Jos oma henkikulta on kallis, niin kuin se useimmille on, niin kaikkia asioita ei kannata täräyttää päin äidin nassua. Jokaisen äidin sisällä asuu pieni leijona. Tai ehkä iso leijona, jos synnytyksestä on vain joitain kuukausia aikaa, niin kuin allekirjoittaneella. Tai valtava leijona, vaikkei vielä olisi ehtinyt edes koko pentua pihalle pungertaa. Raskaana oleva äitileijona se vasta vihainen otus näet onkin!
1. "Nuku nyt kun vielä voit."Tätä kuulin raskaana ollessani. Yöt olivat yhtä tuskaa. Kääntyminen oli sirkustemppu tai vähintäänkin aika penteleenmoinen urheilusuoritus, joka piti kuitenkin tehdä tunnin välein, sillä lonkat puutuivat ja tuntui, kun ipana olisi yrittänyt syntyä perskankun kautta juuri nyt. Ja joka kerta kun kääntyi, niin armoton pissahätä. Sitten sitä könysi ison vatsansa kanssa vessaan, pissasi sen ruokalusikallisen verran joka rakkoon enää siinä vaiheessa mahtui ja kömpi takaisin sänkyyn vain aloittaakseen koko shown tunnin päästä uudestaan. Niin että nuku siinä sitten! Samaa nukkumishommaa toitotetaan lapsen syntymän jälkeen: nuku, kun lapsi nukkuu. Mutta entä jos ei vaan juuri silloin väsytä? Jos on tottunut nukkumaan pitkät yöunet, niin on sitä nyt pirun vaikea vaihta sellaiseen rytmiin, jossa nukkuu tunnin siellä ja tunnin täällä.
2. "Onkohan sun lapsella nälkä/jano/väsymys/jokuhelvetinhengellinenretriitti/?". Niin. Vauvat itkee. Ja voin kertoa, että kaikki äidit tekevät ihan kaikkensa, jotta vauvat eivät itkisi. Vauvan itkua kestää jos se on jonkun toisen vauvan. Se on niin kuin katsoisi pränikän ferrarin romuttamista. Tuntuu pahalta jos se on jonkun muun, mutta helvetin pahalta, jos se lyttyyn lyötävä menopeli on oma. Äidit tekevät ihan kaikkensa, jotta jälkikasvu hiljenisi. Muistan, kun ystäväni Anna lensi kotiin Tukholmaan ja hänen joitain kuukausia vanha poikansa huusi kuin päätä irti leikattaisi. Ja taxfreen myyjä kehtasi todeta, että "ehkä sillä on nälkä". Niin... Jo joitain kuukausia oli Anna ollut tuon mukulan äiti, imettänyt ja hössöttänyt, tuudittanut, pessyt ja hoivannut. Mutta piru vie, ei tajunnut, että sillähän on NÄLKÄ, kun kolmatta tuntia putkeen rikkoi äidin tärykalvoja.
3. "Sä oot äitiyslomalla, sullahan on aikaa". Ennen kaikkea tämä!! Tuon pienen palluran, niin rakas kuin se onkin, hoitaminen on täysi työ. Vaatii oikeasti jo jonkin näköistä suunnittelua, että voin ylipäätään kirjoittaa tätä blogia. Ensin aamulla mukula on syötettävä ja juotettava. Sitten on tarjottava aivojumppaa, jotain kivoja kuvakirjoja tai muuta kehitykselle sopivaa. Ja sitten lapsi on syötettävä ja juotettava taas. Suunnittelen päikkärit oikeaan aikaan, jottei mukula ole liian pirteä tai vaihtoehtoisesti yliväsynyt. Tuuditan vaunuja parvekkeella vähintään vartin, jotta mukula nukkuu puoli tuntia. Kun olen kaksi tuntia tehnyt töitä tämän puolituntisen eteen omaa rauhaa, kirjoitan samalla blogia toisella kädellä, tungen pikkusen vanhaa sämpylää suuhuni toisella ja ryystän kahvia kitusiini jossain siinä välissä. Ja kun mukula herää, aloitan rumban uudestaan. Maitopullo, kuvakirja, kakkavaippa, bataattisose, jumppapallo, maitopullo, nukutus, *kirosana *kirosana nuku nyt, itkupotkuraivari, tutti ja uni. Ja lounasaika! Puoli tuntia rauhaa. Illalla minullakin on toki omaa aikaa enemmän, kun pentu painuu vihdoin yöpuulle ja äitileijona saa nauttia savannin rauhasta. Niinhän sinä ehkä luulet? Ei. Kun vauva vihdoin nukkuu (useiden epäonnistuneiden nukutusyritysten pääteeksi) niin alkaa kapuaminen Mount Pyykkivuoren huipulle. Tämän lisäksi jotain pitäisi varmaan itsekin syödä, jotain muuta kuin kahvia ja homepilkkuja rakentelevia sämpylänkantoja. Pikaisesti vielä luuttuaa lattian ja tyhjentää ja täyttää astiakoneen. Noin. Kellon viisarit hipovat puoltayötä. Siinä vaiheessa kun sitä omaa aikaa olisi, niin kaikista eniten tahtoo vain nukkua!
