasvavat keskelle otsaa. Ookoo 

1. Ihmiset, jotka höyläävät juustoa kääntämättä sitä välillä. Jos sitä kokoperheen punaiseen muoviin pakattua edamia ei näet käännä, niin jossain kuudennen ja kahdeksannen siivun kohdalla alkaa jo toiseen päähän muodostua sellainen hyppyri. Parikymmentä siivua lisää ja juusto muistuttaa enemmän Holmenkollenia kuin leivänpäällistä. 

2. Ihmiset, jotka kirjoittaa ketä. Se on k u k a. Ei Kaija Kookaan laulanut, että KETÄ KEKSI RAKKAUDEN? 

3. Se fiilis, kun pyöräilet keväällä ekaa kertaa kympin ja mietit, palautuuko toosikseen enää ikinä tunto. 

4. Kevät ja grillimätöt. Jokaisella naapurustolla, iltapäivälehdellä ja sukuhaaralla on oma makuraatinsa, joka testaa kesän uutuusmakkarat viimeistään toukokuussa. Naapurin keskivertoa älyllisesti köyhemmästä Jormastakin kuoriutuu varsinainen Kape Aihinen, kun se polttaa perinteistä hiillosta tuossa kerrostalokaksionsa parvekkeella niin, että veren vapaat triglyseridit nousevat ihan silkasta hajusta tälläkin puolella betoniseinää. 

5. Live laugh love – taulut. Ja kaikki ne sellaiset ”voit olla mitä vain jos päätät niin” – lätinät meikäläinen facebook-feedissä. Aina ei tee mieli elää, nauraa ja rakastaa. Joskus tekee mieli juoda liikaa punaviiniä ja syödä jääkaapista asioita, jotka sijaitsevat siellä ruokakolmion kärkihuipussa. Ja aina ei vaan voi olla mitä haluaisi. Olen minäkin koittanut joskus olla selvempi kuin mitä oikeasti olenkaan. Kun ei se vaan mene niin, että pyhällä halulla puhaltaa nollat tauluun. 

6. Ihmiset, jotka jäävät metron oviaukkoon seisomaan. Tarvitseeko tätä edes selittää? 

7. Usko itseesi – ihmiset. Vitut. Minähän se tyyppi olen, joka itseni tähän sotkuun alun perin sainkin! 

8. Kaikki mahdolliset kuulutukset aina. Siis mikä siinä on, että ihminen kävi kuussa vuonna kuusysi, mutta herran vuonna 2022 ei ole vielä kehitetty kaiuttimia, joiden kaikuessa puheesta saisi jotain selvää? 

9. Mainoskatkot. Niitä on vaan liikaa. Telkkarissa. Radiossa. Joka paikassa on mainoksia ja niiden suomia korvamatoja. Hitto odotan sitä päivää, kun posti laajentaa taas palveluitaan ja löydän itseni kiroilemasta ovisilmästä, kun posteljooni hyräilee toisella puolella ovea mäkkärin tunnaria. Pada pappaapaa. Pappaadada.  

10. Se iänikuinen vertaus voileivästä, joka tippuu voipuoli alaspäin. Ei elämä ole noin simppeliä. Ensinnäkin olet viettänyt viisitoista minuuttia pohtien ja tullut lopulta siihen tulokseen, että kyllä, luoja on sen niin tarkoittanut ja luonto määrännyt, että juusto tulee kinkun päälle. Sitten käyt pienen moraalisen taiston ja eettisen kamppailun hyvän juuston ja sen 17-prosenttisen, laihduttavan, mauttoman, värittömän ja läpinäkyvän kumilätyn välillä. Moraalisesti oikein olisi valita kevyempi versio, laihduttaa pari kiloa, liittyä painonvartijoihin ja välttää sydän- ja verisuonisairaudet. Mutta se 39-prosenttinen, suolaista makua tirskuva perusjuusto huutaa nimeäsi jääkaapin perällä, yksinäisenä, vain hennon valon osuessa juustopaketin kylkeen kutsuvasti. Lopulta, tehtyäsi moraalisesti epäilyttävän, mutta inhimillisesti ymmärrettävän valinnan, lataat juustot ja makkarat leivälle ja lyöt kylkeen juustohöylällä leikatut, pikkusen epätasaisen paksuiset kurkut. Siinä vaiheessa, jos leipä tippuu lattialle, niin se ei todellakaan osu lattiaan voipuoli alaspäin, vaan niin, että kaikki tarkoin harkitut ja huolella valitut täytteet levittäytyvät keittiön lattialle kuin sotilaat raatteentielle. 

