#kaunismutsi

Kaikki tuntevat väsynyt mutsi - lookin. Tukka ponnarilla, tai ehkä sellaisella eläintä etäisesti muistuttavalla, villillä nutturalla. Ja tukkaa ei ole harjattu ainakaan tänään, mahdollisesti ei edes tällä viikolla. Jalassa jotkut kuviolliset leggingsit, joissa on haaravälissä pieni reikä. Sisäreidet nukkaantuneet. Päällä puserosta puklurätiksi pikkuhiljaa muuntaunut paita, joka on käytössä ja miljoonissa pesuissa venynyt kolme kokoa. Kaikki tahroja ei rajuinkaan vanish-käsittely ole irrottanut, ja onkos tuolla nyt enää väliäkään, kukapa näitä katselee. Tissien kohdalla on märkää.

Näin äiti voi lähteä ulos. Se on ihan ok. Ei muuta kuin vauva vaunuihin ja lähimarkettiin. Vauvahan on puettu vimpan päälle ykkösiin. Poikkeuksetta vauvan vaatteissa on enempi rahaa kiinni kuin äidin päällä olevissa räteissä. Korkkarit vaihtuvat crocseihin ja huulipunat bebantheniin, jota voi sipaista esikoisen vaippaihottumaan ja omille huulille, hei kuinka kätevää. Parfyymi vaihtuu deodoranttiin, jos sitä muistaa suhauttaa kainaloon. Yleensä ei. Jos joskus on ripsikierteeseen päätynyt, niin vähintän puolet ripsistä ovat jo tippuneet, eikä aikaa räpsytinhuoltoon ole jaksanut varata. Varpaankynsistä puolissa on lakkaa, puolissa kakkaa, joka tippui vaipan vaihdon yhteydessä ja unohtui pyyhkäistä.

No, ei ehkä ihan näin värikästä. Mutta ymmärrätte pointin.

Miksi äidin pitää näyttää tältä? Varsinkin tuoreen äidin? Juttelin aiheesta vauvavuotta viettävien ystävieni kanssa, enkä ollut ainoa, jolla oli sama ongelma. Hävettää näyttää nätiltä. Yksi totesi, että pelkää muiden toteavan, että katso nyt tuotakin pinnallista äitiä. Kyllä vauvan hyvinvointi on tärkeämpää kuin huulipuna. Toinen totesi, että pelkää ihmisten reaktiota muuttuneeseen vartaloon, kuontaloon ja ihan yleiseen habitukseen. Ihan kuin ihmiset tuijottaisivat, että "mitähän toikin muka noilla avuillaan vielä yrittää". Ulkopuolisen korvaan tämä saattaa tuntua oudolta, mutta nämä ovat ihan oikeasti ajatuksia, joita tuoreet äidit käyvät läpi.

Päätin kysyä asiantuntijoista parhailta. Miehiltä. Tiedustelin tutuilta miehiltä sitä, mikä tekee naisesta kauniin, ja voiko äitiys olla kaunista. Joten tässä teille äideille karu totuus!!

Yksi totesi, että kauneutta ei voi oikein määrittää tiettyyn "tilaan". Jokainen on yksilö, ja jokaisessa on jotain, joka miellyttää. Hän myös totesi, että siinä missä pelkkä äitiys ei tee naisesta mitenkään erityisen kaunista, niin itsevarma ja sinut itsensä kanssa oleva äiti on kaunis. Hän myös lisäsi, että tärkeintä on hymy ja positiivisuus. Jos säteilee aurinkoa ympärilleen, ei voi olla muuta kuin kaunis. Toinen mies lisäsi itsevarmuuden ja olemuksen lisäksi luonteen, omana itsenään rohkeasti olemisen ja heitti kirsikaksi kakun päälle sen, ettei naamaa korista Vietnamin sodasta tutut viivat poskilla, vaan meikkiä on käytetty hillitysti ja hallitusti, eikä leveällä pensselillä piirteet piilottaen. Kolmannen mielestä nainen oli kauneimmillaan saunan jälkeen, yhden mielestä taasen raskaana oleva nainen on kaikkein kaunein. Kaikista saamistani kommenteista korostuivat luonnollisuus ja positiivisuus. Ja itsevarmuus. Että on mitä on, kunhan on sitä täysillä.

Äitiyttä pidettiin yleisesti kauniina. Uskoisin, että kyse on yleisestä habituksesta, onnesta, vastuusta ja rakkaudesta. Ei kenenkään naamasta näy se, että kuinka monta tikkiä laitettiin toosaan synnytyksen jälkeen. Jos vielä nelikyppisenä nännit osoittavat kuuta eivätkä maata, niin se on vähän muovisen näköistä, ei nättiä. Kaunis nainen hymyilee leveästi, eikä kulje naama norsuntoosalla. Kaunista on se, kuinka ihminen itsensä kantaa, ei se, mitä hän kantaa.

