Eilen oli se ilta, kun yh-äiti suunnisti ensimmäistä kertaa yli vuoteen Helsingin yöhön. Riinan synttärihippaloista otimme kurssin kohti keskustaa. Koska taksiin mahtui vain rajattu määrä porukkaa, niin minä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi ja kipitin juna-asemalle ja otin P-junan rautikselle. Näin metroradan varrella asuvalle junamatkustus olisi ollut lähes jännää, jos seuraavassa penkkirivissä istunut idioottilauma ei olisi tehnyt matkasta niin raastavaa. Voitte vain kuvitella, että kun sellaisille yhdeksäntoistakesäisille pojanklopeille antaa vähän liikaa kaljaa, lyö vielä kylkeen jonkun halvan shottipullon ja yhden pissiksen, niin volyymit nousee äkkiä kovemmalle kuin Tuska-festareilla! Siinä pojat kännissä kiistelivät siitä, onko muumimuki hyvä sijoitus vai ei. En ole ihan varma mihin lopputulemaan he päätyivät. Mitä luultavimmin kuitenkin kannattavampaa heidän mielestä olisi juoda rahat. Tallinnasta kun hakee, niin saa hyvän hinta-laatu-suhteen.
Suuntana oli yökerho Kampin kattojen yllä, Maxine. Olen ollut paikan päällä kerran. Kokemus oli... Noh. Sanotaan vain, että kokemus. Kyseessä on sellainen pintaliitoyökerho, jossa alkuillasta seuraa hakee joukko todella nättejä tyttöjä ja muutama niin sliipattu mies, että Barbien Ken-nukke näyttää suorastaan homssuiselta. Siinä missä alkuillasta viisi tuntia peilin edessä viihtyneet nukkeystävämme näyttivät älyöttämän hyviltä, niin loppuillasta kaikki alkavat näyttää siltä Barbie-nukelta, jonka joku osti kirpparilta joskus markalla. Hikinorot ovat maalanneet pakkelin vuoraamiin kasvoihin nättejä tiikeriraitoja, sukkahousun pako on kynsilakkauksesta huolimatta nyt kolmekymmensenttinen hole ja tukka muistuttaa sinin siivousvälineitä. Mitä enempi kello lyö tunteja, sitä epätoivoisempia ja sekavampia ovat myös iskuyritykset. Tulee mieleen avara luonto ja kaiken maailman komiat linnut soidinmenoillaan. Aika lailla sen näköistä on tanssilattialla kolmen jälkeen. Neljän jälkeen meininki on sama, mutta ryhti huonompi, ilme kierompi ja toinen korkokenkä kateissa.
Kaksi ihmettelyn asiaa. Ensinnäkin! Jos et jaksa kävellä ja tanssia kolmentoista sentin piikkikoroissa, niin älä hyvä ihminen lähde baariin niissä. En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että lähdetään sellaisissa norsulauman tappojalkineissa matkaan, ja sitten 3.25 tanssilattialla viidentoista paukun jälkeen otetaan ne pois ja jatketaan aataminjaloin twerkkausta. Ei näin!! Tuohon aikaan tanssilattia on näet jo sellainen miinakenttä, että täytyy olla harvinaislaatuisen tyhmä, että haluaa paljain varpain tanssia lasinsirujen, pullojen, hien, syljen ja muiden ruumiin nesteiden seassa ja luulla vielä selviävänsä ilman haavoja tai hepatiittia tai jotain muuta ikävää. Halloota! Jos et jaksa kävellä piikkareissa, niin lähde lenkkareissa tai vaikka aamutossuissa jos huvittaa, kunhan jalkine pysyy jalassa!