Niin että kerta kysyit. Niin nämä asiat nyt vituttaa…

Raivosiivoamista ja lampunhenkiä

 Olisipa vuosi 2016. Silloin kaikki oli vielä ihan kivasti. Meillä oli vielä orastavaa toivoa siitä, että Game of Thronesin viimeisimmät kaudet eivät olisi ihan paskoja. (Olihan ne.) Alepapyörät valtasivat ensimmäistä kertaa kadut ja Brasiliassa urheiltiin kesäolympialaisten hengessä. Suomi voitti jääkiekon nuorten maailmanmestaruuden kotikisoissa Venäjää vastaan lukemin 4-3.  Ja mikä parasta: olimme lähempänä maailmanrauhaa kuin koskaan ennen, kun Pokemon Go ilmestyi sovelluskauppoihin. Koko globaali maailma hyötyliikkui onnellisesti yhessä. Oi niitä aikoja.  

Nyt uutiset tuuttaavat toinen toisensa perään huonompia uutisia. Ukrainassa soditaan, osakekurssit romahtelevat ja jossain on taas joku variantti valloillaan. Maailman on sanottu olevan paha paikka jo vuosisatoja, mutta koskaan ennen en ole tuntenut sitä luissani näin konkreettisesti. Silti eniten palstatilaa sai toki se fakta, että Marin esiintyi valtiovierailulla nahkatakissa. 

Pinnani on ollut kireä kuin valtion budjetti tällä viikolla. Siinä missä kierrätystä hypettävät infotaulut kertovat muovipullon hajoavan 800 vuodessa ja tupakantumpinkin vasta vajaa vuosisadassa, niin meikäläisen hermot tuntuivat jo tiistaina menevän atomeiksi nanosekunnissa. Koko homman kruunasi se, kun torstai-aamuna Nissanin kojetauluun tärähti se samperin lampunhenki. Ei tarvitse olla kummoinenkaan mekaanikko tajutakseen, ettei siinä vaiheessa saa kolmea toivetta. 

Tänään, tehdessäni viikonlopun ruokaostoksia ja kerätessäni viimeisiä hermojani K-kaupan hyllyjen välissä kasaan, tuli vieläpä joku urpå heittämään pääsiäisläppää. ”Kelpaisi varmaan neidille muna näin pääsiäisen kunniaksi” hän tokaisi jossain einesten ja pesuaineiden välisillä käytävillä. Semmonen Mikaelin näköinen kaveri. Ei Granlundin. Eikä Gabrielin. Ennemminkin sellainen Agricolan näköinen, vanhalta ja ehkä vähän tuoreelta koskenkorvalta tuoksahtava arjen sankari. En lämmennyt. 

Kotiin päästyäni tein skidille ruoan, pesin koneellisen pyykkiä ja täräytin imurinkin tulille. Pieni raivosiivoaminen sellaisen musiikin tahdissa, jota yksikään vanhempi sukupolvi ei hyväksyisi, tepsii aina. Kiinalainen kämppiksemme vuoli jeesus kokoisella keittiöpuukolla pois mustia kohtia banaanista. Hitto ihmiskunnassa jokainen yksilö ottaa jossain vaiheessa elämäänsä toisen yksilön genitaalit suuhunsa, ja sitten valitetaan siitä, kun on vähän mustaa banaanissa häh! En ymmärrä. 