Muistan, kuinka muutama vuosi sitten istuin ystäväni Vilman kanssa jossain päin Kambodzaa. Olimme viettäneet päivän ahkerasti tehden ei yhtään mitään, ja istuimme illalla suihkunraikkaina rantatuoleissa, ilman ripsaria ja lainereita, tukka märkänä ja posket punaisina. Illan pimetessä tilasimme juominkia, varmaan jotain pahaa olutta. Istuimme siinä ja fiilistelimme elämää. Ja silloin Vilma sanoi minulle, että en ole koskaan näyttänyt niin kauniilta, kuin siinä hetkessä. Olin niin rento, niin onnellinen. Elämä oli juuri siinä hetkessä niin helppoa, ei tarvinnut olla missään muualla eikä sanoa mitään. Seura oli hyvää, ja juoma pahaa, mutta olipahan halpaa. Olla vain ja möllötellen hymyillä siinä elämää nähneen rantatuolin syleilyssä. Ja siinä olin kauniimpi, kuin koskaan.

Mielestäni äidit ovat kauniita. Äideissä näkyy elämä. Näkyy suuret tunteet, mäet molempiin suuntiin. On arpia, fyysisiä ja henkisiä, jotka kaunistavat. Ihmiskeho, joka on tehnyt ihmeitä. Mutta äiti ei ole vain äiti. Äiti on myös nainen. Ja kuten ensimmäinen mies totesi, jokaisessa on jotain, joka silmää miellyttää. Jokaisessa äidissäkin!

Olen itsekin syyllistynyt siihen, että aliarvioin itseäni. Väsyneenä painan menemään pitkin itä-Helsingin villejä katuja basilikanpala hampaankolossa, naama kampaamatta ja tukka pesemättä. Ja olen vedonnut siihen, että "mikäs tätä konkurssia enää auttaisi". Toki joskus tuntuu siltä. Kaikki muistavat vanhan kunnon kynähaasteen? Jos kynä pysyy rinnan alla, niin on riipparit. No, mulla pysyy koko perkeleen penaali! Ja silti minulla on kuulkaa ihan nätti povi. Tällä äidillä on myös täydellinen amorinkaari huulissa ja kivan värinen tukka. Pienen jumpan ja venyttelyn ansiosta raskauden kasaan hakkaama ryhtikin alkaa jo olla suoristumaan päin. Ja ripsivärin kanssa muistan sujauttaa huulile hymyn, vaikka hampaani ovatkin vähän kahvin värjäämät. Voin tökätä makuulla vatsaani ja se jää liikkumaan. Niin kuin se flubber - hyytelö! Sektioarpeni erottuu selvästi. Se mätsää raskausarpiini. Silmäpussini muistuttavat ajoittain kiveksiä ja avatessani vahingossa puhelimen etukameran pärähtää ruutuun kaksoileuan sijaan viistoistaleuka. Kaikki nämä asiat tekevät minusta ihmisen, naisen. Äidin.

Olen jo pitkään miettinyt, että aloitan oman elämän kampanjan, johon pakotan kaikki kaverini mukaan. Ja muita ihmisiä pyydän. Ystäviä voi vähän pakottaa, ne on siitä kivoja. Tämä kampanja alkaa ensi maanantaina (9.7) ja kestää viikon. #kaunismutsi. Tähän hommaan sisältyy kaksi ehtoa. Ensinnäkin: Toivon, että mahdollisimman moni äiti postaisi itsestään kuvan, jossa on kaunis. Kaunis omana itsenään. Tai postaa vaikka vaimostaan kuvan (vaimon luvalla tietysti, jos mielii säilyttää avio-onnen ja semilaadukkaan seksielämän!). Tai ystävästään. Tai vaikka omasta äidistään. Ja käyttäisi tuota hästääkiä, #kaunismutsi. Saadaan sitten yhteinen kuvakollaasi, josta voidaan kaikki käydä ihastelemassa äitiyden ja naiseuden yhtäaikaista juhlaa. Ja toiseksi. Tämän viikon aikana, kun joku kehuu, niin tulee sanoa KIITOS. On niin perisuomalaista vastata kehuihin kielloilla. Todetaan, että enhän minä, älä nyt viitsi, tämä nyt on tämmönen halpa, tai alennuksesta, tai ikivanha, tai muuta humpuukia. Jos joku kehuu, niin sanotaan kiitos ja hymyillään. Otetaan kehut vastaan. Jokainen äiti on ne ansainnut.

Loppuun lisään vielä poikkeuksellisesti suoran lainauksen. Kysyin yhdeltä mieheltä naisten ja ennen kaikkea äitien kauneudesta, ja hänen vastauksensa oli vain kerta kaikkiaan niin ihana, etten halunnut pyyhkiä siitä kirjaintakaan pois.

"Äitiys on helkkarin kaunista! Nainen on kauneimmillaan sillon ku on oma itsensä. Jokainen "virhe" tuo lisää kauneutta. Raskausarvet, iso peppu, rinnat joihin maan vetovoima on vaikuttanu vuosikaudet, eikä iho enää pysy kyydissä mukana. Kiltteys on ihanaa ja kaunista. Silmiin on ihana upota ja rakastua.
Virheet ei oo virheitä vaan luonnollisuutta. Ja luonnollisuus on kauneutta.

#kaunismutsi