Toinen ihmettelyn aiheeni. Missä vaiheessa siitä tuli ok, että lähtee rintsikoissa baariin? Kyllä mun isä antais mulle turpaan, kun tulisin kaupungilla vastaan tissiliiveissäni. Ämmät valittaa, kun hyviä ja kuuliaisia poikaystäviä on niin vaikea löytää, ja sitten painellaan pitkin pääkaupungin yötä alusvaattesillaan. Newsflash; ne hyvät ja kuuliaiset miehet tykkää naisista, jotka ei unohda vaatteita himaan. Ennen sanottiin, että "leggings are not pants", mutta tuon voisi jo vaihtaa sanontaan "panties are not pants". Pätee muuten myös miehiin. Ja oikeasti se paidattomuus sopii rannalle, ei yöbussiin. Kuulostan ehkä nyt hippasen mummoltani, joka minua ehkä pikkusen häiristee, mutta pukekaa nyt hyvät ihmiset edes jotain lumppua päälle, kun ihmisten ilmoille lähdette! (Siis oikeasti, tämän sanominen ääneen kasvatti henkistä ikääni vähintään joku satakahdeksankymmentä vuotta!!! Kuulen jo kolottavat jäseneni ja bingohuoneen kutsun! Jahvat tulloo ja helemat paukkuu)
Tanssin menemään miltei koko illan. Ei tällä kunnolla uskoisi, mutta niin vain löytyi jostain boolin buustaamista lihaksista virtaa ja sheikkasin menemään. Vähän heikompirakenteinen lattia, niin tämä plussapaillo olisi sheikannut elopainollaan itsensä siitä läpi. Pysyin kuitenkin kattokerroksessa, enkä ottanut tosiaan kenkiä tai vaatteita pois. Siveyspisteet meitsille. En antanut edes sen häiritä, että tanssilattia oli aika täynnä, ja välillä meno muistutti enempi kuivakuviokelluntaharjoituksia kuin tanssia. Silloin tällöin joku mittarimato päätti mennä kyykkyyn ylös kyykkyyn ylös. Joskus joku meni vain kyykkyyn, muttei päässytkään ylös. Ähä, tolla on vielä paskempi kunto kuin mulla! Toisinan joku umppa lumppa tuli hinkuttamaan siihen reittä, mutta sellaiset useimmiten häviää jämäkällä, murhanhimoisella vilkaisulla.
Baari-ilta oli kaiken kaikkiaan onnistunut, vaikka yökerho ei sinänsä ollut se minun teekuppini. Yöbussi sen sijaan oli ihan yhtä kauhea, kuin aina ennenkin. Tuntui, että koko keskusta muistutti sellaista sekalaista karnevaalipoppoota. Jopa katusoittajat olivat kännissä. Yöbussi tuli pysäkille poikkeuksellisesti ajosissa, joka oli ehkä jo jonkin sortin ihme. Lähtö tosin tapahtui viisi minuuttia myöhässä, ei ihme. Odottelin bussin notkahtava liikkeelle ja tiirailin ikkunasta porukkaa. En tiedä kumpia oli rautatientorilla enemmän, känniääliöitä vai lokkeja. Molemmat kuitenkin vetivät snägärisafkoja joka nurkalla, kääniääliöt aloitti ja lokit viimeistelivät. Viereisellä laiturilla seisoi henkeen ja vereen hevimies pitkässä, mustassa nahkatakissaan, vaikka lämmintä oli varmaan kakskymppiä mittarissa. Hevimiestä lähetyi pieni jengi jotain teinijonneja, jotka halusivat ostaa hevimieheltä tupakkia. Tämä tarjosi kaikille pojille savukkeet, ja joku kolikkokin vaihtoi omistajaa. Siinä se sekalainen sakki sitten veteli punaisia malboroita. Ilmassa oli niin paljon rakkautta, kuin voi vain teinipoikien ja hevimiehen välillä olla ilman, että se on homoa.
Lopulta bussi nytkähti liikkeelle ja vei minut hitaasti kohti itä-Helsinkiä. Vastapäätä istuva kiinalaismies jauhoi samalla lailla purkkaa kuin kameli syö, sillä tavalla leukoja venytellen. Ärsytti, mutten viitsinyt alkaa vittuilemaan. Yöbussissa kannattaa olla hiljaa, sen tiedän. Vieressäni istuva mimmi otti pysäkeillä kiinni pokemoneja. Hän sai jonkun harvinaisemman otuksen ja oli asiasta silmin nähden jipoissaan vaikkei sanaakaan hiiskunut. Joku äijä yritti vielä saada joltain blondilta pesää, kuuluisat viimeiset yritykset yöbussissa. Mutta ainut nappula, jota se mies pääsi painamaan, oli bussin stoppinappi. Aina ei käy flaksi. Yleensä ei.