4. "Mäkin oon tänä viikonloppuna niinku yksinhuoltaja". Jos mies lähtee poikain kanssa Talliinaan kulttuurimatkalle ja jättää vaimokkeen yhdeksi yöksi ja kahdeksi päiväksi kotiin vauvan kanssa, niin se ei tee yksinhuotajaa. Ei, vaikka se reissu venyisi kuukauden mittaiseksi. Yksikään työmatka ei tee yksinhuoltajaa, ei avioriita eikä edes jalkapallon MM-kisat, vaikka Timppa katoaisi kolmeksi viikoksi pubiin. Yksinhuoltajuus ei ole vain sitä, että on yksin kotona lapsen kanssa. Se on täysi vastuu koko pienen elämästä. Siis myös taloudellinen vastuu. Jos Timppa jalkapallon tillottamisen ohessa kantaa päivätyöstä hilloa himaan, niin kyllähän se helpottaa kummasti taloudellista taakkaa ja sitä valtavaa lovea, jonka vauvan saaminen lompakkoon nakertaa. Jos lapsi on sairas, niin yksinholtaja itse hoitaa lapsen, ei siinä mietitä, että kumpi jää himaan. Kesälomat suunnitellaan yksin ja jouluna ei vain voi olla töissä, sillä päiväkoti on kiinni. Yksi viikonloppu ei tee siis ysinhuoltajaa, sikäli mikäli Timppa tulee Tallinnasta ehjin nahoin takaisin. Sääntöönhän pitää olla aina poikkeus. Välillä poikain reissut on niin rajuja, että Tallinna tosiaan tekee yksinhuoltajan.
5. "Kyllä meidän mummotkin ja vaaritkin hengissä selvisi, vaikka..". Niin. Kaikki oli ennen niin hyvin. Paremmin. Nykyään on vain uusavuttomia vanhempia, jotka hemmottelevat mukulat pilalle. Kyllä ennenkin pärjättiin, kun kouluun tarvottiin kahdeksan kilometriä suon läpi, ilman hyttysmyrkkyä, nälkäisenä ja alasti. Leluina oli vain käpylehmiä, vesi kannettiin naapuripitäjästä hiihtäen kesälläkin ja miehet oli puuta ja laivat rautaa vai miten se meni. En minä sitä, ettemmekö välillä voisi ottaa isovanhemmistamme mallia. Voimme, monessakin asiassa. Itsekin voisin vähän kunnostutua keittiön puolella. Autoa pidemmät matkat voi myös kävellä. Eikä niitä uusia perunoita tarvitse kuoria! Mutta on se aika monet muistot kullanneetkin. Mielestäni on ihan kiva, ettei keittiössä kattilan pohjalle jäänyt vesi jäädy talviöinä. Ja pidän housuista, on kiva, että naisetkin voivat niitä käyttää. Äidinmaidonkorvikkeet ovat oikeasti hyvää tavaraa ja on ihan kiva, että saunassa voi löylytellä eikä synnyttää. Ja vaikka minun vaarini selvisikin hengissä, niin kaksi hänen veljistään ei päässyt puhaltamaan montaakaan synttärikynttilää kakustaan. Ollaan siis onnellisia, että nykyään on kantoreput, masiinat, antibiootit, uberhienot vaunut ja soivat lelut (okei, viimeiset voisi poistaa maailmasta, niitä hiton renkutuksia ei kyllä kuuntele kukaan kovin pitkään!).
Näin. Ainakaan näitä ei siis kannataa laukoa päin äitileijonan taulua. Voihan sitä toki kokeilla, mutta suuttuessaan naarasleijona määrää vauhdin ja sinä suunnan. Siinä pakoon pinkoessaan voi sitten miettiä, että olisiko kannattanut olla vain ihan hissun kissun.
Mutta mitä muita tulee mieleen? Unohtuiko joku?
