Muutama aamu sitten heräsin herätyskelloon. Ensimmäinen ajatukseni oli, että kuin hiton pitkään ollaan nukuttu, jos kaveri jo nyt tulee iltapäiväkahville. Ei pitkään laisinkaan. Kello oli kahdeksan. Avasin oven unenpöpperöisenä ja pienessä pöhnässä katsoin ovikellon rimputtajaa: mies työliiveissä, työkalut pakissa, vasara rinnuslenkissä roikkuen. Miehen iho oli ruskettunut ja ääni matala. Tuo mies, kuuma kuin hella kutosella, katseli minua hämmissään. "Oliko tänne se keittiön purku?" Tuhat ajatusta laukkasi unen sumentamissa aivoissani. Teki mieli nojata ovenpieleen hemaisevan seksikkäänä, taivuttaa jalkaa viettelevästi ja kutsua mies samettisella äänensävyllä aamukaffelle kanssani. Mutta kun salamannopeasti funtin asiaa tarkemmin ja näin itseni roikkumassa eteisen ovenpielessä pohje ojossa lausumassa miehelle "hei, you touch my tralalaa, my ding ding dong", niin totesin, että ehkä parempi vain olla hiljaa. Sitä paitsi, mies oli tulossa purkamaan keittiötä, ei rakentamaan uutta. Totesin kohteliaasti, että pidän keittiöstäni ja suljin oven.
Ainakaan tämän yh:n elämään ei mahdu paljoakaan kotikokkausta. Kyllä 'äitien tekemä ruoka' on se, jota useimmiten pöydästä löytyy. Jos ylipäätään löytyy mitään lämmintä. Yleensä ei. Ruokaympyräni koostuu nykyään leivästä, jogurtista, kaiken maailman smoothiesta ja linssisipseistä, jotka on muuten ihan hitsin hyviä! Kyse ei ole siitä, ettenkö jaksasi kokata, jaksaisin toki. Ongelma on siinä, ettei koskaan voi tietää, milloin pieni mieheni päättää nostaa myrskyn, millon on masu pipi, milloin nälkä ja milloin muuten vain kiva roikkua äipän olkapäällä ja katsella alati lapsen silmissä kasvavaa maailmaa. Yritäppä siinä nyt vihanneksia leikata yhdellä kädellä tai paistinpannua vahtia. Mieleen muistuu epätoivoinen yritykseni tehdä makaronilaatikkoa, kun ensimmäinen satsi makaroneja paloi pohjaan ja toinen kiehui mössöksi. Oli kyllä eksoottinen mättö. Makaronimössölaatikko-patentti on muuten sit mun kun reseptiä alatte havitella. Etenkin Sukula ja Välimäki, pitäkää näppinne erossa ja nyplätkää vaan niitä herneenversoja piffeillenne. Nih!
Olin super innoissani, kun vihdoin koitti se päivä, kun pääsimme lähtemään mökille. Lähtö ei sujunut tietenkään niin kuin Strömsössä tai millään muullakaan kermaperseaskartelupaikkakunnalla. Auton akku simahti vikan kerran, auto lukittui, työkalut oli Töölössä ja pinna niin perkeleen kireällä. Mutta se siitä. En halua muistella sitä enempää.
Mökillä mätetään menemään! Ei sellaista pötsiä, johon ei mökillä muutamaa ekstrakiloa tarttuisi. Rilli tirisee, käsi hakeutuu herkuille, kalja on kylmää ja ruokaympyrät ja kolmiot on jätetty kotiin. Kerran sitä vain eletään!! (Ja monilla kesän maggaramäärät takaavat myös se, että se ainut elämä ei ole kovin pitkä!) Verenpaine soi korvissa, kun kabanossia tökätään notskitikkuun, kääritään folioon kiukaalle ja käristetään grillissä. Kaikki mahdolliset vihannekset ja sienet täytetään tuorejuustoilla ja kääritään pekoniin. Jos friteeratut salaatinlehdet olisivat juttu, niin niitä söisivät nimenomaan suomalaiset mökeillessään. Mutta minkäs sille mahtaa, kun kesäloma ja elämä ovat niin lyhyitä, että niistä pitää nauttia. Kyllä niitä ituhippilinssihömpötyksiä ehtii syödä seuraavassa elämässä. Ja ensi viikolla työpaikkaruokalassa.