Aamulla heräsin ilman kankkusen juhaa. Vähän väsytti, ja nälkä oli kuin karhulla keväällä, mutta muuten olo oli ihan ok. Käytin hyväksi ne muutamat tunnit, jotka ehdin vielä viettää ilman jälkikasvua. Urheilin: kuvioimurointia, luuttujudoa ja pyykkikorikiipeilyä.
Ja kun Milo-mies saapui kotiin, niin olihan se nyt taas poikkeuksellisen söpö. Äitin karhunpoika <3 Tulee sellainen hetkellinen, valheellinen kuva, että on tää maailman parasta olla yh-äiti. Oikeasti olisi maailman parasta olla laiskiainen ja tai koala. Mutta kuten todettu, aina ei käy flaksi. Yleensä ei.
Suuntana oli yökerho Kampin kattojen yllä, Maxine. Olen ollut paikan päällä kerran. Kokemus oli... Noh. Sanotaan vain, että kokemus. Kyseessä on sellainen pintaliitoyökerho, jossa alkuillasta seuraa hakee joukko todella nättejä tyttöjä ja muutama niin sliipattu mies, että Barbien Ken-nukke näyttää suorastaan homssuiselta. Siinä missä alkuillasta viisi tuntia peilin edessä viihtyneet nukkeystävämme näyttivät älyöttämän hyviltä, niin loppuillasta kaikki alkavat näyttää siltä Barbie-nukelta, jonka joku osti kirpparilta joskus markalla. Hikinorot ovat maalanneet pakkelin vuoraamiin kasvoihin nättejä tiikeriraitoja, sukkahousun pako on kynsilakkauksesta huolimatta nyt kolmekymmensenttinen hole ja tukka muistuttaa sinin siivousvälineitä. Mitä enempi kello lyö tunteja, sitä epätoivoisempia ja sekavampia ovat myös iskuyritykset. Tulee mieleen avara luonto ja kaiken maailman komiat linnut soidinmenoillaan. Aika lailla sen näköistä on tanssilattialla kolmen jälkeen. Neljän jälkeen meininki on sama, mutta ryhti huonompi, ilme kierompi ja toinen korkokenkä kateissa.
Kaksi ihmettelyn asiaa. Ensinnäkin! Jos et jaksa kävellä ja tanssia kolmentoista sentin piikkikoroissa, niin älä hyvä ihminen lähde baariin niissä. En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että lähdetään sellaisissa norsulauman tappojalkineissa matkaan, ja sitten 3.25 tanssilattialla viidentoista paukun jälkeen otetaan ne pois ja jatketaan aataminjaloin twerkkausta. Ei näin!! Tuohon aikaan tanssilattia on näet jo sellainen miinakenttä, että täytyy olla harvinaislaatuisen tyhmä, että haluaa paljain varpain tanssia lasinsirujen, pullojen, hien, syljen ja muiden ruumiin nesteiden seassa ja luulla vielä selviävänsä ilman haavoja tai hepatiittia tai jotain muuta ikävää. Halloota! Jos et jaksa kävellä piikkareissa, niin lähde lenkkareissa tai vaikka aamutossuissa jos huvittaa, kunhan jalkine pysyy jalassa!
Toinen ihmettelyn aiheeni. Missä vaiheessa siitä tuli ok, että lähtee rintsikoissa baariin? Kyllä mun isä antais mulle turpaan, kun tulisin kaupungilla vastaan tissiliiveissäni. Ämmät valittaa, kun hyviä ja kuuliaisia poikaystäviä on niin vaikea löytää, ja sitten painellaan pitkin pääkaupungin yötä alusvaattesillaan. Newsflash; ne hyvät ja kuuliaiset miehet tykkää naisista, jotka ei unohda vaatteita himaan. Ennen sanottiin, että "leggings are not pants", mutta tuon voisi jo vaihtaa sanontaan "panties are not pants". Pätee muuten myös miehiin. Ja oikeasti se paidattomuus sopii rannalle, ei yöbussiin. Kuulostan ehkä nyt hippasen mummoltani, joka minua ehkä pikkusen häiristee, mutta pukekaa nyt hyvät ihmiset edes jotain lumppua päälle, kun ihmisten ilmoille lähdette! (Siis oikeasti, tämän sanominen ääneen kasvatti henkistä ikääni vähintään joku satakahdeksankymmentä vuotta!!! Kuulen jo kolottavat jäseneni ja bingohuoneen kutsun! Jahvat tulloo ja helemat paukkuu)
Tanssin menemään miltei koko illan. Ei tällä kunnolla uskoisi, mutta niin vain löytyi jostain boolin buustaamista lihaksista virtaa ja sheikkasin menemään. Vähän heikompirakenteinen lattia, niin tämä plussapaillo olisi sheikannut elopainollaan itsensä siitä läpi. Pysyin kuitenkin kattokerroksessa, enkä ottanut tosiaan kenkiä tai vaatteita pois. Siveyspisteet meitsille. En antanut edes sen häiritä, että tanssilattia oli aika täynnä, ja välillä meno muistutti enempi kuivakuviokelluntaharjoituksia kuin tanssia. Silloin tällöin joku mittarimato päätti mennä kyykkyyn ylös kyykkyyn ylös. Joskus joku meni vain kyykkyyn, muttei päässytkään ylös. Ähä, tolla on vielä paskempi kunto kuin mulla! Toisinan joku umppa lumppa tuli hinkuttamaan siihen reittä, mutta sellaiset useimmiten häviää jämäkällä, murhanhimoisella vilkaisulla.