1. "Nuku nyt kun vielä voit."Tätä kuulin raskaana ollessani. Yöt olivat yhtä tuskaa. Kääntyminen oli sirkustemppu tai vähintäänkin aika penteleenmoinen urheilusuoritus, joka piti kuitenkin tehdä tunnin välein, sillä lonkat puutuivat ja tuntui, kun ipana olisi yrittänyt syntyä perskankun kautta juuri nyt. Ja joka kerta kun kääntyi, niin armoton pissahätä. Sitten sitä könysi ison vatsansa kanssa vessaan, pissasi sen ruokalusikallisen verran joka rakkoon enää siinä vaiheessa mahtui ja kömpi takaisin sänkyyn vain aloittaakseen koko shown tunnin päästä uudestaan. Niin että nuku siinä sitten! Samaa nukkumishommaa toitotetaan lapsen syntymän jälkeen: nuku, kun lapsi nukkuu. Mutta entä jos ei vaan juuri silloin väsytä? Jos on tottunut nukkumaan pitkät yöunet, niin on sitä nyt pirun vaikea vaihta sellaiseen rytmiin, jossa nukkuu tunnin siellä ja tunnin täällä.
2. "Onkohan sun lapsella nälkä/jano/väsymys/jokuhelvetinhengellinenretriitti/?". Niin. Vauvat itkee. Ja voin kertoa, että kaikki äidit tekevät ihan kaikkensa, jotta vauvat eivät itkisi. Vauvan itkua kestää jos se on jonkun toisen vauvan. Se on niin kuin katsoisi pränikän ferrarin romuttamista. Tuntuu pahalta jos se on jonkun muun, mutta helvetin pahalta, jos se lyttyyn lyötävä menopeli on oma. Äidit tekevät ihan kaikkensa, jotta jälkikasvu hiljenisi. Muistan, kun ystäväni Anna lensi kotiin Tukholmaan ja hänen joitain kuukausia vanha poikansa huusi kuin päätä irti leikattaisi. Ja taxfreen myyjä kehtasi todeta, että "ehkä sillä on nälkä". Niin... Jo joitain kuukausia oli Anna ollut tuon mukulan äiti, imettänyt ja hössöttänyt, tuudittanut, pessyt ja hoivannut. Mutta piru vie, ei tajunnut, että sillähän on NÄLKÄ, kun kolmatta tuntia putkeen rikkoi äidin tärykalvoja.
3. "Sä oot äitiyslomalla, sullahan on aikaa". Ennen kaikkea tämä!! Tuon pienen palluran, niin rakas kuin se onkin, hoitaminen on täysi työ. Vaatii oikeasti jo jonkin näköistä suunnittelua, että voin ylipäätään kirjoittaa tätä blogia. Ensin aamulla mukula on syötettävä ja juotettava. Sitten on tarjottava aivojumppaa, jotain kivoja kuvakirjoja tai muuta kehitykselle sopivaa. Ja sitten lapsi on syötettävä ja juotettava taas. Suunnittelen päikkärit oikeaan aikaan, jottei mukula ole liian pirteä tai vaihtoehtoisesti yliväsynyt. Tuuditan vaunuja parvekkeella vähintään vartin, jotta mukula nukkuu puoli tuntia. Kun olen kaksi tuntia tehnyt töitä tämän puolituntisen eteen omaa rauhaa, kirjoitan samalla blogia toisella kädellä, tungen pikkusen vanhaa sämpylää suuhuni toisella ja ryystän kahvia kitusiini jossain siinä välissä. Ja kun mukula herää, aloitan rumban uudestaan. Maitopullo, kuvakirja, kakkavaippa, bataattisose, jumppapallo, maitopullo, nukutus, *kirosana *kirosana nuku nyt, itkupotkuraivari, tutti ja uni. Ja lounasaika! Puoli tuntia rauhaa. Illalla minullakin on toki omaa aikaa enemmän, kun pentu painuu vihdoin yöpuulle ja äitileijona saa nauttia savannin rauhasta. Niinhän sinä ehkä luulet? Ei. Kun vauva vihdoin nukkuu (useiden epäonnistuneiden nukutusyritysten pääteeksi) niin alkaa kapuaminen Mount Pyykkivuoren huipulle. Tämän lisäksi jotain pitäisi varmaan itsekin syödä, jotain muuta kuin kahvia ja homepilkkuja rakentelevia sämpylänkantoja. Pikaisesti vielä luuttuaa lattian ja tyhjentää ja täyttää astiakoneen. Noin. Kellon viisarit hipovat puoltayötä. Siinä vaiheessa kun sitä omaa aikaa olisi, niin kaikista eniten tahtoo vain nukkua!
