Kun joskus lähdimme mökille, niin olihan sitä kamaa. Oli kaiken maailman kissanristiäispyhävaatteet ja muut turhuudet usein mukana, jotka koskemattomina raahattiin takaisin kotiin. Mutta lapsi vie homman ihan uudelle levelille. Ja ne ajomatkat... Rennot ajomatkat ovat historiaa. Ne päivät ovat ohi, kun radio huudatti täysillä jotain kivaa kesäkimaraa ja pelkääjän paikalla korkkailtiin ensimmäisiä lonkeroita päivän paisteessa ja tukan hulmutessa. Ohi on, sanoisi kurkkusalaateistaan juuri luopunut ja lätkäisisi asiaan kuuluvan tarran otsaan tai johonkin liikennemerkkiin.
Nyt kun lähdettiin reissuun, niin kolme viikkoa etukäteen sai alkaa suunnittelemaan, että mitähän sitä ottaa mukaan. Ensin tehtiin tarvittavat hankinnat: kesävaatetta, hyttysmyrkkyä, uima-allas, jossa mukeloilla kiva polskutella helteellä, sekä kaikki ne muut tavarat ja tilpehöörit, joiden tuotenimien etuliitteenä on sana retki- tai matka-. On matkakokoiset hygieniatuotteet, retkieväät, matkakotelo hammasharjalle ja muut heräteostokset, joiden turhuutta mökillä sitten päivittelee, mutta jotka tuntuvat kotona elintärkeiltä. Automatkalla autoradio soitti ajoittain radio novan ikivihreitä ja parhaita uutuuksia (Despasito ei muuten ole uutuus, eikä edes hyvä kappale, että terkkuja vain novalle) ja ajoittai autossa kaikui vain kuolemanhiljainen hurina, kun kaikki toivoivat, ettei päikkäreille vaipunut pikkumies vain herää.
En jaksa kyllä näillä väsyneillä aivoillani mitenkään käsittää, miten äidit pärjäsivät aikana ennen Internettiä. Siis meillä raikasi metrolla mummolaan - kappale ihan täysillä jo ajomatkalla, ja mökilläkin on ihan mukava välillä vetää vähän henkistä zetaa (eli tuijottaa tyhjyyteen ja tyhjentää vinkkulasi. Oho, sanoinko lasi? Tarkoitin pulloa!) ja laittaa napero siksi aikaa ruudun ääreen. Innokkaimmat äidit pitävät telkkua saatanan kätyrinä, johon lapsen ei tulisi kajota ennen kouluikää. Mutta yritäppä nyt hoitaa arkiset askareet, kokata, pestä, puunata ja vielä nauttiakin elämästä vähän ilman puolivuotiasta hämääviä renkutusvideoita. (Jo luit viimeisen sanan väärin, niin hyi sua!)
Ja koska pesupallon pyörittäminen on muka niin hiton hankalaa, niin mahdollisimman paljon vaatetta oli otettava mukaan, jolloin pääsee vähimmällä mökkipyykkäyksellä. Milon sitteri oli myös pestävä jo kotona (koska tietysti se on saatava mukaan ja nimenomaan puhtaan pyykin tuoksuisena). Ja nyt jo toisena päivänä totean, että tavaraa on muuten liikaa. Ei niinkään Milon tavaraa, mutta omia lumppuja tuli mukaan niin paljon, että jonkinmoisen Pielisjärven rättikaupan voisi pistää tien poskeen pystyyn, jos ei olisi niin perkeleesti itikoita. Tienaisi kivasti vähän ylimääräistä hilloa siinä samassa. Ei tarvitsis myydä itseään. Eikun...