Baari-ilta oli kaiken kaikkiaan onnistunut, vaikka yökerho ei sinänsä ollut se minun teekuppini. Yöbussi sen sijaan oli ihan yhtä kauhea, kuin aina ennenkin. Tuntui, että koko keskusta muistutti sellaista sekalaista karnevaalipoppoota. Jopa katusoittajat olivat kännissä. Yöbussi tuli pysäkille poikkeuksellisesti ajosissa, joka oli ehkä jo jonkin sortin ihme. Lähtö tosin tapahtui viisi minuuttia myöhässä, ei ihme. Odottelin bussin notkahtava liikkeelle ja tiirailin ikkunasta porukkaa. En tiedä kumpia oli rautatientorilla enemmän, känniääliöitä vai lokkeja. Molemmat kuitenkin vetivät snägärisafkoja joka nurkalla, kääniääliöt aloitti ja lokit viimeistelivät. Viereisellä laiturilla seisoi henkeen ja vereen hevimies pitkässä, mustassa nahkatakissaan, vaikka lämmintä oli varmaan kakskymppiä mittarissa. Hevimiestä lähetyi pieni jengi jotain teinijonneja, jotka halusivat ostaa hevimieheltä tupakkia. Tämä tarjosi kaikille pojille savukkeet, ja joku kolikkokin vaihtoi omistajaa. Siinä se sekalainen sakki sitten veteli punaisia malboroita. Ilmassa oli niin paljon rakkautta, kuin voi vain teinipoikien ja hevimiehen välillä olla ilman, että se on homoa.
Lopulta bussi nytkähti liikkeelle ja vei minut hitaasti kohti itä-Helsinkiä. Vastapäätä istuva kiinalaismies jauhoi samalla lailla purkkaa kuin kameli syö, sillä tavalla leukoja venytellen. Ärsytti, mutten viitsinyt alkaa vittuilemaan. Yöbussissa kannattaa olla hiljaa, sen tiedän. Vieressäni istuva mimmi otti pysäkeillä kiinni pokemoneja. Hän sai jonkun harvinaisemman otuksen ja oli asiasta silmin nähden jipoissaan vaikkei sanaakaan hiiskunut. Joku äijä yritti vielä saada joltain blondilta pesää, kuuluisat viimeiset yritykset yöbussissa. Mutta ainut nappula, jota se mies pääsi painamaan, oli bussin stoppinappi. Aina ei käy flaksi. Yleensä ei.
Aamulla heräsin ilman kankkusen juhaa. Vähän väsytti, ja nälkä oli kuin karhulla keväällä, mutta muuten olo oli ihan ok. Käytin hyväksi ne muutamat tunnit, jotka ehdin vielä viettää ilman jälkikasvua. Urheilin: kuvioimurointia, luuttujudoa ja pyykkikorikiipeilyä.
Ja kun Milo-mies saapui kotiin, niin olihan se nyt taas poikkeuksellisen söpö. Äitin karhunpoika <3 Tulee sellainen hetkellinen, valheellinen kuva, että on tää maailman parasta olla yh-äiti. Oikeasti olisi maailman parasta olla laiskiainen ja tai koala. Mutta kuten todettu, aina ei käy flaksi. Yleensä ei.
No comments:
Post a Comment