4. "Mäkin oon tänä viikonloppuna niinku yksinhuoltaja". Jos mies lähtee poikain kanssa Talliinaan kulttuurimatkalle ja jättää vaimokkeen yhdeksi yöksi ja kahdeksi päiväksi kotiin vauvan kanssa, niin se ei tee yksinhuotajaa. Ei, vaikka se reissu venyisi kuukauden mittaiseksi. Yksikään työmatka ei tee yksinhuoltajaa, ei avioriita eikä edes jalkapallon MM-kisat, vaikka Timppa katoaisi kolmeksi viikoksi pubiin. Yksinhuoltajuus ei ole vain sitä, että on yksin kotona lapsen kanssa. Se on täysi vastuu koko pienen elämästä. Siis myös taloudellinen vastuu. Jos Timppa jalkapallon tillottamisen ohessa kantaa päivätyöstä hilloa himaan, niin kyllähän se helpottaa kummasti taloudellista taakkaa ja sitä valtavaa lovea, jonka vauvan saaminen lompakkoon nakertaa. Jos lapsi on sairas, niin yksinholtaja itse hoitaa lapsen, ei siinä mietitä, että kumpi jää himaan. Kesälomat suunnitellaan yksin ja jouluna ei vain voi olla töissä, sillä päiväkoti on kiinni. Yksi viikonloppu ei tee siis ysinhuoltajaa, sikäli mikäli Timppa tulee Tallinnasta ehjin nahoin takaisin. Sääntöönhän pitää olla aina poikkeus. Välillä poikain reissut on niin rajuja, että Tallinna tosiaan tekee yksinhuoltajan.
5. "Kyllä meidän mummotkin ja vaaritkin hengissä selvisi, vaikka..". Niin. Kaikki oli ennen niin hyvin. Paremmin. Nykyään on vain uusavuttomia vanhempia, jotka hemmottelevat mukulat pilalle. Kyllä ennenkin pärjättiin, kun kouluun tarvottiin kahdeksan kilometriä suon läpi, ilman hyttysmyrkkyä, nälkäisenä ja alasti. Leluina oli vain käpylehmiä, vesi kannettiin naapuripitäjästä hiihtäen kesälläkin ja miehet oli puuta ja laivat rautaa vai miten se meni. En minä sitä, ettemmekö välillä voisi ottaa isovanhemmistamme mallia. Voimme, monessakin asiassa. Itsekin voisin vähän kunnostutua keittiön puolella. Autoa pidemmät matkat voi myös kävellä. Eikä niitä uusia perunoita tarvitse kuoria! Mutta on se aika monet muistot kullanneetkin. Mielestäni on ihan kiva, ettei keittiössä kattilan pohjalle jäänyt vesi jäädy talviöinä. Ja pidän housuista, on kiva, että naisetkin voivat niitä käyttää. Äidinmaidonkorvikkeet ovat oikeasti hyvää tavaraa ja on ihan kiva, että saunassa voi löylytellä eikä synnyttää. Ja vaikka minun vaarini selvisikin hengissä, niin kaksi hänen veljistään ei päässyt puhaltamaan montaakaan synttärikynttilää kakustaan. Ollaan siis onnellisia, että nykyään on kantoreput, masiinat, antibiootit, uberhienot vaunut ja soivat lelut (okei, viimeiset voisi poistaa maailmasta, niitä hiton renkutuksia ei kyllä kuuntele kukaan kovin pitkään!).
Näin. Ainakaan näitä ei siis kannataa laukoa päin äitileijonan taulua. Voihan sitä toki kokeilla, mutta suuttuessaan naarasleijona määrää vauhdin ja sinä suunnan. Siinä pakoon pinkoessaan voi sitten miettiä, että olisiko kannattanut olla vain ihan hissun kissun.
Mutta mitä muita tulee mieleen? Unohtuiko joku?
Kiitos kun muistutit vauva-ajasta. Meni vauvahaaveet lopullisesti ohi ;-) Neuvot koliikkiin puuttui vielä! Oikeesti jos vielä lapsen saisin, kukaan ei taitaisi uskaltaa sanoa sanaakaan tälle tiikeri-, leijona- ja puuma(!)äidille! Lapsiarki helpottaa siinä vaiheessa, kun muut lakkaa olemasta asiantuntijoita ja pitää mölyt mahassaan. (Eli ei koskaan?)
ReplyDelete"Ihanaa kun sulla on joka toinen viikonloppu vapaata!", "Mikset ole bilettämässä?"
ReplyDeleteNo ei ole joka toinen viikonloppu, isä vaivoin kerran kuussa lastaan haluaa tavata ja etenkin kun muksu oli pienempi, itse ajoitti kolmivuorotyöt viikonlopppuhin jotta arkena pystyi olemaan mahdollisimman paljon läsnä. Ja sen kerran kun se viikonloppu oli vapaa, ei jaskanut tehdä yhtään mitään, olla vaan!