Äitiflunssa

Sairastuin eilen vakavasti. Tämä ei ole leikin asia. Mulla on flunssa!

Olen maannut sohvalla nyt pari päivää, toivoen joko parantumista tai tämän hitaasti etenevän ja tuskaisan kuoleman lopullista koittamista. Flunssan poteminen ei ole kenenkään lempiviihdettä, mutta flunssa yksin tuntuu nyt luksukselta. Flunssa yh-äitinä sen sijaan saa suunnittelemaan omaa testamenttia samalla kun mittailee toista jalkaansa multamonttuun. Minä olen kipeä enkä halua tehdä mitään. Jälkikasvuni ei (jumalan kiitos!!) sen sijaan ole kipeänä. Hän tahtoo toimintaa, viihdettä, seikkailuja kolmiomme sisällä tarkastellen seinien värejä ja valojen kajoja. Hän on kolmikuinen ja vastikää ymmärtänyt, miten älyttömän mielenkiintoinen tämä maailma voi olla. Hän on myös ymmärtänyt, miten hitsin kivaa on, kun jaksaa kannatella omaa päätä, joten makuuasento ei tule kuuloonkaan. Sen sijaan äidin rinnuksella on hyvä istua. No, mikäs siiinä. Itse en imetä, joten pirtsakoiden omenoiden tilalla rintakehääni koristaa kaksi parhaat päivänsä nähnyttä patalappua. Niiden päällä on hyvä istuksia menemään ja tarkkailla maailmaa samaan aikaan, kun äiti pärskii selän takana.

Takaisin siihen testamenttiin. Minulla ei ole sellaista hienoa, virallista, asianajajien väkertämää paperia ihan järkevästä syystä. En omista juurikaan mitään. Autosta olen vielä suurimman osan velkaa isälleni. Televisionikin on isäni. Irtaimistoni ei ole järjettömän kallista sekään. Ainut asia, josta voisi saada muutaman pennin, on moderni, ympyrän muotoinen kiikkutuolini, josta siitäkin koira napsasi palan pois niin, että jälleenmyyntiarvo on mitätön.  Niinpä flunssalääkkeiden alaisena täten määrään, että jos potkaisen saappaani nyt nurkkaan, niin kaikki irtaimisto tulee myydä ja rahat jättää jälkikasvulleni hänen varttuessaan sopivaan ikään. Paitsi viinat saa juoda ja ruoat syödä. Ja jos jollain muullakin on 39 jalka, niin ne saappaat voi ottaa myös käyttöön.

En jaksa leikkiä pojan kanssa niin kuin normaalisti ja jopa Netflixin parhaita jaksaa seurata vain sivusilmällä. Aivotoimintani on hidastunut entisestään ja mietin, että muumit todella olisivat parasta flunssaviihdettä, jos niitä minulla olisi vielä tallella. Pirun DVD kun syrjäytti vanhan kunnon VHS:n. Pienenä oli parasta, kun kipeänä sai seikkailla muumilaaksossa ja äiti toi sohvalle vanukkaita. Nyt kukaan ei tuo minulle vanukkaita, ei edes jotain keskinkertaisen pahaa jogurttia. Nuhani tosin on vienyt myös makuaistini, joten sama se kai, että mitä syö. Ja ruokahalun ollessa kadoksissa on itse asiassa ihan sama, että syökö ollenkaan. Mittailen mielessäni jalkaa omaan hautaani. Taivaassa on varmasti vanukasta!

Imettäminen toimii ehkäisykeinona. Ei se sataprosenttinen keino ole, mutta luonnon oma yritys taata tuoreelle äidille vähän rauhaa vauvavuoteen. Mietin vain, miksei luonto samalla voinut taata tuoreille äideille vastustuskykyä kaiken maailman pöpöjä vastaan. Tai edes flunssapöpöjä ja ripulia vastaan. Koska ne lyövät naisen kuin naisen helposti sohvan pohjalle, mutta tuore äiti suorastaan mätkähtää taistelussa siitä sohvasta läpi ja kolauttaa päänsä lattiaan. Kivilattiian, ei mihinkään pehmoiseen parkettiin. Kivilattiaan, jossa on piikkejä. Ja koko lattia on laavaa ja vain huonekalut lilluu siinä, mutta äiti makaa piikkisellä laavalattialla ja huutaa tuskaansa. Ja buranat on loppu. Ja elämänhalu on loppu. Ja vauvalla on kakka vaipassa.

Ei mulla taidakaan olla flunssa. Mulla on äitiflunssa! Flunssan katala serkku. Flunssa vaikertaa, vinkuu ja niiskuttaa. Äitiflunssabakteerit syö aamupalaksi raakaa ihmislihaa ja soittaa vinguttaen viulua äidin elämänlangoilla kuin kauhuelokuvissa konsanaan. Flunssasta parannutaan, äitiflunssasta selviydytään, jos selviydytään. Matka jääkaapille on flunssassa pitkä, ainakin 20 askelta painavilla jaloilla. Äitiflunssassa matka jääkaapille on Normandian maihinnousu. Ei. Pahempaa. Normandian maihinnousu on hiekkaleikkejä Kalajoen rannoilla verrattuna äitiflunssaa potevan matkaan jääkaapille. Ja vain todetakseen, että ei siellä ole mitään. Jotkut onnekkaat, jotka ovat onnistuneet elämän varrelta nappaamaan mukaansa kumppanin, huokaisevat nyt helpotuksesta. Mies on tuonut kaupasta eineksiä, tai jättänyt edes eilen tilaamasta pizzasta muutaman slicen jääkaappiin. Yh-äidin jääkaapissa on ketsuppia, kalaöljykapseleita, viime kuussa vanhaksi menneitä kananmunia ja kortisonirasva.

Onneksi kolmekuiseni on tajunnut, ettei korvikemaito ole parasta. Oma nyrkki on parasta! Ja onneksi on tukijoukkoja! Isäni on normaalisti perjantaisin kotona, mutta tänään hän lähti purjehtimaan Kreikkaan serkkujensa ja minun saksalaisen ystävän kanssa (talking about life being unfair!!! Testamentissa faija selkeesti perii mun ystävät). Onneksi äitini mies vastasi epätoivoiseen puheluuni ja sumpli äitini kanssa iltamenot niin, että saan tänään kotiinkuljetuksena korvikejauhetta ja monivitamiinimehua. Ja vanukasta <3