Grillaaminen on muuten yksi niistä asioista, joissa nallekarkit eivät mene tasan. Ensin Marjatta pesee perunat, kuorii ja hakkaa paljain käsin muusiksi, vääntää salaatit ja marinoi lihat. Hän lypsää lehmän, kirnuaa siitä voita, iskee pannulle ja taikoo kantarellikastikkeen aamulla kerätyistä kanttarelleista. Sitten hän nappaa kolmannenkymmenennen hirvikärpäsen hiuksistaan (mistä näitä riittää??), leipoo leivän, kattaa pöydän ja pitää huolen, ettei kylmä kalja lopu. Pena tulee, iskee rillin tulille, polttaa pari pihviä, imee kaljaa tölkistä ja kehuu itseään. Ja kaikki seuraavalla viikolla kehuvat, että olipa Penan grillibileissä niin hyvä tarjoilu! Marjatta tiskaa.
Minäkin olin Penan lailla super innoissani, että pääsen mökillä vihdoin kyökkiin ja grillin ääreen. Hoidan toki sinkkuäippänä sekä Marjatan että Penan roolit! Pitkään kuola valuen mietin, että mitähän kaikkea herkkua sitten mökillä grillaillaan. Ja pikkumiehelle tietysti maistiaisia kaiken maailman kasviksista ja hedelmistä. Ostettiinkin vino pino ruokaa, kaikki yhden pysähdyksen taktiikalla koko viikoksi. Ja karjalanpiirakoita. Ne on nimenomaan parhaita juuri täällä!
Tänä aamuna sitten mietin, että mikähän meitin nenää vaivaa. Ihan kuin olisin impannut unissani kynsilakanpoistoainetta. (Unissakävely on niin last season! Unissaimppailu on tämän vuosikymmenen juttu!) Avasin jääkaapin ja mietin, että olenkohan minä nyt ihan hulluksi tulossa. Sitten avasin pakastelokeron. Jäätävä asetonin haju täytti salamana koko mökkeröisen. Nappasin pikkumiehen kainaloon ja painelimme kuistille ihmettelemään, että mikähän jääkaappia vaivaa. Koko mökki haisi niin pahalle, ettei sisällä voinut edes harkitakaan olevansa! Luotettavasta tietolähteestä, eli vauva.fi:n keskustelupalstoilta, kalastimme tiedon, että kyse on feonista. Tai fenonista. No joku fucking jääkaappiferonomi se oli. Se ei ole vaarallista ihmiselle, mutta otsonikerrokselle kylläkin. Avaamalla pakastelokeron aiheutimme ainakin tämän mökin kokoisen holen otsonikerrosparkaan. Pentinnimellä odotettavissa tulevina vuosina erityisen pistävää auringonpaistetta!
Jääkaappi on nyt pihalla. Ja puolet ruoista pilalla. Myös ne karjalanpiirakat. Höh. Onneksi viini säästyi. Ja onneksi mökillä on kylmäkellari, joka on yhtä lämmin, kuin Päivi Räsäsen ajatukset homoavioliitoista. Nyt kun olisi sen keittiöpurkumiehen puhelinnumero. Voisi tulla kantamaan kaapin pois. Ja minut kynnyksen yli. Eiku...
Ps. Kuha on saapas.
Ainakaan tämän yh:n elämään ei mahdu paljoakaan kotikokkausta. Kyllä 'äitien tekemä ruoka' on se, jota useimmiten pöydästä löytyy. Jos ylipäätään löytyy mitään lämmintä. Yleensä ei. Ruokaympyräni koostuu nykyään leivästä, jogurtista, kaiken maailman smoothiesta ja linssisipseistä, jotka on muuten ihan hitsin hyviä! Kyse ei ole siitä, ettenkö jaksasi kokata, jaksaisin toki. Ongelma on siinä, ettei koskaan voi tietää, milloin pieni mieheni päättää nostaa myrskyn, millon on masu pipi, milloin nälkä ja milloin muuten vain kiva roikkua äipän olkapäällä ja katsella alati lapsen silmissä kasvavaa maailmaa. Yritäppä siinä nyt vihanneksia leikata yhdellä kädellä tai paistinpannua vahtia. Mieleen muistuu epätoivoinen yritykseni tehdä makaronilaatikkoa, kun ensimmäinen satsi makaroneja paloi pohjaan ja toinen kiehui mössöksi. Oli kyllä eksoottinen mättö. Makaronimössölaatikko-patentti on muuten sit mun kun reseptiä alatte havitella. Etenkin Sukula ja Välimäki, pitäkää näppinne erossa ja nyplätkää vaan niitä herneenversoja piffeillenne. Nih!
Olin super innoissani, kun vihdoin koitti se päivä, kun pääsimme lähtemään mökille. Lähtö ei sujunut tietenkään niin kuin Strömsössä tai millään muullakaan kermaperseaskartelupaikkakunnalla. Auton akku simahti vikan kerran, auto lukittui, työkalut oli Töölössä ja pinna niin perkeleen kireällä. Mutta se siitä. En halua muistella sitä enempää.