Tästä kätevä aasinsilta itikoihin. Nuo viheliäiset vittupäähyönteiset kun ovat kykeneviä pilaamaan ihan aikuisen ihmisen illanvieton, mutta kun kyseessä on tänään puoli vuotta mittariinsa täräyttänyt nuori mies, niin kutisevat paukamat osaavat olla vieläkin veemäisempiä. Pelkäsin jo vähän etukäteen, että kuinkahan tuon pojan käy, jos hyttyssyöppöä ei saada kuntoon. Jep, meidän mökillä on hyttyssyöppö. Silloin kun isäni sen hankki, ei niitä vielä löytynyt mistään. Nykyään ihan töllöttimessäkin näkyivät mainostavan. He, jotka joskus kääntävät Netflixin vanhan kunnon telkkarin puolelle, ovat saattaneet nähdä mainoksen. Pieni vihreä pömpeli on kuin hyttysbaari: se houkuttelee hajuillaan hyttysiä luokseen. Ja kun mitään aavistamaton pieni Ilkka niminen itikka lähestyy pömpeliä janoissaan, imaiseekin laite Ilkan itseensä. Jotkut aviomiehet voivat tunnistaa saman ilmiön, kun heidän vaimonsa lähestyvät ale-kyltein koristeltua Ikeaa.
Itikkapömpeli kuitekin toimi, joten hydäriongelma oli ratkaistu. Joten: Back in business. Kaikesta ylipakkaamisesta huolimatta pääsimme kuin pääsimmekin lähtemään. Muistin jopa käyttää auton katsastuksessa, ja kirkkaasti meni läpi kuin norjalaiset dopingtestit. Lähdimme ajamaan mökille puoli viiden aikaan aamulla, sillä jollain ihmeen ajatuksella olin järkeillyt, että Milo nukkuisi matkalla paremmin. Ihan höpön pöppöä. Siellä se takapenkillä tyytyväisenä tuijotteli maailman menoa turvakaukalonsa suojista aamuyön pikkutunteina. Täyteen pakattu automme valui hiljaa ja varmasti Juukaan, Lepolouhen hellään huomaan. Täällä olisi tarkoitus viettää seuraavat pari viikkoa ja raportoida taas yh-mutsin mökkielämästä. Viimeiseen reissuun verrattuna sillä tavalla menee paremmin, että jääkaappi ainakin vielä toimii! Ja ihme ja kumma, broidin keväällä istuttamat perunatkin ovat täällä ylhäisessä yksinäisyydessään kasvaneet, vaikka kesä on ollut kevyestikin ilmaistuna kuivahko. Yhtään kastematoa emme onnistuneet tietenkään löytämään, joten kohta tuo poppoo on lähdössä kalastamaan kanantissillä. Täytynee vain todeta, että onneksi emme ole sitä metsästys-keräily-sukupolvea, vaan saamme ravintomme kätevästi ihan S-marketista.
Nyt kun lähdettiin reissuun, niin kolme viikkoa etukäteen sai alkaa suunnittelemaan, että mitähän sitä ottaa mukaan. Ensin tehtiin tarvittavat hankinnat: kesävaatetta, hyttysmyrkkyä, uima-allas, jossa mukeloilla kiva polskutella helteellä, sekä kaikki ne muut tavarat ja tilpehöörit, joiden tuotenimien etuliitteenä on sana retki- tai matka-. On matkakokoiset hygieniatuotteet, retkieväät, matkakotelo hammasharjalle ja muut heräteostokset, joiden turhuutta mökillä sitten päivittelee, mutta jotka tuntuvat kotona elintärkeiltä. Automatkalla autoradio soitti ajoittain radio novan ikivihreitä ja parhaita uutuuksia (Despasito ei muuten ole uutuus, eikä edes hyvä kappale, että terkkuja vain novalle) ja ajoittai autossa kaikui vain kuolemanhiljainen hurina, kun kaikki toivoivat, ettei päikkäreille vaipunut pikkumies vain herää.
En jaksa kyllä näillä väsyneillä aivoillani mitenkään käsittää, miten äidit pärjäsivät aikana ennen Internettiä. Siis meillä raikasi metrolla mummolaan - kappale ihan täysillä jo ajomatkalla, ja mökilläkin on ihan mukava välillä vetää vähän henkistä zetaa (eli tuijottaa tyhjyyteen ja tyhjentää vinkkulasi. Oho, sanoinko lasi? Tarkoitin pulloa!) ja laittaa napero siksi aikaa ruudun ääreen. Innokkaimmat äidit pitävät telkkua saatanan kätyrinä, johon lapsen ei tulisi kajota ennen kouluikää. Mutta yritäppä nyt hoitaa arkiset askareet, kokata, pestä, puunata ja vielä nauttiakin elämästä vähän ilman puolivuotiasta hämääviä renkutusvideoita. (Jo luit viimeisen sanan väärin, niin hyi sua!)
