Miksei kukaan huoli sinkkubanaania ja muita vitutuksenaiheita

En olisi ikinä arvannut, että tämänkin tädin hatusta voi nousta pieni kukka. Mutta jep! Sieltä se puskee pirullisia terälehtiään. Yleensä olen aika viilipytty. Äititys on tuonut minuun kuitenkin uuden piirteen. Ärsyynnyn mitä käsittämättömimmistä asioista. Sappitatti kasvaa keskellä kevättä paraatipaikalle otsaan mitä ihmeellisimmistä syistä.  

Tosi tv! Siitä voi ärsyyntyä. Onko sen bachelorin ihan pakko imuttaa ihan joka ämmää. Olispa jollain noista herpes ni kaikki sais sen (lisää tähän väliin paholaisnaurua). Ja ennen kaikkea onko sen oltava niin ällöttävän siirappinen, että silmät ja korvat on kotonakin ihan tahmeana, kun sen iskurepliikkejä kuuntelee. ”Mun tekis niin paljon kyllä mieli suudella sua”. Anna palaa! Ja while you’re at it, niin kehu vähän lisää, jotain omaperäistä. Koska ”sulla on niin kauniit silmät” kuulostaa kyllä ihan sun siinä hetkessä keksimältä replalta. 24h deittien koittaessa lohkeaa pimpsaa varmaan helpommin, kun on tehnyt hyvän pohjatyön. Yök.

Ja kyllä. Bacherloria ON pakko kuitenkin katsoa!

Muistan hämärästi anatomiantunnilla, kun opettaja kertoi, että raskaana naisen aivot kirjaimellisesti kutistuvat. Ne valmistautuvat siihen, että naisen äo laskee mielellään sinne kengännumeron tasolle tai alemmas, jolloin hormonien huurruttama äiti ei jaksa keskittyä mihinkään muuhun, kuin jälkikasvuunsa. Jumala loi tämän piirteen varmaan juuri siinä 6. ja 7. päivän välissä, kun puhti oli jo ihan loppu. ”Aa, no jos nyt viel se pikkujuttu ennen ku lepään tän seiskan” hän totesi ja kutisti naisparkojen aivokapasiteetin minimiin. Ihan nappiin ei mennyt. Minä kyllä vielä kiinnostun muista asioista, mutta olen kaikessa, mihin ryhdyn, ihan sysipaska. Metrolehden sudoku on kuin suurempaakin matemaattista ikuisuuskysymystä lähtisi ratkomaan. Ja sanajahti, tuo jokaisen tylsän hetken pelastus jo vuosien ajan. Kyseessä on peli, jossa ruudukosta pitää etsiä sanoja. Kierros kestää noin minuutin. Eräässä haastattelussa rouva Haukio totesi, että myös Suomen ykkösmies Sale pelaa tätä peliä, kuulemma välillä vähän liiakseenkin. Jokaiselle kierrokselle osallistuu vuorokaudenajasta riippuen paristasadasta noin kuuteensataan pelaajaa ja jokaisen kierroksen jälkeen näkyy ranking, jossa kymmenen eniten pisteitä saanutta saa oman hetkensä mainetta ja kunniaa. Peli on viihdyttävä ja kieltämättä koukuttava. Jotenkin voisi kuvitella, että tämä scrabblehai pääsee useinkin sinne kymmenen parhaan joukkoon ja voi kotona kolmikuiselleen elvistellä rinta rottingilla tuota olemattoman typerää saavutusta. Mutta ei.  Parhaimmillakin kierroksilla yllän ehkä sijalle 67, yleensä kuitenkin lopputulemani on jotain 2 ja 3 SADAN välillä. Se ei vielä yksistään haittaisi niin paljoa, jos ykkössijoille ei yltäisi tuo kansamme suola. Eilen ykkösenä oli muun muassa nimimerkit Jallupihti69 ja Pussymachine. Oikeesti?!?! Sisäinen puutarhani roihahtaa, ja kukka kasvaa hatustani kuin tulppaanit Hollannin keväässä ja tatti rupeaa puskemaan pituutta otsassa! Häviänkö minä älykkyyttä vaativassa pelissä pimppikoneelle???? Ainut laiha ja ilkikurinen lohtuni on, että top kympissä ei myöskään löydy nimimerkkejä ”Sale” tai ”Presidentti”. Ja kyllä. Älkää viisastelko siellä. Olen pienentyneiden aivojeni kanssa täysin vakuuttunut siitä, ettei Niinistö voisi pelata millään muulla nimimerkillä!