Onneksi huomenna on perjantai. Huomenna menen savusaunaan, näen ystäviä ja saan punaista viiniä. Kyykkyversiokin riittää tämän viikon koettelemusten jälkeen. 

Parempaa pääsiäistä ihmiset.

Taas on aika tyytyä

 Mietin pitkään uskallanko avata sanaista arkkuani tästä lakkoaiheesta. On näet tällä hoitajalla median keskustelua ja somen pyhää raivoa seuranneena semmoset patoumat ehtineet kertyä tässä neljässä päivässä, että sanainen 

arkkuni muistuttaa pienen rasian sijaan ennemminkin sellaista pandoran petollista lipasta. Mutta viimeistään Millariikan päivitys pakkolain valmistelusta sai rusinat rasahtamaan ja minunkin oli pakko vähän... avautua. 

Media lietsoo kauhukuvaa siitä, kuinka minimimiehityksellä painava hoitajaporukka ei riitä ja potilaiden turvallisuus vaarantuu. Oikeastihan tämä on ollut arkipivää jo vuosia. Vai onko jengillä unohtunut, kuinka pari vuotta sitten uutisotsikoissa ruodittiin isojen hoitojättien surkeaa vuoromiehitystä: kaksi hoitajaa, kympin tuntiliksoilla vuoroon kiristetty opiskelijaparka sekä listoilla kummitteleva haamuhoitaja pesivät, puunasivat, ruokkiva ja hoitivat yli toistakymmentä vanhusta. Jos hyvin kävi. Aina ei saatu aamuun edes sitä opiskelijaa. 

Kutsumuksesta puhuttiin joskus vielä sodan aikana, mutta eipä kukaan ole hyvinvointivaltiossa enää kutsumuksesta työtä tehnyt vuosikymmeniin. Kyllä minäkin myönnän, että viivan alle on jäätävä hilloa, jotta löydän motivaation liikuttaa tämä ammattiosaamiseni lauantain iltavuoroon. Eivätkä hoitajat vingu vain lisää palkkaa, vaan palkan mukana tulevaa luontaisetua: kollegoita. Jos raskaasta työstä maksettaisi asiallinen korvaus, olisi muuan imatralaisen ammattioppilaitoksen lähihoitajia valmentavalla luennolla ensi syksynä läsnä muitakin, kuin läjä tyhjiä toimistotuoleja. Näillä palkoilla, työolosuhteilla ja eduilla kun nuoret valitsevat toisin. Syystä.

Muutama astetta ahdasmielisempi taho on koittanut vierittää tätä hoitajien harteille. Kolmen tonnin kuukausiliksalla (jota kukaan hoitaja ei saa tekemättä helvetisti öitä ja joka toinen joulu pitkää) hoitajilla ei ole kuulemma mitään asiaa nousta barrikaadeille. Pitäisi suomalaiseen tapaan sylkeä kuppiin ja tyytyä osaansa. Tämä mentaliteetti sopii tälle valitulle, onnelliselle kansalle. Niin on historiassa toitotettu kaikille aikansa sorretuille: naisille, perheväkivallan uhreille, homoseksuaaleille, muuttotappiokuntien asukkaille ja nyt hoitajille. Ole kiitollinen siitä mitä sulla on. Tyytymisessä piilee onni. 

Hammaslääkärin takaisinsoittoa saa nyt jo jonotella pk-seudulla toista viikkoa ja terveyskeskukseenkin saa kiirettömän ajan, ei edes viikkojen, vaan kuukausien päähän. Karu fakta on kuitenkin se, että jos nyt ei muutosta synny, niin lakon aikainen suojatyömiehitys tulee olemaan arkipäivää myös jatkossa. Jos näet laki pakkotyöstä menee läpi, näemme niin ennätysmäisen joukkopaon hoitajien riveistä, että on ihan turha haaveilla polien avaamisesta tai siitä neljännestä hoitajasta siellä laitoksen aamuvuorossa. 

#mäenjaksataastyytyä 

#meidänkaikkienasia