Ja koska pesupallon pyörittäminen on muka niin hiton hankalaa, niin mahdollisimman paljon vaatetta oli otettava mukaan, jolloin pääsee vähimmällä mökkipyykkäyksellä. Milon sitteri oli myös pestävä jo kotona (koska tietysti se on saatava mukaan ja nimenomaan puhtaan pyykin tuoksuisena). Ja nyt jo toisena päivänä totean, että tavaraa on muuten liikaa. Ei niinkään Milon tavaraa, mutta omia lumppuja tuli mukaan niin paljon, että jonkinmoisen Pielisjärven rättikaupan voisi pistää tien poskeen pystyyn, jos ei olisi niin perkeleesti itikoita. Tienaisi kivasti vähän ylimääräistä hilloa siinä samassa. Ei tarvitsis myydä itseään. Eikun...
Tästä kätevä aasinsilta itikoihin. Nuo viheliäiset vittupäähyönteiset kun ovat kykeneviä pilaamaan ihan aikuisen ihmisen illanvieton, mutta kun kyseessä on tänään puoli vuotta mittariinsa täräyttänyt nuori mies, niin kutisevat paukamat osaavat olla vieläkin veemäisempiä. Pelkäsin jo vähän etukäteen, että kuinkahan tuon pojan käy, jos hyttyssyöppöä ei saada kuntoon. Jep, meidän mökillä on hyttyssyöppö. Silloin kun isäni sen hankki, ei niitä vielä löytynyt mistään. Nykyään ihan töllöttimessäkin näkyivät mainostavan. He, jotka joskus kääntävät Netflixin vanhan kunnon telkkarin puolelle, ovat saattaneet nähdä mainoksen. Pieni vihreä pömpeli on kuin hyttysbaari: se houkuttelee hajuillaan hyttysiä luokseen. Ja kun mitään aavistamaton pieni Ilkka niminen itikka lähestyy pömpeliä janoissaan, imaiseekin laite Ilkan itseensä. Jotkut aviomiehet voivat tunnistaa saman ilmiön, kun heidän vaimonsa lähestyvät ale-kyltein koristeltua Ikeaa.
Itikkapömpeli kuitekin toimi, joten hydäriongelma oli ratkaistu. Joten: Back in business. Kaikesta ylipakkaamisesta huolimatta pääsimme kuin pääsimmekin lähtemään. Muistin jopa käyttää auton katsastuksessa, ja kirkkaasti meni läpi kuin norjalaiset dopingtestit. Lähdimme ajamaan mökille puoli viiden aikaan aamulla, sillä jollain ihmeen ajatuksella olin järkeillyt, että Milo nukkuisi matkalla paremmin. Ihan höpön pöppöä. Siellä se takapenkillä tyytyväisenä tuijotteli maailman menoa turvakaukalonsa suojista aamuyön pikkutunteina. Täyteen pakattu automme valui hiljaa ja varmasti Juukaan, Lepolouhen hellään huomaan. Täällä olisi tarkoitus viettää seuraavat pari viikkoa ja raportoida taas yh-mutsin mökkielämästä. Viimeiseen reissuun verrattuna sillä tavalla menee paremmin, että jääkaappi ainakin vielä toimii! Ja ihme ja kumma, broidin keväällä istuttamat perunatkin ovat täällä ylhäisessä yksinäisyydessään kasvaneet, vaikka kesä on ollut kevyestikin ilmaistuna kuivahko. Yhtään kastematoa emme onnistuneet tietenkään löytämään, joten kohta tuo poppoo on lähdössä kalastamaan kanantissillä. Täytynee vain todeta, että onneksi emme ole sitä metsästys-keräily-sukupolvea, vaan saamme ravintomme kätevästi ihan S-marketista.
No comments:
Post a Comment