Ja tiedättekö, mikä ärsyttää niin kuin todella, todella paljon! Jotkut kanssakulkijat, kun allekirjoittanut liikkuu vaunujen kanssa bussilla. Menin hetki sitten bussilla 560, johon saa tulla kuka tahansa sisään mistä ovesta vain lystää. Ja suomalainen, joka on alistettu koko elämänsä ajan kulkemaan bussin etuovesta, on mitä onnellisin, kun yhtäkkiä keskiovistakin voi mennä sisään. Joten kaikki sankoin joukoin sinne. Minä ja toinen äiti yritimme vaunujemme kanssa epätoivoisina päästä bussiin, kun yksi sankari toisensa jälkeen tunki eteemme sellaisten kauppakassien kanssa, että mietin, onko joulu tulossa vai miksi ihmeessä puoli kauppakeskusta on juuri tänään vingutettu visalle ja tungettu ikeakassien kokoisiin nyssyköihin. Ja lopulta kun viimeisenä pääsimme kampeamaan bussiin sisälle, näytti muuttokuorman näköisen tavaramäärän kanssa bussiin ängennyt täti sangen kummastuneelta, että ”tähän vaunupaikalleko te haluatte?” Joo ei, kun takapenkille ajateltiin näiden kärryjen kanssa mennä.

Jännät asiat on tosiaan alkaneet kismittämään ihan tosi paljon. Vitutusmittari kohoaa nollasta sataan alle aikayksikön, kun kaupassa joku repii valtavasta banaanitertusta yhden banaanin, vaikka sinkkubanaaneja olisi valmiiksi ollut tarjolla jo vaikka kuinka paljon. Tunnen syvää myötätuntoa kaikkia yksinäisiä banaaneja kohtaan. Näytän julmaa silmää kanssashoppailijalle, joka ei käsitä, että mitä toi hullu nainen tossa mukulansa kanssa mulkoilee murhanhimoisesti banaanivuoren takaa.  Ostan kaikki sinkkubanaanit, ihan vain rakkaudesta.

Joku tyhmänrohkea voisi todeta minulle, että kyse on vain ”noista sun hormooneista”. Varoituksen sana kaikille, etenkin miehille, jotka kehtaavat laukoa tuon lausahduksen raskaana olevalle naiselle, pienen lapsen äidille tai ihan vaikka vain psm-oireista kärsivälle kanssasisarelle. Jos oma henkikulta on kallis, kannattaa olla vaan ihan hissun kissun tosta hormoniasiasta. Jos käyttäydyt kuin suuremmankin luokan mulkvisti, tai vaikka et tekisikään mitään väärää, korkeintaan repisit banaanitertusta lounaaksi yhden banaanin, niin tuo lausahdus on kuin heittäisit punaisen takkisi vihaisen äitihärän sarveen roikkumaan ja toteaisit, että elä sinä siinä höyryä. Vaikka olisitkin oikeassa (jota tietenkään yksikään hormoneissaan höyryävä ei myönnä) niin naiselle tunteet ovat ihka aitoja. Toisaalta Jumala tasoitti onneksi tilit luomalla miesflunssan päivänä kaksi, jolloin hänkin oli vielä kaikissa ruumiin ja sielun voimissaan. Hormoneista naiselle vinkuva mies saa tuntea luissaan ja ytimissään naisen vihan, kun mies makaa 37,5 aseteen ”kuumeessa” sohvalla hden kuolemaa ja nainen lähtee kauppaan. Hormonihuuruissaan nainen unohtaa ostaa särkylääkettä ja pehmeitä nenäliinoja, mutta ottaa mukaan hiekkapaperia etäisesti muistuttavan tarjousvessapaperin, johon on kiva pyyhkiä nenää seuraava viikko!

Onneksi jokaisen päivän jokainen tunti ei ole noin täynnä suuria tunteita ja syksyn sienisatoa kasvamassa keskellä huolien rypyttämää otsaa. Tänään päivä alkoi esimerkiksi poikkeuksellisen hyvin. Pikkumies oli harvinaisen tyytyväinen hyvin nukutun yön jäljiltä. Kotipalvelussa oli tullut peruutus, joten minulle tarjottiin aamulle ylimääräistä lastenhoitoapua pariksi tunniksi. Tällä hetkellä jälkikasvuni nukkuu vaunuissa jossain päin Itä-Helsinkiä ja minä juon kuumaa lattekahvia kotisohvallani ylhäisessä yksinäisyydessä. Ei laisinkaan tattia otsassa. Ei edes sellaista pientä tölkkiherkkusientä.

Ps. Banaanikakkujen reseptejä otetaan vastaan!