Mökillä mätetään menemään! Ei sellaista pötsiä, johon ei mökillä muutamaa ekstrakiloa tarttuisi. Rilli tirisee, käsi hakeutuu herkuille, kalja on kylmää ja ruokaympyrät ja kolmiot on jätetty kotiin. Kerran sitä vain eletään!! (Ja monilla kesän maggaramäärät takaavat myös se, että se ainut elämä ei ole kovin pitkä!) Verenpaine soi korvissa, kun kabanossia tökätään notskitikkuun, kääritään folioon kiukaalle ja käristetään grillissä. Kaikki mahdolliset vihannekset ja sienet täytetään tuorejuustoilla ja kääritään pekoniin. Jos friteeratut salaatinlehdet olisivat juttu, niin niitä söisivät nimenomaan suomalaiset mökeillessään. Mutta minkäs sille mahtaa, kun kesäloma ja elämä ovat niin lyhyitä, että niistä pitää nauttia. Kyllä niitä ituhippilinssihömpötyksiä ehtii syödä seuraavassa elämässä. Ja ensi viikolla työpaikkaruokalassa.
Grillaaminen on muuten yksi niistä asioista, joissa nallekarkit eivät mene tasan. Ensin Marjatta pesee perunat, kuorii ja hakkaa paljain käsin muusiksi, vääntää salaatit ja marinoi lihat. Hän lypsää lehmän, kirnuaa siitä voita, iskee pannulle ja taikoo kantarellikastikkeen aamulla kerätyistä kanttarelleista. Sitten hän nappaa kolmannenkymmenennen hirvikärpäsen hiuksistaan (mistä näitä riittää??), leipoo leivän, kattaa pöydän ja pitää huolen, ettei kylmä kalja lopu. Pena tulee, iskee rillin tulille, polttaa pari pihviä, imee kaljaa tölkistä ja kehuu itseään. Ja kaikki seuraavalla viikolla kehuvat, että olipa Penan grillibileissä niin hyvä tarjoilu! Marjatta tiskaa.
Minäkin olin Penan lailla super innoissani, että pääsen mökillä vihdoin kyökkiin ja grillin ääreen. Hoidan toki sinkkuäippänä sekä Marjatan että Penan roolit! Pitkään kuola valuen mietin, että mitähän kaikkea herkkua sitten mökillä grillaillaan. Ja pikkumiehelle tietysti maistiaisia kaiken maailman kasviksista ja hedelmistä. Ostettiinkin vino pino ruokaa, kaikki yhden pysähdyksen taktiikalla koko viikoksi. Ja karjalanpiirakoita. Ne on nimenomaan parhaita juuri täällä!
Tänä aamuna sitten mietin, että mikähän meitin nenää vaivaa. Ihan kuin olisin impannut unissani kynsilakanpoistoainetta. (Unissakävely on niin last season! Unissaimppailu on tämän vuosikymmenen juttu!) Avasin jääkaapin ja mietin, että olenkohan minä nyt ihan hulluksi tulossa. Sitten avasin pakastelokeron. Jäätävä asetonin haju täytti salamana koko mökkeröisen. Nappasin pikkumiehen kainaloon ja painelimme kuistille ihmettelemään, että mikähän jääkaappia vaivaa. Koko mökki haisi niin pahalle, ettei sisällä voinut edes harkitakaan olevansa! Luotettavasta tietolähteestä, eli vauva.fi:n keskustelupalstoilta, kalastimme tiedon, että kyse on feonista. Tai fenonista. No joku fucking jääkaappiferonomi se oli. Se ei ole vaarallista ihmiselle, mutta otsonikerrokselle kylläkin. Avaamalla pakastelokeron aiheutimme ainakin tämän mökin kokoisen holen otsonikerrosparkaan. Pentinnimellä odotettavissa tulevina vuosina erityisen pistävää auringonpaistetta!
Jääkaappi on nyt pihalla. Ja puolet ruoista pilalla. Myös ne karjalanpiirakat. Höh. Onneksi viini säästyi. Ja onneksi mökillä on kylmäkellari, joka on yhtä lämmin, kuin Päivi Räsäsen ajatukset homoavioliitoista. Nyt kun olisi sen keittiöpurkumiehen puhelinnumero. Voisi tulla kantamaan kaapin pois. Ja minut kynnyksen yli. Eiku...
Ps. Kuha on saapas.
No comments:
Post a Comment